Tarkastuslautakunta, kokous 20.5.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 32 Arviointikertomus 2019

MjuDno-2020-348

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Arja Leppäkumpu, hallintosihteeri, arja.leppakumpu@mantyharju.fi

Kuvaus

KuntaL 121 §  1 mom. Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten. 1 mom. 2. kohta Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta. Kunnanhallitus on 25.3.2019 § 49 hyväksynyt tilinpäätösken vuodelta 2018. Ehdotus Esittelijä: Ilpo Honkanen Tarkastuslautakunta valmistelee arviointikertomusta.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ilpo Honkanen, ilpo.honkanen@mantyharju.fi

Tarkastuslautakunta valmistelee vuoden 2019 arviointikertomusta.

Päätös

Tarkastuslautakunta valmisteli vuoden 2019 arvointikertomusta ja jatkaa valmistelua seuraavassa kokouksessa.

Valmistelija

  • Arja Leppäkumpu, hallintosihteeri, arja.leppakumpu@mantyharju.fi

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ilpo Honkanen, ilpo.honkanen@mantyharju.fi

Tarkastuslautakunta valmistelee vuoden 2019 arviointikertomusta.

Päätös

Tarkastuslautakunta valmisteli vuoden 2019 arviointikertomusta ja jatkaa käsittelyä seuraavassa kokouksessa.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

 

Oikaisuvaatimus / kunnallisvalitus

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)