Kunnanvaltuusto, kokous 7.10.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 41 Lisämäärärahat vuoden 2024 talousarvioon

MjuDno-2024-529

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Kunnanvaltuusto hyväksyi Mäntyharjun kunnan vuoden 2024 talousarvion kokouksessaan 4.12.2023.
Kunnassa on sovittu, että talousarvion edellyttämät lisämäärärahat sekä käyttötalouden että investointien osalta tuodaan kunnanvaltuuston käsittelyyn viimeistään kolmannesvuosiraporttien käsittelyn yhteydessä. Tästä poiketen kunnan johtoryhmässä käydyn keskustelun perusteella toimialojen käyttötalouden lisämäärärahaesitykset käsitellään kunnanhallituksen kokouksessa 14.10.2024.

Tulevasta kuntaliitoksesta aiheutuvat suorat kustannukset tulee erotella seurannan ja raportoinnin vuoksi käyttötalouden kirjanpidossa toimialojen vuoden 2024 talousarviosta ja kirjata kunnanhallituksen alle erilliselle kustannuspaikalle. Kyseiselle kustannuspaikalle ei ole määrärahavarausta vuoden 2024 talousarviossa.

Kuntaliitosvalmistelun edetessä on esiin noussut hankintatarpeita toimintojen yhtenäistämisen ja olemassa olevien ohjelmien / järjestelmien laajennetun käyttöönoton osalta. Kuntaliitos edellyttää laitehankintoja ICT:n osalta toimintavarmuuden, tietoturvan ja kunnan palveluiden yhtenäistämisen osalta. Hankintojen kustannukset ICT:n osalta ovat noin 100 000 euroa.

Perusopetuksen osalta kuntaliitos edellyttää Priimus/Kurre-kannan yhdistämistä (50 000 euroa), Daisy-ohjelman yheensovittamista (40 000 euroa), henkilöstön koulutusta (varhaiskasvatus ja perusopetus 20 000 euroa) sekä omatoimikirjaston lainauslaitteiden hankintaa (15 000 euroa).

Teknisen toimen osalta kuntien yhdistämisen kustannukset muodostuvat tässä vaiheeseessa kahden henkilön työpanoksen kohdistamisesta toimintojen yhdistämisen suunnitteluun kolmen kuukauden osalta 50 % kustannuksista (14 000 euroa). Päällekkäisten tie- ja kadunnimienmuutokset, viittojen asennukset, osoitetietojen tiedottaminen asukkaille / DVV:lle / Maanmittauslaitokselle / hätäkeskukselle / Postirekisteriin.  Karttapaikkaohjelman päivitys. Ostopalvelun  kustannusarvio 25 000 euroa.

Rakennusvalvonnassa tulee toteuttaa tietojen konvertointi Mäntyharjun järjestelmään. Kustannusarvio 12 000 €.

Kuntaliitos edellyttää nettisivujen kokonaispäivitykset. Työ voidaan toteuttaa kunnan omana toimintana, mutta se edellyttää 50 %:n työpanosta kolmen kuukauden aikana. Kustannukset 8 000 euroa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Juho Järvenpää, kunnanjohtaja, juho.jarvenpaa@mantyharju.fi

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto myöntää vuoden 2024 talousarvioon lisämäärärahan 293 000 euroa menokohdalle
kunnanhallitus / kuntaliitos 1941 6288.

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kunnanvaltuusto myöntää vuoden 2024 talousarvioon lisämäärärahan 293 000 euroa menokohdalle kunnanhallitus / kuntaliitos 1941 6288.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

taloussuunnittelija, hallinto- ja talousjohtaja