Valmistelija
Lasse Kurvinen, tekninen johtaja, lasse.kurvinen@mantyharju.fi
Kuvaus
Minna Ahonen on toimittanut Mäntyharjun kunnalle 10.5.2021 päivätyn oikaisuvaatimuksen, joka koskee teknisen johtajan henkilöstöpäätöstä 26.4.2021 § 6.
Tekninen johtaja on laatinut vastineen oikaisuvaatimukseen seuraavilla perusteilla:
Työsuhteen ottamista koskevan päätöksen työsopimuslain vastaisuutta ei voi tutkia hallintolainkäytön järjestyksessä (oikaisuvaatimus), koska työsopimus on yksityisoikeudellinen sopimus. Näin ollen ei voida esimerkiksi tutkia, onko ansioituneempi hakija syrjäytetty. Hallintolainkäytön järjestyksessä voidaan tutkia valitus, jossa vedotaan siihen, että toimeen valittu ei ole täyttänyt hakuilmoituksessa määriteltyjä kelpoisuusehtoja.
Oikaisuvaatimuksen vaatimusasiat ja teknisen johtajan vastineet:
1. Tuotantopäällikön viran muuttaminen työsuhteeksi, päätöksen puuttuminen.
Vastine: Tekninen lautakunta on hyväksynyt Teknisen toimialan organisaatiomuutoksen 19.5.2020 § 29 ruoka- ja puhtauspalvelupäällikön toimesta sekä koulutusvaatimuksesta Restonomi AMK. Lisäksi talousarvion 2020 ja 2021 on laadittu henkilöstösuunnitelma, jossa on poistettu tuotantopäällikkö ja lisätty ruoka- ja puhtauspäällikkö. Em. talousarviot on käsitelty ja hyväksytty kunnanvaltuustossa. Tältä osin ei ole muodollista virhettä tapahtunut.
2. Vaativien johtotehtävien työkokemuksen huomioimisen puute.
Vastine: Toimeen vaadittu ehdoton kelpoisuus on Restonomi AMK tutkinto. Toimeen ei ole määritelty kelpoisuusehdoksi vaativia johtotehtäviä, jolloin tähän asiaan ei oikaisuvaatimuksessa voida vedota.
3. Valintaperusteen painottamisvirhe.
Vastine: Hakuilmoituksessa hakijalta odotettiin (ei edellytetty) kokemusta suurtalousalalta. Tällä hetkellä ruoka- ja puhtauspalvelupäällikön tehtävät jakaantuvat 85% ruokapalvelut ja 15% siivouspalvelut. Teknisen toimen palvelutuotannon ja -rakenteen muutos on kesken, joten em. tehtävien painotus saattaa tulevaisuudessa muuttua.
4. Hyvän hallintotavan vastainen toiminta.
Vaatimusasia: Selvittämisvelvollisuuden laiminlyönti HL 434/2003 31§
Vastine: Haastattelun aihealueet ja kysymykset voivat haastattelijat itse määritellä. Kaikille haastateltaville on esitetty samat kysymykset. Valinnassa ei ole pakko käyttää suosittelijoita. Työkokemuksen kestossa havaittu tekninen virhe ei vaikuta valintaan ja valitulla on tarpeellinen määrä esimieskokemusta. Valinta perustuu hakemukseen ja haastatteluun.
Vaatimusasia: Tarkoitussidonnaisuuden periaatteen noudattamisen puute HL 434/2003 6§. Asiantuntijapalveluiden kilpailuttamisen puute, palveluostosta tehdyn päätöksen puute, asiantuntijalausunnon puute.
Vastine: Järvi-Saimaan palvelut Oy puhtauspäällikön osallistuminen ruoka- ja puhtauspalvelupäällikön toimen työhaastatteluihin oli veloituksetonta asiantuntijapalvelua liittyen tulevaan kumppanuussopimukseen. Yleisöarvio haastattelumuistio ei ole pöytäkirja eikä vaadi asiantuntijan allekirjoitusta. Muistion on allekirjoittanut virkasuhteiset tekninen johtaja sekä vs.hallinto- ja talousjohtaja.
5. Tarkoituksen mukaisuuden puute.
Vastine: Kyseessä on työsuhde. Työsuhteisen työntekijän työntekijän valinnassa työnantajan harkinnan valta on vapaampi kuin virkasuhteisen valinnassa. Hakuilmoituksessa mainitut kelpoisuusehdot tulee täyttyä.
Tekninen johtaja on saanut palvelupäällikkö Raili Rimailalta tiedon, että aikaisemmin tuotantopäällikön virassa ollut Eija Pesonen teknisen lautakunnan jäsenenä suostuu osallistumaan haastatteluihin sovittuna aikana. Tekninen johtaja on lähettänyt kalenteri- ja teams-videoneuvottelu kutsut haastatteluihin Outlook kalenteritoiminnolla. Kyseinen menettely on tuttu teknisen lautakunnan kokouksista. Eija Pesonen ei ole osallistunut haastatteluihin. Valinnan edellytyksenä ei ole luottamushenkilön osallistuminen haastatteluihin.
6. Objektiivisuuden puute.
Vastine: Valmistelu ruoka- ja puhtauspalvelupäällikön toimen valintaa kohtaan on toteutettu kolmen haastattelijan toimesta sekä teknisen johtajan ja vs.hallinto- ja talousjohtajan vertailun perusteella. Haastatteluryhmä oli yksimielinen. Tekninen johtaja on kirjannut Leena Marttisen valintapäätöksen haastatteluryhmän kannan mukaisesti ruoka- ja puhtauspäällikön toimeen. Objektiivisuus on toteutunut monijäsenisen haastattelun perusteella.
7. Muistion pätemättömyys.
Vastine: Yleisöarvio haastattelumuistio ei ole pöytäkirja eikä vaadi asiantuntijan allekirjoitusta. Yleisöarvio on laadittu perjantaina 23.4.2021 ja allekirjoitettu. Ruoka- ja puhtauspalvelupäällikön toimen päätösluonnos kirjattiin CaseM -asiahallintajärjestelmään palvelupäällikkö Raili Rimailan toimesta perjantaina 23.4.2021 iltapäivän aikana sekä hakijailmoitukset valmisteltiin Kuntarekrytointi-porttaalista. Tekninen johtaja halusi varmistaa, että valittu Leena Marttinen ottaa toimen vastaan ja päätös tehtiin maanantaina 26.4.2021 aamulla varmistuksen saatuaan. Mäntyharjun kunnan yleinen tapa on lähettää valintapäätökset sähköisenä tiedoksisaantina Kuntarekrytointi -porttaalin kautta kaikille hakijoille samanaikaisesti. Sähköisen tiedoksiannon lupa on kaikilta hakijoilta saatu hakemuksen jättämisen yhteydessä. Toimintatapa ei edellytä henkilökohtaista ilmoitusmenettelyä vaikkakin on ymmärrettävää, että samanaikaisesti teknisen johtajan alaisena toimiva työntekijä kokee kyseisen menettelyn huonoksi. Tekninen johtaja on tästä johtuen pyytänyt yhteistä aamukeskustelua valintaan liittyen tiistaina 27.4.2021, joka on pidetty sovitusti.
Yleisöarvio on julkinen toimeen valinnan asiakirja ja se toimitetaan tietopyynnön perusteella. Asiakirjaa on laadittu yksi virallinen kappale perjantaina 23.4.2021, jonka on allekirjoittanut perjantaina 23.4.2021 tekninen johtaja Lasse Kurvinen sekä vt.hallinto- ja talousjohtaja Maija Penttilä.
Päätösehdotus
Esittelijä
Lasse Kurvinen, tekninen johtaja, lasse.kurvinen@mantyharju.fi
Tekninen lautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen ruoka- ja puhtauspalvelupäällikön toimen valinnasta.
Keskustelun alkaessa Sari Lantta esitti poikkeavan päätösehdotuksen:
Tekninen lautakunta
- jättää oikaisuvaatimuksen pöydälle
- haastattelee uudelleen molemmat haastatellut
Sari Lantan päätösehdotusta kannatti Eija Pesonen.
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty päätösehdotuksesta poikkeava päätösehdotus jota on myös kannatettu, joten on suoritettava äänestys.
Puheenjohtaja totesi, että suoritettavassa äänestyksessä ne jotka kannattavat teknisen johtajan päätösehdotusta, äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat puheenjohtajan tekemää päätösehdotusta äänestävät EI.
Nimenhuuto äänestyksessä JAA äänestivät Tapani Penttinen ja Tapio Hämäläinen, EI äänestivät Sari Lantta, Antti Hyyryläinen, Eija Pesonen, Janne Haajanen, Pertti Lahti, Liisa Torniainen ja Mia Lamponen.
Päätös
Tekninen lautakunta hyväksyi puheenjohtajan tekemän muutetun päätösehdotuksen äänin 2 -7.
Vs. hallinto- ja talousjohtaja Maija Penttilä oli läsnä asian käsittelyn ajan.