Kunnanvaltuusto, kokous 12.10.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 39 Jatkuvaan oppimiseen perustuva pienen kunnan toimintamalli työllisyyden ja elinvoiman lisäämiseen

MjuDno-2020-581

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jari Hautamäki, kansalaisopiston rehtori-kirjastotoimen johtaja, jari.hautamaki@mantyharju.fi

Kuvaus

Mäntyharjun kunnan kansalaisopisto jätti 2.3.2020 Opetus- ja kulttuuriministeriölle 199 888 € rahoitushakemuksen jatkuvaan oppimiseen perustuvan toimintamallin luomiseksi kuntaan. Hankkeessa on tarkoitus kehittää lyhytkurssitoimintaa, jolla edistetään työllisyyden kuntakokeilun kohderyhmien työllisyyden ja työllistymisen edellytyksiä. Käytännössä kohderyhminä ovat yrityksissä ja julkisella sektorilla työskentelevät henkilöt, jotka tarvitsevat uutta osaamista säilyttääkseen työnsä. Lisäksi kohderyhmänä ovat lomautetut sekä matalan osaamisen omaavat työttömät, joiden työllistymisedellytyksiä voidaan parantaa koulutuksella. Pienen kunnan toimintamalli tarkoittaa käytännössä sitä, että paikallinen toimintamalli rakentuu mm. kunnassa toimivien kansalaisopiston, kirjaston, työpajojen, seurojen, yhdistysten, yrityspalveluiden sekä kunnan työnantajien välisestä yhteistyöstä. Hankkeella on kokeileva ja uutta luova luonne.

OKM myönsi 12.6.2020 rahoituksen kunnalle erityisavustuksena 100 000 €. Myönnetyn avustuksen enimmäisosuus avustettavan hankkeen toteutuneista kokonaiskustannuksista on 90%, joten hankkeen kokonaisrahoitus on 110 000 €. Mäntyharjun kunnan osuus hankkeesta on 10 000 €. Kunnan osuus voidaan kattaa työllä, esimerkiksi kansalaisopiston rehtorin projektiin kohdentamalla johtamis- ja koordinaatioresurssilla. Hankeaika on 1.8.2020-30.9.2022.

Tällä hetkellä kansalaisopisto on muuttamassa hankkeen toteutus- ja taloussuunnitelmaa OKM rahoituspäätöksen mukaiseksi. Suunnitelmassa priorisoidaan ja sovitetaan hakemuksessa esitetyt toimenpiteet vastaamaan rahoituspäätöstä. Ministeriö on myös ilmoittanut, että ellei työllisyyden kuntakokeilulakia hyväksytä Eduskunnassa, niin hankkeilta edellytetään uutta suunnitelmaa siitä, miten myönnettyä rahoitusta käytetään jatkuvan oppimisen edistämiseen.

Päätösehdotus

Esittelijä

Sari Aarniokoski, sivistysjohtaja, sari.aarniokoski@mantyharju.fi

Sivistyslautakunta merkitsee tiedokseen Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen. Hanke raportoidaan lautakunnalle säännöllisesti.

Päätös

Sivistyslautakunta merkitsee tiedokseen Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen ja esittää, että hanke viedään tiedoksi kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle. Hanke raportoidaan lautakunnalle säännöllisesti.

Kokouskäsittely

Keskustelun aikana esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti: Sivistyslautakunta merkitsee tiedokseen Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen ja esittää, että hanke viedään tiedoksi kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle. Hanke raportoidaan lautakunnalle säännöllisesti.

Valmistelija

Maija Penttilä, vs. hallinto- ja talousjohtaja, maija.penttila@mantyharju.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus 

  1. merkitsee "jatkuvaan oppimiseen perustuva pienen kunnan toimintamalli työllisyyden ja elinvoiman lisäämiseen" hankkeen tiedoksi ja
  2. saattaa sen kunnanvaltuustolle tiedoksi.

Päätös

Kunnanhallitus

  1. merkitsi "jatkuvaan oppimiseen perustuva pienen kunnan toimintamalli työllisyyden ja elinvoiman lisäämiseen" hankkeen tiedoksi ja
  2. saattaa sen kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

Kansalaisopiston rehtori / kirjastotoimenjohtaja Jari Hautamäki oli saapuvilla kokouksessa asian käsittelyn ajan.

Päätösehdotus

Kunnanvaltuusto merkitsee "jatkuvaan oppimiseen perustuva pienen kunnan toimintamalli työllisyyden ja elinvoiman lisäämiseen" hankkeen tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Asiaa valtuustolle esitteli sivistysjohtaja Sari Aarniokoski.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

 

Oikaisuvaatimus / kunnallisvalitus

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)