Kunnanhallitus, kokous 25.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 47 Kuntajakoselvitys / huomautusmahdollisuuden varaaminen kuntien yhdistymisestä

MjuDno-2024-185

Valmistelija

  • Juho Järvenpää, kunnanjohtaja, juho.jarvenpaa@mantyharju.fi

Kuvaus

Valtiovarainministeriö on 1.2.2024 tekemällänsä päätöksellä määrännyt kuntarakennelain 15 §:n perusteella toimitettavaksi erityisen kuntajakoselvityksen Pertunmaan ja Mäntyharjun kuntien välillä.

Kuntaliitoksen selvityshenkilönä on toiminut valtiovarainministeriön nimeämänä HT Eero Laesterä. Kuntaliitosselvityksen ohjausryhmä on kokoontunut 19.2., 1.3., 13.3. ja 20.3.2024. Ohjausryhmän pöytäkirjat ovat nähtävillä Mäntyharjun ja Pertunmaan kuntien verkkosivuilta. Ohjausryhmä on valmistellut ja saavuttanut yhteisen neuvottelutuloksen yhdistymissopimuksesta, joka tulee asettaa nähtäville.

Yhdistymissopimukseen on kirjattu, että Mäntyharjun kunnan ja Pertunmaan kunnan yhdistyminen toteutettaisiin siten, että Pertunmaan kunta lakkaisi 31.12.2024 ja yhdistyisi Mäntyharjun kuntaan. Uusi kunta aloittaisi toimintansa 1.1.2025. Mäntyharjun ja Pertunmaan hakevat valtion yhdistymisavustusta 5,5 miljoonaa euroa sekä kompensaatiota valtionosuuksiin Pertunmaan negatiivisen valtionosuuden vuoksi.

Mäntyharjun kunnanvaltuuston info kuntaliitosselvityksestä pidettiin 17.1. ja 11.3.2024 ja Pertunmaan vastaava info 14.2.2024. Molempien kuntien yhteinen valtuustoinfo järjestettiin 19.3.2024.

Mäntyharjun asukastilaisuus järjestettiin 6.3.2024 ja Pertunmaan 4.3.2024.

Yhdistymisesityksen valmistelu on toteutettu kuntarakennelain 7 §:n mukaan yhteistoiminnassa henkilöstön edustajien kanssa Mäntyharjun kunnan yhteistyötoimikunnassa 25.3.2024 ja Pertunmaan kunnan yhteistyötoimikunnassa kuntaliitosselvitystä käsiteltiin 7.12.2023 ja 21.2.2024.

Yhteistoimintalain mukaiset henkilöstötilaisuudet järjestettiin Pertunmaalla 4.3.2024 ja Mäntyharjulla 6.3.2024. Molempien kuntien henkilöstön edustajat ovat olleet kuntaliitosselvityksen ohjausryhmässä.


Kuntajakoselvittäjä pyytää kunnanhallituksia asettamaan kuntaliitoksen selvitysasiakirjat nähtäville. Erityinen kuntarakenneselvityksen raportti sisältää selvitykset:

1. hallinnon ja palveluiden järjestämisestä,

2. palveluiden tuottamisesta selvitysalueella,

3. yhdistymisen vaikutuksista kuntien yhteistoimintaan,

4. taloudellisesta tilanteesta,

5. arvio asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksista ja lähidemokratian toteutumisesta ja

6. arvio kuntien yhdistymisen eduista ja haitoista.

 

Kuntarakennelain 7 §:n mukaan kunnanhallituksen on varattava kunnan asukkaille ja muille, jotka katsovat asian koskevan itseään, tilaisuus tehdä huomautus ehdotuksesta kuntien yhdistymisesitykseksi. Huomautus on tehtävä 30 päivän kuluessa siitä, kun huomautusten tekemistä koskeva kuulutus on kunnassa julkaistu siten kuin kunnalliset ilmoitukset julkaistaan. Huomautusajan jälkeen kunnanhallitus antaa huomautuksista lausunnon ja tekee kuntien yhdistymisestä ehdotuksen valtuustolle.

Yhdistymissopimus ja selvitysraportti ovat tämän pykälän liitteenä.


Kuntien yhdessä linjattu aikataulu päätöksentekoon asti on seuraava:

1. Kunnanhallitukset varaavat kunnan asukkaille ja muille, jotka katsovat asian koskevan itseään, tilaisuuden tehdä huomautus kuntaliitoksesta aikavälillä 27.3.-26.4.2024. Tänä aikana yhdistymissopimus ja selvitysraportti ovat nähtävillä.

2. Kunnanhallitukset antavat kuulutusaikana jätetyistä huomautuksista lausunnon ja tekevät kuntien yhdistymisestä ehdotuksen 6.5.2024.

3. Kunnanvaltuustot päättävät 13.5.2024 kuntien yhdistymisesityksestä valtionvarainministeriölle. Kuntien esityksen tulee olla samansisältöinen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juho Järvenpää, kunnanjohtaja, juho.jarvenpaa@mantyharju.fi

Kunnanhallitus päättää varata kuntarakennelain 7 §:n mukaisesti kunnan asukkaille ja muille, jotka katsovat asian koskevan itseään, tilaisuuden tehdä 27.3.-26.4.2024 huomautus ehdotuksesta kuntien yhdistymisesitykseksi.

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

 

Oikaisuvaatimus / kunnallisvalitus

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)