Sivistyslautakunta, kokous 15.12.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 85 Koulukuljetusten kilpailutuksen periaatteet

MjuDno-2020-792

Valmistelija

  • Sari Aarniokoski, sivistysjohtaja, sari.aarniokoski@mantyharju.fi

Kuvaus

Sansia Oy on kuntien ja kuntayhtymien omistama omistajilleen hankintapalveluja ja toimitusketjun ohjauspalveluja inhouse -toimintaperiaatteella tuottava yhtiö. Yhtiön toimialana on tuottaa kuntien, kuntayhtymien ja muiden vastaavien hankintayksiköiden hankintapalveluja hankintalain mukaisena yhteishankintayksikkönä (hankintalain säätelemää toimintaa).

Sansia Oy kilpailuttaa asiakkaan puolesta tarvittavat palvelut eikä sen palvelujen käytöstä kilpailutuksissa liity kunnalle erillisiä kustannuksia. Yhtiön tulorahoitus rakentuu hankintakilpailujen voittajien hankita-aikana maksamiin korvauksiin.

Sansia Oy kilpailutti Mäntyharjun kunnalle koulukuljetukset edellisen kerran vuonna 2016.

Hallintosäännön 23§ mukaan toimialajohtaja päättää hankinnoista talousarvion ja kunnanhallituksen hyväksymän hankintaohjeen mukaisesti. Koulukuljetusten vuosittainen budjetti on noin 880 000 euroa eli EU-kynnysarvon ylittävä, joten se on hankintalainsäädännön mukaan kilpailutettava EU:n laajuisesti direktiivien mukaisella menettelyllä. Kilpailutuksesta on tehty toimeksianto Sansia Oy:lle. Uudet kuljetussopimukset on tarkoitus ottaa käyttöön 1.8.2021 alkaen. Asiointiliikenteen kilpailutus on liitetty samaan kilpailutukseen koulukuljetusten kanssa.

Kilpailutusta varten koulukuljetuksista on tehty syksyn 2020 aikana reittisuunnittelua ja tarkasteltu kilpailutusvaihtoehtoja Movit Oy:n kanssa. Tarkastelun tuloksia esitellään lautakunnalle kokouksessa. Esittelijänä Movit Oy:n Juho Kukkonen.

Lautakunta tekee päätöksen kilpailutuksen periaatteista tammikuun kokouksessa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sari Aarniokoski, sivistysjohtaja, sari.aarniokoski@mantyharju.fi

Lautakunta käy lähetekeskustelua koulukuljetusten kilpailutuksen periaatteista.

Päätös

Lautakunta kävi asiasta lähetekeskustelun.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

 

Oikaisuvaatimus / kunnallisvalitus

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)