Kunnanhallitus, kokous 21.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 30 Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n osakkuuden siirtäminen Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden ky:ltä (Essote) Etelä-Savon hyvinvointialueelle 1.1.2023

MjuDno-2022-129

Valmistelija

  • Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n hallitus on käsitellyt kokouksessaan 3.2.2022 yhtiön osakkuuden siirtämistä Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymältä 1.1.2023 alkaen Etelä-Savon hyvinvointialueelle sekä tähän liittyvistä ennakoitavista toimenpiteistä.

Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n osakassopimuksen luvussa 16 todetaan: "Tätä sopimusta ei voi siirtää kolmannelle taholle kokonaan tai osittain ilman toisten Sopijapuolten kirjallista suostumusta."
Sopijapuolina osakassopimuksessaa ovat yhtiön kaikki osakkaat sekä yhtiö itse.

Yhtiön hallitus päätti pyytää kirjallisen suostumuksen kaikilta Järvi-Simaan Palvelut Oy:n osakkailta kyseiseen osakkuuden siirtoon.
Lisäksi hallitus päätti, että Järvi-Saimaan Palvelut Oy antaa ko. suostumuksen.

Suostumuksen pyydetään toimittamaana 28.2.2022 mennessä osoitteeseen veli-matti.kurtti@jarvisaimaanpalvelut.fi 

Suostumukseksi riittää kunnanhallituksen tms. toimivaltaisen elimen pöytäkirjanote, jossa asia todettu.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Mäntyharjun kunta 

1. antaa suostumuksen Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän (Essote) osakkuuden, osakassopimukseen kuulumisen sekä Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n ja Essoten välisten muiden sopimusten siirtämiseen Essotelta  Etelä-Savon hyvinvointialueelle 1.1.2023;

2. toteaa, että siirrolla ei ole vaikutusta yhtiön muiden osakkaiden: Juva, Rantasalmi, Sulkava ja Mäntyharju osakkuuksiin.

Päätös

Hyväksyttiin.


Esittelijänä toimi kunnanhallituksen pj. Markku J. Lamponen.

Kunnanjohtaja Jukka Ollikainen poistui kokouksesta esteen ilmoittaen (Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n hallituksen jäsen) HallintoL 28 § 1 mom. 5 kohta.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. 

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä: 

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • ​kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. 
Oikaisuvaatimus on toimitettava Mäntyharjun kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mäntyharjun kunnanhallitus.

Postiosoite: PL 76
Käyntiosoite: Asematie 3
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mantyharju.fi
Faksi: (015) 770 1212
Puhelinnumero: 044 7707 346
Kunnan kirjaamon aukioloaika: maanantaista perjataihin klo 9-12 ja 13-15

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mäntyharjun kunnan kirjaamosta.