Valmistelija
Pasi Hinkkuri, rakennustarkastaja, pasi.hinkkuri@mantyharju.fi
Kuvaus
Mäntyharjun tekninen lautakunta pyytää rakennuslautakunnan lausuntoa Vuoriniemen asemakaavan osittaiseen kumoaminen / Vuoriniemen pohjoisosan kaavaehdostuksesta 11.8.2024 mennessä. Tavoitteena on kumota toteutumatta jäänyt Vuoriniemen asemakaavan pohjoinen alue. Eteläiseen osaan on laadittu jo aiemmin asemakaavan muutos, joka jää voimaan. Alueella on voimassa kunnanvaltuuston 3.10.2022 § 56 tekemän päätöksen mukaisesti MRL 53 §:n 1 momentin mukainen rakennuskielto asemakaavan laatimiseksi tai muuttamiseksi.
Kaavan kumoaminen koskee asemakaavan kortteleita 3, 4, 5, 6 ja 7 sekä lähivirkistysaluetta (VL), venevalkamaa (LV), pysäköintialuetta (LP), maa- ja metsätalousaluetta (M) ja tiealuetta (osa).
Alueelle on laadittu vuonna 2008 Kuntakeskuksen ja Pyhäveden alueen osayleiskaava. Yleiskaavassa on osoitettu asemakaavan omarantaiset loma-rakennusten korttelit (RA), venevalkama (LV), parkkipaikka (LP) sekä lähivirkistysalueita (VL). Tehokkaan matkailun sijaan yleiskaavassa on osoitettu mäen päälle suojeltava muinaismuistoalue/puolustusvarustukset (SM) sekä asumiseen tarkoitettua aluetta (A-1). SM-alueen sisälle jäävää aluetta koskevista maankäyttösuunnitelmista on pyydettävä Museoviraston lausunto.
Yleiskaava tulee jatkossa ohjaamaan alueen kehittämistä. Yleiskaavan ohjausvaikutus on erityisesti huomioitu alueen suunnittelussa ja asemakaavan kumoamisessa.
Päätösehdotus
Esittelijä
Pasi Hinkkuri, rakennustarkastaja, pasi.hinkkuri@mantyharju.fi
Rakennuslautakunnalla ei ole huomautettavaa Vuoriniemen asemakaavan osittainen kumoaminen / Vuoriniemen pohjoisosan kaavaehdostuksesta.