Kuvaus
Kuntalaki 13 luku Kunnan talous § 110 mukaan talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Taloussuunnitelma on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen.
Vuosien 2027–2029 taloussuunnittelu perustuu valtuuston hyväksymään kuntastrategiaan, tiedossa oleviin toimintaympäristön muutoksiin ja toimielinten valmistelussa linjattuihin palvelutuotannon kehitystavoitteisiin sekä valmisteluhetken arvioihin tulorahoituksen ja kustannustason kehityksestä.
Mäntyharjun kunnan taloutta on sopeutettu vuosina 2025 ja 2026 palvelutuotantoa tehostamalla ja henkilöstömitoituksen muutoksilla yt-neuvottelujen lopputulemana sekä valtuuston päättämillä veroratkaisulla.
Vuoden 2027 talousarvion käyttötalousraamin lähtökohtana on välttää alijäämäinen tulos sekä arvioida kunnan verotulojen kehitys ja valtionosuuskertymä kuntaliiton ennusteisiin perustuen. Henkilöstömenojen kehitystä tulee tarkastella kunta-alan vuosien 2026 ja 2027 palkkaratkaisujen sopimuskorotukset huomioiden.
Sivistyspalveluiden käyttöraamiksi on päätetty 12 110 000 €. Talousarvion laadinta-aikataulu on lautakuntia velvoittava ja lautakuntien esittelijät vastaavat talousarvion valmistelusta lautakuntatasolla.
Talousarvion laadinnan aikataulu on seuraava:
- Ma 31.8. talousarvion laadintaohje kunnanhallituksessa
- Ma 12.10. kunnanhallituksen esitys veroista
- Ma 2.11 veropäätökset kunnanvaltuustossa
- Ma 9.11. lautakuntien esitykset talousarvioksi käsiteltynä
- Ma 30.11. kunnanhallituksen talousarviokäsittely / varalla ma 7.12.
- Ma 14.12. kunnanvaltuusto päättää talousarvion 2027 ja taloussuunnitelman 2028–2029
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jari Hautamäki, sivistystoimialan johtaja, jari.hautamaki@mantyharju.fi
Lautakunta käy lähetekeskustelua vuoden 2027 talousarvion valmistelusta.