Kuvaus
Vuosien 2025 ja 2026 aikana perusopetuksen valtakunnallista opetussuunnitelmaa on muutettu tai täydennetty useita kertoja. Muutokset ovat kohdentuneet opetussuunnitelman yleisen osan lukuihin 1–13.
Merkittävimmät muutokset ovat tulleet lukuun 5 Oppimista ja hyvinvointia edistävä koulutyön järjestäminen ja lukuun 7 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki.
Oppimisen ja koulunkäynnin tuen muutoksen lähtökohtana on ollut varmistaa, että oppilas saa tarvitsemansa konkreettiset tukitoimet sekä turvata niiden saavuttaminen koulun riittävällä resurssoinnilla. Oppilaan tulee saada oppimisen tuki mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja matalalla kynnyksellä. (Luku 7)
Oppimisen ja koulunkäynnin tuki on kaksiportainen: ryhmäkohtainen ja oppilaskohtainen tuki. Ryhmäkohtaiseen tukeen kuuluu mm. tukiopetus, opetuskielen tukiopetus sekä erityisopettajan antama opetus. Jos nämä tuen muodot eivät riitä, siirrytään oppilaskohtaiseen tukeen. Ne ovat säännöllisiä ja perustuvat yksilöllisiin tuen tarpeisiin. Oppilaskohtainen tuki tapahtuu joko osittaisena opiskeluna pienryhmässä tai kokonaan erityisluokassa. Tukeen voi liittyä myös henkilökohtaisten apuvälineiden tai avustajapalveluiden tarvetta.
Paikalliset oppimisen tuen toteutukseen laaditut toimintasuunnitelmat (Oppimisen tuen vuosikello ja Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt) ovat liitteinä.
Muita merkittäviä opetussuunnitelmamuutoksia ovat valmistavan opetuksen lisäosa (luku 5.4.4 ja 5.6) ja liikunnallisen elämäntavan edistäminen (luku 4.2.3 ja luku 4.5).
Valmistava opetus on tarkoitettu pääosin maahanmuuttajaoppilaille - opetuksen pääpaino on suomen kielen oppimisessa. Valmistavan opetuksen lisäosa on harkinnanvarainen jatkoaika valmistavalle opetukselle, jos oppilaan kielitaito ei ole kehittynyt niin vahvaksi, että hän voisi opiskella peruskoulun oppiaineita suomen kielellä. Lisäosan aikana oppilas on perusopetuksen oppilas. Lisäopetusta tarjotaan enintään vuoden ajan, mutta oppilaalla on mahdollisuus päättää se aiemmin. Lisäopetusta annetaan niissä oppiaineissa, joissa oppilaan opetuskielen eli suomen tai ruotsin peruskielitaitoa on tarpeen vahvistaa.
Liikunnallisen elämäntavan edistäminen pohjautuu eduskunnan 29.4.2025 hyväksymään lakimuutoksen, joka koski puhelinten ja muiden mobiililaitteiden käyttöä perusopetuksen oppitunneilla. Samassa yhteydessä eduskunta hyväksyi myös hallituksen esityksen siitä, että liikunnallinen elämäntapa lisätään osaksi esi- ja perusopetuksen tavoitteita. Mobiililaitteiden rajoitus tuli käyttöön syksyllä 2025 ja liikunnallisen elämäntavan edistäminen syksyllä 2026.
Liikunnallisen elämäntavan säännöksen tavoitteena on
- edistää lasten ja nuorten liikkumista esiopetuksen ja perusopetuksen aikana
- tukea ja parantaa lasten ja nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia
- vahvistaa liikunnan merkitystä esiopetuksen ja peruskoulujen toimintakulttuurissa ja kokonaisvaltaisena elämäntaitona.
Liikunnallisen elämäntavan edistämisen perusta löytyy tutkimustuloksista, joiden mukaan koulupäivän aikana tapahtuva liikkuminen edistää oppimista ja hyvinvointia. Liikkumisella voidaan vaikuttaa myönteisesti oppilaiden keskittymiseen, oppimiseen, käyttäytymiseen ja kouluviihtyvyyteen.
Opetussuunnitelman päivityksessä paikalliseen opetussuunnitelmaan on lisätty seudulliset uudistukset poissaolojen seurantaan (luku 5.1) ja Turvalliset koulun Etelä-Savossa hankkeen laatima Turvallisesti yhdessä malli (liite), jonka kautta yhtenäistetään Etelä-Savon kuntien käytänteitä oppilaiden turvallisuuden ja hyvinvoinnin takaamisessa.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jari Hautamäki, sivistystoimialan johtaja, jari.hautamaki@mantyharju.fi
Sivistyslautakunta päättää hyväksyä Mäntyharjun perusopetuksen opetussuunnitelman yleisen osan 2026.