Kunnanhallitus, kokous 29.6.2026

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 118 Lietejätteenkuljetus / käräjäoikeuden tuomio 8.6.2026

MjuDno-2026-385

Valmistelija

  • Jouni Huusari, vt. tekninen johtaja, jouni.huusari@mantyharju.fi

Kuvaus

Etelä-Savon käräjäoikeus on antanut 8.6.2026 ratkaisun asiassa (L 736/2024), jossa Pertunmaan kunta (nyk. Mäntyharjun kunta) vaati 77 000 euroa ja Heinolan kaupunki 16 800 euroa Juha Kaupilta (vastaaja).  

Asiassa oli kysymys siitä, oliko vastaaja jättänyt toimittamatta lietejätteitä kunnan määräämään vastaanottopaikkaan ja siten aiheuttanut kunnille saamatta jääneitä tuloja. Käräjäoikeus katsoi, että asiassa ei ole esitetty riittävää näyttöä siitä, että lietteitä olisi jätetty toimittamatta asianmukaisesti tai että vastaaja olisi saanut perusteetonta taloudellista etua kuntien kustannuksella. Keskeistä ratkaisussa oli, että laskelmat perustuivat oletuksiin (mm. lietemäärien kehityksestä), eikä niiden perusteella voitu osoittaa yhteyttä vastaajan toimintaan.

Käräjäoikeus hylkäsi Mäntyharjun ja Heinolan korvausvaatimukset kokonaisuudessaan ja velvoitettiin korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut noin 10 400 (alv. 0 %) euroa. Mäntyharjun kunnan omat kulut ovat olleet noin 15 100 euroa (alv. 0 %). Tuomioon on mahdollista hakea muutosta valittamalla.

Mäntyharjun kunta ja Heinolan kaupunki ovat neuvotelleet vastaajan oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta siten, että kulut jaettaisiin vastaajalle esitettyjen vaatimusten suhteessa Mäntyharju 80 % ja Heinola 20 %. Näin ollen Mäntyharjun kunnan osuus korvauksista on noin 8300 euroa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juho Järvenpää, kunnanjohtaja, juho.jarvenpaa@mantyharju.fi

Kunnanhallitus päättää, että Mäntyharjun kunta

  1. ei hae tuomioon muutosta valittamalla, ja
  2. hyväksyy Heinolan kaupungin kanssa neuvotellun kustannusvastuujaon asiassa.

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. 

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä: 

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • ​kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 
Oikaisuvaatimus on toimitettava Mäntyharjun kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mäntyharjun kunnanhallitus.

Postiosoite: PL 76, 52700 Mäntyharju
Käyntiosoite: Pentinpolku 1
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mantyharju.fi
Puhelinnumero: 044 7707 210
Kirjaamon aukioloaika: maanantaista perjantaihin klo 9-12 ja 13-15

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mäntyharjun kunnan kirjaamosta.