Kuvaus
Maanomistajat ovat toimittanut osallistumis- ja arviointisuunnitelman Mäntyharjun kuntaan Uitonniemen ranta-asemakaavan muutoksen laadinnan käynnistämiseksi (AKL 74 §). Suunnittelualue on kooltaan hiukan vajaa 12 hehtaaria ja alueella on 6 kpl rakennettuja lomarakennuspaikkoja.
Kaavamuutoksen tavoitteena on päivittää vanhentunut ranta-asemakaava vastaamaan nykytilannetta ja maanomistajien tulevaisuudensuunnitelmia. Nykyisessä ranta-asemakaavassa on muutostarpeita mm. rakennuspaikoille sallittujen rakennusten lukumäärän ja rakennusoikeuden määrän suhteen. Molempien määrää on kaavamuutoksella tavoitteena kasvattaa. Rakennuspaikkojen lukumäärää ei lisätä.
Liitteenä olevassa osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa (OAS) kerrotaan tarkemmin kaavan tavoitteista, arvioitavista vaikutuksista sekä suunnittelutyön etenemisestä alueidenkäyttölain 63 §:n mukaisesti.