Kunnanvaltuusto, kokous 6.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 54 Tuloveroprosentti 2024

MjuDno-2023-524

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuomo Penttinen, vt.kunnanjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Valtuuston tulee kuntalain 111 §:n mukaisesti päättää kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä.
Verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa seuraavan vuoden veroprosentit Verohallinnolle viimeistään edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä.

Tuloveroprosentti vuodelle 2024 ilmoitetaan prosenttiyksikön kymmenesosan tarkkuudella.

Mäntyharjun kunnan tuloveroprosentti on nykyisellään 8,11 %. 

Kuntien painotettu keskimääräinen tulovero-% on vuonna 2023 ollut 7,38 %.

Esitetyillä veroprosenteilla vuoden 2024 talousarvio tulee olemaan alijäämäinen. Kunnanvaltuuston tulee päättää talousarvion käsittelyn yhteydessä sopeuttamisohjelmasta, joka muodostuu:
- kunnan ostopalveluiden tarkastelusta
- oman palvelutuotannon sopeuttamisesta kysyntää vastaavaksi
- kunnan palveluksessa olevan henkilöstömäärästä tarkastelusta ( taloudelliset ja tuotannolliset perusteet)
- kiinteistöstrategian sisältävien toimenpiteiden konkretisoinnista

Päätösehdotus

Esittelijä

Tuomo Penttinen, vt.kunnanjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto päättää Mäntyharjun kunnan tuloveroprosentiksi vuodelle 2024  8,10 %.

Päätös

Hyväksyttiin.

Toni Maczulskij poistui kokouksesta klo 19.38.

Päätösehdotus

Kunnanvaltuusto päättää Mäntyharjun kunnan tuloveroprosentiksi vuodelle 2024  8,​10 %.

Päätös

Kunnanvaltuusto päätti Mäntyharjun kunnan tuloveroprosentiksi vuodelle 2024  8,​10 %.

Kokouskäsittely

Keskusteltaessa Timo Kuoksa esitti, että tuloveroprosentiksi päätetään 8,5 prosenttia.
Esitystä kannattivat Antti Mustonen, Piia Mäkilä ja Markku Huovinen sekä Ulla Sohlman.

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kunnanhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, joten on suoritettava äänestys.

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen:
ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen esitystä äänestävät JAA ja Timo Kuoksan esitystä kannattavat äänestävät EI.
Äänestysehdotus hyväksyttiin.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 27 ääntä, joista 19 JAA- ja 8 EI-ääntä.
JAA: Iiro Heikkilä, Seppo Hujanen, Anne Häkkänen, Markku Häkkänen, Tapio Hämäläinen, Heta Jukola, Eero Kantola, Markku J. Lamponen, Sari Lantta, Raimo Leppäkumpu, Juhani Lyytikäinen, Toni Maczulskij, Christian Malm, Kari Mouhu, Matti Nykänen, Jaana Partio, Leena Pekkanen, Mikko Turkki, Jaana Lopperi.
EI: Ari Hartonen, Markku Huovinen, Ari Kokkola, Timo Kuoksa, Antti Mustonen, Piia Mäkilä, Ulla Sohlman, Juha Vallin.

Puheenjohtaja totesi kunnanvaltuuston päätöksesi tulleen kunnanhallituksen päätösesityksen.


Muutoksenhaku

Valitusosoitus
Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon,jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa, tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranoaminen
Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64, 70100 Kuopio
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 42501
Puhelinnumero: 029 56 42500
Hallinto-oikeuden kirjaamon aukioloaika: 8.00-16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi, sekä
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä,
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuimaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mäntyharjun kunnan kirjaamosta.

Postiosoite: PL 76, 52701 Mäntyharju
Käyntiosoite: Asematie 3, 52700 Mäntyharju
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mantyharju.fi
Faksinumero: (015) 770 1212
Puhelinnumero: 044 7707 346
Kunnan kirjaamon aukioloaika: maanantaista perjantaihin 9-12 ja 13-15