Kunnanhallitus, kokous 29.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 67 Häirinnän tai muun epäasiallisen kohtelun käsittely

MjuDno-2024-207

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Mäntyharjun kunnassa on työstetty Häirinnän tai muun epäasiallisen kohtelun toimintaohjetta työsuojeluvaltuutettujen ja -päällikön toimesta. Kyse on uuden ohjeiston rakentamisesta, ei entisen päivityksestä.
Toimintaohjeessa on pyritty ohjeistamaan  työyhteisöissä eri osapuolten välille syntyvät ristiriitatilanteet. Ohje sisältää myös käsittelymallit työntekijöiden ja luottamushenkilöiden välisiin ongelmatilanteisiin. Nyt käsitelyssä oleva ohjeistus on läpikäyty kunnan johtotiimissä. Yt-toimikunnan käsittelyn jälkeen asia viedään kunnanhallituksen päätettäväksi.

Osana häirinnän tai muun epäasiallisen käsittelyn ohjeistusta on kunnassa laadittu some-ohjeistus. Ennen some-ohjeistuksen käsittelyä Yt-toimikunnassa tai kunnanhallituksessa varataan henkilöstölle mahdollisuus kommentoida laadittua ohjeistusta.

Työyhteisöissä tulee huolehtia, että epäasiallisen kohtelun toimintaohje ja some-ohje tulee käsiteltyä henkilöstön kanssa. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Juho Järvenpää, kunnanjohtaja, juho.jarvenpaa@mantyharju.fi

Yhteistyötoimikunta merkitsee tiedoksi liitteenä olevan häirinnän tai muun epäasiallisen kohtelun ohjelman.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Kunnanjohtaja Juho Järvenpää poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen.

Valmistelija

  • Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Kunnassa on laadittu ohjeistus työyhteisöissä tapahtuvan häirinnän ehkäisemiseksi. Ohjeistus sisältää myös luottamushenkilöitä koskevan osion.
Kokonaisuuteen on lisätty some-ohjeistus. Tältä osin koko henkilökunnalla ja luottamushenkilöillä on ollut mahdollisuus kommentoida ohjeistuksia. Saatu palaute on huomioitu valmistelussa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan häirintä- ja someohjeen käyttöön otettavaksi 1.5.2024 lähtien.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

esimiehet, henkilökunta

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

 

Oikaisuvaatimus / kunnallisvalitus

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)