Sivistyslautakunta, kokous 8.10.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 63 Talousarvion toteutuminen 2019 / II kolmannesvuosiraportti

MjuDno-2019-121

Kuvaus

Talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista seurataan kunnassa kolmannesvuosittain. Kolmannesvuosiraportoinnissa käytetään kunnassa suunniteltua pohjaa, joka on kaikilla hallintokunnilla sama. Käytössä ovat myös sanalliset selvitykset tavoitteiden toteutumisesta.

Kolmannesvuosiraportin ensisijaisena tavoitteena on arvioida kuluvan vuoden toteutumisennustetta sekä sopia mahdollisista lisätoimenpiteistä tavoitteissa pysymiseksi. Raportin tarkastelu tulee ulottaa sekä euromäärien että sanallisten tavoitteiden arviointiin. Raportin tarkoituksena on luoda ennuste tilinpäätöstilanteesta ja toimia seuraavan vuoden talousarvion laadinnan valmistelun apuna.

Kunnanhallituksen talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaisesti talousarvion sitova taso on lautakuntataso. Talousarvion lautakuntatason menovarausta ei saa ylittää. Mikäli lautakuntatason talousarvio ei pidä, tulee lautakunnan hakea lisämäärärahaa viimeistään kolmannesvuosiraportin yhteydessä. Lisämääräraha tulee ilmoittaa menokohdittain ja tileittäin.

Talousarvion toteutuminen 1.1.-31.8.2019 

Sivistyslautakunnan osalta toimintatuotot ovat toteutuneet 263.237 € yli tasaisen kertymän. Toimintatuotot sisältävät valtionosuuksia, jotka on jo maksettu kokonaisuudessaan ja siltä osin tulot tasaantuvat loppuvuotta kohden budjetoituun tasoon. Toimintatuotot sisältävät myös budjetoimattomia avustuksia sekä jonkin verran seuraavalle vuodelle käytettäväksi siirtyviä avustuksia. Tulojen arvioidaan kuitenkin asettuvan budjetoitua vastaavaksi.

Henkilöstökulujen käyttö elokuun lopussa on 100,5% verrattuna tasaiseen kertymään. Täyttämättömien työsuhteiden ja palvelutarpeen muutosten vuoksi henkilöstömenojen arvioidaan jäävän vuositasolla noin 50.000€ alle budjetoidun.

Palvelujen ostot ovat tällä hetkellä toteutuneet 96,5 prosenttisesti tasaiseen kertymään nähden, mutta todennäköisesti vuoden loppuun mennessä ylitystä tulee lähes 90.000€. Ylitys johtuu suurimmalta osin koulukuljetuskustannusten kasvusta.

Aineiden, tarvikkeiden ja tavaroiden ostot tilikaudella ovat niin ikään ylittämässä budjetoidun. Ylitystä tällä hetkellä on noin 54.000€ yli tasaisen kertymän ja arvio koko vuoden ylityksestä on 72.000€. Ylitystä selittävät tälle vuodelle budjetoimattomat kustannukset kulttuurisalin perusparannuksista ja tekojään ylläpidosta. Lisäksi kuluvalla tilikaudella on tulossa ylitystä varhaiskasvatuksen kotihoidontukeen ja kuntalisään, arviolta noin 30.000€.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Kati Hämäläinen, vt. sivistysjohtaja, kati.hamalainen@edu.mantyharju.fi

Sivistyslautakunta

1.merkitsee II kolmannesvuosiraportin tietoonsa ja
2.lähettää raportin edelleen kunnanhallitukselle tiedoksi ja
3.pyytää kunnanhallitukselta ja edelleen kunnanvaltuustolta lisämäärärahaa yhteensä 145.000 euroa.

 

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

 

Oikaisuvaatimus / kunnallisvalitus

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)