Sivistyslautakunta, kokous 18.12.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 90 Kuntien ehkäisevän päihdetyön järjestäminen

MjuDno-2018-123

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Kuntien ehkäisevä päihdetyö on lakisääteistä (1326/2010; 523/2015) toimintaa, jolla ehkäistään ja vähennetään alkoholin, tupakka- ja nikotiinituotteiden ja huumeiden käyttöä ja ongelmallista rahapelaamista sekä niistä aiheutuvia terveydellisiä, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia haittoja.

Itä-Suomen aluehallintovirasto on lähettänyt 5.2.2018 ohjauskirjeen, jossa muistutetaan kuntia ehkäisevän päihdetyön järjestämistä koskevista lakisääteisistä velvoitteistaan. Ehkäisevän päihdetyön järjestämistä koskeva laki (523/2015) määrittää kunnan järjestämisvastuun lisäksi sen tehtävät ehkäisevässä päihdetyössä. Aluehallintovirasto tulee selvittämään kuntien ehkäisevän päihdetyön tilannetta vuonna 2019.

Ehkäisevää päihdetyötä koskevan lain 5 § mukaan kunnan tulee organisoida tarpeen mukainen ehkäisevän päihdetyön toiminta alueellaan ja nimetä vastaava kuntalain mukainen toimielin. Kunta voi päättää, minkä nykyisin toimivan toimielimen vastuulle laissa määritellyt tehtävät määrätään. Toimielin voi vastuuttaa tehtävät ja niiden koordinoinnin jollekin monialaiselle työryhmälle.
 

Päätösehdotus

Esittelijä

Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus nimeää sivistyslautakunnan Mäntyharjun kunnan ehkäisevästä päihdetystyöstä vastaavaksi kuntalain mukaiseksi toimielimeksi.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Christian Juhola, hyvinvointikoordinaattori, christian.juhola@mantyharju.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus on kokouksessaan 26.11. nimennyt sivistyslautakunnan Mäntyharjun kunnan ehkäisevästä päihdetyöstä vastaavaksi kuntalain mukaiseksi toimielimeksi. Ehkäisevän päihdetyön toimielin voi vastuuttaa tehtävät ja niiden koordinoinnin jollekin monialaiselle työryhmälle. Mäntyharjussa asiaan liittyviä monialaisia työryhmiä toimii kolme:

  • LATU, eli Lapsiperheiden Tukijoukot, joka toimii oppilashuollon ohjausryhmänä, sekä ohjausryhmänä muille lasten, nuorten ja lapsiperheiden asioiden parissa toimiville työryhmille (n. 20 henkilöä opetus/nuoriso/perhepalvelut)
  • NUUTTI, eli kouluikäisten lasten ja nuorten kuntoutustyöryhmä, jossa mukana muun muassa lääkäri, lastensuojelun sosiaalityö, nuorisotyö, koulupsykologi ja perheterapeutti. Ryhmä käsittelee asiakastapauksia ja ottaa kantaa yleisiin lasten ja nuorten hyvinvointiin vaikuttaviin ilmiöihin (alle 10 henkilöä).
  • OHKO, eli Ohjauksen kokonaisvoimavara-ryhmä, joka käsittelee työllisyyteen ja monialaiseen tuentarpeeseen liittyviä asioita. Ryhmään kuuluvat työllisyys- ja hyvinvointikoordinaattorit, etsivä nuorisotyö, yksilövalmentaja, aikuissosiaalityön ohjaaja sekä mielenterveys- ja päihdetyöntekijä (6 henkilöä)

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Suvi Pirnes-Toivanen, sivistysjohtaja, suvi.pirnes-toivanen@mantyharju.fi

Sivistyslautakunta

  1. vastuuttaa OHKO-työryhmän huolehtimaan kunnan ehkäisevän päihdetyön tehtävistä ja koordinoinnista ja
  2. nimeää hyvinvointikoordinaattorin ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilöksi.

Päätös

Hyväksyttiin.