Kunnanhallitus, kokous 3.2.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 11 Hankintaohje

MjuDno-2017-785

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kuvaus

Kuntien toimintaympäristön muutoksista johtuen kuntien tulee muuttaa ja kehittää jatkuvasti kunnallisten palvelujen tuottamisen tapoja. Uudella hankintaohjeella on tarkoitus saadaan aikaan elinkaareltaan edullisempia hankintoja, jotka hyödyttävät kunnan lisäksi myös aluetaloutta. Julkisten hankintojen toteuttamiselle asettavat lisääntyviä vaatimuksia myös kansallinen ja kansainvälinen sääntely, sekä kansalaisten arvopohjassa tapahtuvat muutokset. Julkisten hankintojen merkitys kasvaa kuntien palvelumarkkinoiden kasvaessa. 

Uuden julkisia hankintoja koskeva lainsäädäntö astui voimaan 1.1.2017. Lainsäädäntö perustuu EU:n julkisia hankintoja koskeviin direktiiveihin. Uusi lainsäädäntö antaa julkisille hankkijoille nykyistä paremmat mahdollisuudet tehdä entistä laadukkaampia, innovatiivisempia, kestävämpiä ja vastuullisempia hankintoja. Uuden lainsäädännön tarkoituksena on lisäksi vähentää sekä hankkijoille että tarjoajille tarjouskilpailuista syntyvää hallinnollista taakkaa nostamalla kansallisia kynnysarvoja ja vähentämällä hankintamenettelyn vaatimuksia.

Vuoden alussa tavaroiden ja palveluiden hankintojen kansallinen kynnysarvo nousi 60 000 euroon entisen 30 000 euron sijaan. Sosiaali- ja terveyspalveluhankintojen kynnysarvo kohosi 100 000 eurosta 400 000 euroon. Muiden erityisten palveluhankintojen kynnysarvo on 300 000 euroa. Rakennusurakoiden kansallinen kynnysarvo pysyi 150 000 eurossa. Kynnysarvojen alle jäävät hankinnat jäävät hankintalainsäädännön ulkopuolelle. Näiltä osin noudatetaan hankintaohjeessa annettuja pienhankintojen (yli 3000 € – kynnysarvo), mikrohankintojen (1000 € - 3000 €) ja suorahankintojen (alle 1000 €) menettelyjä.
Hankintaohjetta on valmisteltu Mäsek Oy:ssä ja kunnan johtotiimissä. Valmistelua varten lausuntoja, mielipiteitä ja kommentteja on pyydetty hankinta-asiamies Ilkka Liljanderilta (Miksei Mikkeli Oy), Mäntyharjun Yrittäjät ry:ltä ja Mäntyharjun Yrittäjänaiset ry:ltä. Liitteenä olevalla hankintaohjeella ohjataan koko kuntakonsernin hankintatoimintaa. 
 

Päätösehdotus

Esittelijä

Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus

  1. hyväksyyy hankintaohjeen (liite) ja
  2. saattaa hankintaohjeen kunnanvaltuustolle tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kunnanvaltuusto merkitsee hankintaohjeen tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Valmistelija

Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Mäntyharjun kunnasssa ja kunnan omistamissa tytäryhtiöissä on ollut käytössä noin vuoden ajan valtuuston hyväksymä hankintastrategia.
Kokemukset hankintastrategiasta ovat pääosin myönteisiä. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että strategian toimintamallit tarvitsevat tiettyjä tarkennuksia niin prosessien kuin toimivallankin osalta.
Liitteenä olevassa strategiassa muutokset on korostettu punaisella. Muutoksilla täsmennetään ja yhtenäistetään toimintamallia ja tuodaan tarvittavaa joustavuutta antamalla kunnanhallitukselle oikeus perustellusta syystä myöntää lupa poiketa pienhankintojen hankintaohjeesta.

Asian valmistelu on tehty kunnan johtotiimissä käydyn keskustelun pohjalta.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy päivitetyn hankintastrategian liitteen mukaisena.

Päätös

Hyväksyttiin.

Kuvaus

-

Päätösehdotus

Kunnanvaltuusto hyväksyy päivitetyn hankintastrategian liitteen mukaisena.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kuvaus

Kunnanjohtaja Jukka Ollikainen ja tekninen johtaja Lasse Kurvinen ovat käyneet keskustelua kunnanvaltuuston päättämän hankintaohjeen aiheuttamista ongelmista tekniselle toimialalle.
Käytäntö on osoittanut, että hankintalakia tiukemman kuntakohtaisen ohjeen noudattaminen estää ajallisesti tiettyjen pikaista reagointia vaativien hankintojen suorittamisen. Samoin ongelmaksi koetaan hankintaohjeen hankintarajojen alhaisuus.

Hankintaohje mahdollistaa puitesopimusten solmimisen.  Toimialoilla ei ole päästy etenemään puitesopimusten solmimisessa  riittävän pitkälle eikä puitesopimusten tuomaa joustavuutta ole siten kyetty hyödyntämään. 

Kunnassa on sovittu hankintaohjeen uusimisesta / päivityksestä mutta siirtymäajalle tarvitaan ratkaisu, jolla esille tuleet ongelmat voidaan sivuttaa. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus

  1. toteaa, että uusittu hankintaohje tulee tuoda käsittelyyn kevään 2020 aikana;
  2. päättää, että tilanteen niin vaatiessa kunnan hankintaohjeen määräyksistä (hankintaraja, ilmoitusmuoto, aikataulu) voidaan tilapäisesti poiketa kunnanjohtajan päätöksellä (pienhankinnat);
  3. päättää, että jokaisesta päätöksestä, jolla poiketaan hankintaohjeesta tulee tehdä viranhaltijapäätös.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tekninen johtaja Lasse Kurvinen ja hallinto- ja talousjohtaja Tuomo Penttinen olivat saapuvilla asian käsittelyn ajan.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. 

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä: 

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • ​kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 
Oikaisuvaatimus on toimitettava Mäntyharjun kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mäntyharjun kunnanhallitus.

Postiosoite: PL 76
Käyntiosoite: Asematie 3
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mantyharju.fi
Faksi: (015) 770 1212
Puhelinnumero: 044 7707 346
Kunnan kirjaamon aukioloaika: maanantaista perjataihin klo 9-12 ja 13-15

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mäntyharjun kunnan kirjaamosta.