Sivistyslautakunta, kokous 25.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 47 Yritysvauhdittamo - nuorten yrittäjyydestä osallisuutta ja elinvoimaa (VAUHDITTAMO) -hanke

MjuDno-2023-331

Valmistelija

  • Jari Hautamäki, kansalaisopiston rehtori-kirjastotoimen johtaja, jari.hautamaki@mantyharju.fi

Kuvaus

Hankkeessa tehdään nuorisotyötä uudella tavalla siten, että toimintaa yhdistetään yrittäjyyteen ja elinvoiman kasvattamiseen. Vauhdittamo on nuorten ja paikallisten yrittäjien kohtaamisympäristö, mikä perustetaan Askeleen kiinteistöön nuorten palveluiden yhteyteen. Vauhdittamossa paikalliset yritykset ja nuorten harjoitusyritykset voivat verkostoitua, kehittää yhteistyötä ja vauhdittaa liiketoimintaa. Lisäksi yrittäjyyttä upotetaan lukion ja yhtenäiskoulun toimintaan ja opiskelusisältöihin.

Nuoret muodostavat toiminnalle rakenteen (esim. osuuskunta), mikä tarjoaa yritysten perustamista ja toimintaa tukevaa tietoa, neuvontaa, ohjausta ja valmennusta. Valmennusta ja ohjausta toteutetaan nuorille sopivalla tavalla (esim. liikeideakilpailut, bootcampit, pop-up-tapahtumat, Nuori yrittäjyys-opinnot). Hankkeen aikana Vauhdittamo verkostoituu Etelä-Savon alueen kehitysyhtiöiden, oppilaitosten ja korkeakoulujen sekä valtakunnallisten nuorten yrittäjyysasiantuntijaorganisaatioiden kanssa. 

Hankkeen tavoitteita ovat:

1. Luoda yrittäjyyttä edistävä ja inspiroiva verkosto ja ympäristö yrittäjyydestä kiinnostuneiden nuorten ja paikallisten yritysten kohtaamiseen ja  verkostoitumisen.

2. Kokeilla, kehittää ja kuvata uutta yrittäjyyttä synnyttävä kohtaamispaikka sekä sen nuorille tarjoamat matalan kynnyksen palvelut. 

3. Tuottaa nuorille kohdennettua valmennusta, sparrausta, omakohtaista kokemusta ja osallistavaa tapahtumatuotantoa, joka kannustaa ja voimaannuttaa nuoria yritystoiminnan kokeilemiseen ja kehittämiseen.

Hankkeessa käytetään nykyaikaiselle nuorisotyölle ominaisia työtapoja ja käytäntöjä kuten leiritystä, benchmarkingia, ohjaamo- ja työpajatoimintaa. Lisäksi kannustetaan nuoria omaehtoisen toimintaan sekä digitaalisten palvelujen ja sosiaalisen median uudenlaiseen hyödyntämiseen.

Hankkeen rahoittaja on ETELÄ-Savon ELY-keskus. Sen toiminta-aika on 1.8.2023-31.1.2026. Hankkeen laajuus on yhteensä 221 936 €, josta ELY-keskus rahoittaa 158 526 € (80 %). Hankkeen omarahoitusosuus on 63 410€ (20 %). Omarahoitukselle on kehitetty ansainnan logiikka. Kunnanhallitus on 2.5.2023 (§86) hyväksynyt hankkeen käynnistämisen ja tarvittavien tehtävien täyttämisen sisäisesti. Hankkeessa on kaksi osa-aikaista työtekijää: projektipäällikkö (50 %) ja Vauhdittamon koordinaattori (80 %). Hanketta hallinnoi ja koordinoi kansalaisopisto ja sitä toteutetaan sivistyspalveluiden eri yksiköiden välisessä yhteistyössä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sari Aarniokoski, sivistysjohtaja, sari.aarniokoski@mantyharju.fi

Sivistyslautakunta merkitsee asian tiedoksi.

Päätös

Esittelijä veti asian pois esityslistalta.

 


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

 

Oikaisuvaatimus / kunnallisvalitus

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)