Kunnanvaltuusto, kokous 4.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 42 Koy Keskiväli / kahden vuokratalon lainan takaus / Koukkutie 9 ja Kolmihaarantie 7-9~Hassunpekontie 8-10

MjuDno-2023-462

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuomo Penttinen, vt.kunnanjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Kiinteistö Oy Keskiväli on Mäntyharjun kunnan täysin omistama osakeyhtiö. Yhtiöjärjestyksen mukaisesti yhtiön tarkoituksena on asuntojen vuokraus. Tämän tarkoituksen toteuttamiseksi yhtiö omistaa ja hallitsee kiinteistöjä, ostaa ja vuokraa alueita, rakennuttaa rakennuksia ja antaa vuokralle huoneistoja. Yhtiö noudattaa asukasvalinnassaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) valintaperusteita.

Koy Keskivälin hallitus esittää, että Mäntyharjun kunta myöntäisi omavelkaisen takauksen enintään 120 000 €:n lainalle enintään 10 vuoden laina-ajalle. Yhtiö toteuttaa omistamissaan  kohteissa Koukkutie 9 ja Kolmihaarantie 7-9 ~ Hassunpekontie 8-10 lämmitysjärjestelmän muutoksen maalämpöön. Yhtiö on hakenut remontille ARA:n avustusta. 

Kiinteistö Oy Keskivälille on aikaisemminkin myönnetty Mäntyharjun kunnan omavelkaisia takauksia.

Kuntalain 129 § edellyttää kunnan antamalle takaukselle riittävän kattavaa vastavakuutta ja että takauksen myöntäminen ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Tuomo Penttinen, vt.kunnanjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto

  1. antaa Mäntyharjun kunnan omavelkaisen ja enintään 100 %:n suuruisen takauksen Koy Keskivälin kahden vuokratalon em. investoinnille enintään 120 000 €:n suuruisen ja enintään 10 vuoden pituisen lainan, pääoman, korkojen, viivästyskorkojen sekä mahdollisten lainanhoito- ja perimiskulujen suorittamisesta;
  2. päättää, että takauksen vakuudeksi tulee antaa lainasummasta 50 %:n vastatakaus.
  3. toteaa, että takaus on täysimääräisenä voimassa niin kauan, kunnes kaikki päävelkasitoumuksen mukaiset velallisen vastuut on lopullisesti ja peruuttamattomasti maksettu luotonantajalle takaisin;
  4. viittaa päätöksessään  Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan määräysten soveltamisesta tietyille yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluita tuottaville yrityksille korvauksena julkisista palveluista myönnettävään valtiontukeen 20.12.2011 annetussa komission päätöksessä 2012/21/EU (EUVL L 7, 11.1.2012, s. 3-10) asetettuihin edellytyksiin, Mäntyharjun kunta toteaa taattavan rahoituksen kohteena olevien asuntoyhtiön omistamien asuntojen tulevan saamaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn tukea ja yhtiön ja asuntojen olevan siten ARA-sääntelyn alaista. Mäntyharjun kunnanvaltuuston 4.9.2023 kohdalla antama takaus on ja voidaan siten lukea kunnan myöntämäksi SGEI-tueksi. Mäntyharjun kunta ilmoittaa tiedon takauksesta Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle (ARA) edelleen välitettäväksi ympäristöministeriön kautta komissiolle joka toinen vuosi tehtävän jälkikäteisraportoinnin yhteydessä.

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kunnanvaltuusto

  1. antaa Mäntyharjun kunnan omavelkaisen ja enintään 100 %:n suuruisen takauksen Koy Keskivälin kahden vuokratalon em. investoinnille enintään 120 000 €:n suuruisen ja enintään 10 vuoden pituisen lainan,​ pääoman,​ korkojen,​ viivästyskorkojen sekä mahdollisten lainanhoito-​ ja perimiskulujen suorittamisesta;​
  2. päättää,​ että takauksen vakuudeksi tulee antaa lainasummasta 50 %:n vastatakaus.
  3. toteaa,​ että takaus on täysimääräisenä voimassa niin kauan,​ kunnes kaikki päävelkasitoumuksen mukaiset velallisen vastuut on lopullisesti ja peruuttamattomasti maksettu luotonantajalle takaisin;​
  4. viittaa päätöksessään  Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan määräysten soveltamisesta tietyille yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluita tuottaville yrityksille korvauksena julkisista palveluista myönnettävään valtiontukeen 20.12.2011 annetussa komission päätöksessä 2012/21/EU (EUVL L 7,​ 11.1.2012,​ s. 3-​10) asetettuihin edellytyksiin,​ Mäntyharjun kunta toteaa taattavan rahoituksen kohteena olevien asuntoyhtiön omistamien asuntojen tulevan saamaan Asumisen rahoitus-​ ja kehittämiskeskus ARAn tukea ja yhtiön ja asuntojen olevan siten ARA-​sääntelyn alaista. Mäntyharjun kunnanvaltuuston 4.9.2023 kohdalla antama takaus on ja voidaan siten lukea kunnan myöntämäksi SGEI-​tueksi. Mäntyharjun kunta ilmoittaa tiedon takauksesta Asumisen rahoitus-​ ja kehittämiskeskukselle (ARA) edelleen välitettäväksi ympäristöministeriön kautta komissiolle joka toinen vuosi tehtävän jälkikäteisraportoinnin yhteydessä.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valtuutettu Ari Hartonen poistui kokouksesta esteen ilmoittaen, Koy Keskivälin hallituksen pj. (KuntaL 97 §), klo 18.22.
Koy Keskivälin hallituksen jäsen tekninen johtaja Ville Partio poistui kokouksesta esteen ilmoittaen (HallintoL 28 § 1 mom.), klo 18.22.

Ari Hartonen ja Ville Partio saapuivat kokoukseen asian päätöksenteon jälkeen klo 18.27.

Tiedoksi

Koy Keskiväli, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus, taloussuunnittelija

Muutoksenhaku

Valitusosoitus
Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon,jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa, tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranoaminen
Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64, 70100 Kuopio
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 42501
Puhelinnumero: 029 56 42500
Hallinto-oikeuden kirjaamon aukioloaika: 8.00-16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi, sekä
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä,
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuimaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mäntyharjun kunnan kirjaamosta.

Postiosoite: PL 76, 52701 Mäntyharju
Käyntiosoite: Asematie 3, 52700 Mäntyharju
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mantyharju.fi
Faksinumero: (015) 770 1212
Puhelinnumero: 044 7707 346
Kunnan kirjaamon aukioloaika: maanantaista perjantaihin 9-12 ja 13-15