Sivistyslautakunta, kokous 20.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 92 Talousarvion 2022 toteutumisen seuranta / sivistyslautakunta

MjuDno-2022-125

Kuvaus

Sivistyslautakunnan vuoden 2022 toimintakulujen toteuma on syyskuun lopun tilanteessa 175 933 € yli tasaisen kertymän ennusteen (toteumaprosentti 77). Ylitystä kertyy palvelujen ostoista ja tarvikehankinnoista, joita on vuoden aikana tehty etupainotteisesti. Ennakoimattomia palvelujen ostoja kertyy varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen asiakaspalvelujen ostoista (esim. muualla kuin Mäntyharjussa koulua käyvien oppilaiden opetuksen kustannukset). Toimintakulujen kasvu on 2,96 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna (+180 000 €). 

Toimintatuottoja on kertynyt odotetusti, joskin 12,6 prosenttia vähemmän edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Hankeavustuksia on kertynyt budjetoitua enemmän, mutta osa näistä avustuksista siirtyy seuravalle vuodelle. Lautakunnan toimintakatteen toteutumisprosentti on tasaisen kertymän ennusteen mukainen (75).

Oppilaskuljetusten laskuja on syksyn osalta kirjautunut vielä varsin vähän, joten näiden palvelujen ostoihin on odotettavissa loppuvuodelle huomattavaa ylitystä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sari Aarniokoski, sivistysjohtaja, sari.aarniokoski@mantyharju.fi

Sivistyslautakunta merkitsee syyskuun 2022 talouden toteumaraportin tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

 

Oikaisuvaatimus / kunnallisvalitus

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)