Kuvaus
Korttelin 119A asemakaavamuutosta koskevat kaavaluonnosasiakirjat olivat julkisesti nähtävillä 12.5.-10.6.2022 välisenä aikana. Nähtävilläolosta kuulutettiin Pitäjänuutisissa ja kunnan verkkosivuilla. Kaavaluonnosasiakirjoista pyydettiin lausunnot viranomaisilta. Muilla osallisilla on ollut mahdollisuus kommentoida kaavaluonnosta.
Saadun palautteen perusteella kaavoittaja on valmistellut 3.10.2022 päivätyn kaavaehdotuksen ja tehnyt kaavaehdotukseen seuraavia muutoksia:
MÄNTYHARJUN RAKENNUSLAUTAKUNTA
Liian yksityiskohtainen kaava ->
Suunnitelmassa kaavakartan merkintöjä on pelkistetty mm. keventämällä yhteisiä tiloja koskevien ohjeistusta ”Torinkulman kaavalla luodaan selkeästi edellytyksiä kunnan taajama-alueen kehittämiselle palvelemaan myös suurempia ihmisryhmiä sekä asumista palveluiden läheisyydessä.”
Pysäköintipaikat tulee esittää pääosin omalle tontille. ->
Jatkosuunnittelussa on esitetty pysäköintiratkaisu osittain maanalaisena. Kaikkiaan autopaikkamäärä tontilla on 92 ap (1ap/asunto ja liiketilalle 1ap/50k-m2).
ETELÄ-SAVON MAAKUNTALIITTO
Suosittaa kaava-aluetta laajemmin tutkimaan viihtyvyystekijöitä ->
Alueen laajemmassa tarkastelussa on kunnan rooli tärkeä. Lisäksi yhteistyö alueen kiinteistönomistajien kanssa tulisi organisoida. Tällä hetkellä ei ole suunnitelmia laajemman tarkastelun tekemisestä.
Maankäyttösopimuksen tarve ->
Hanke sijoittuu olemassa olevaan olevalle kaavarakenteeseen olemassa olevalle tontille. Nykyinen kiinteistönomistaja Mäntyharjun Torinkulma Oy omistaa sekä tontin että rakennukset.
ETELÄ-SAVON ELY / Maankäyttö:
Taajamakuvan muuttuminen ->
Hanke luo taajamaan keskeiselle paikalle toiminnaltaan ja fyysiseltä olemukseltaan maamerkkiluonteisen rakennuksen. Rakentaminen mahdollistaa nyt hajanaisen taajamarakenteen tiivistämisen.
Korttelin 119D kulttuuri- ja maisema-arvot (Penttilän talo) ->
Tarkennettu osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa: Penttiläntien toisella puolella sijaitsee Penttilän talo. Se on perinteinen, hyvin säilynyt savolainen talonpoikaistalo, jonka maille asemakylä on syntynyt. Rakennuksilla on rakennushistoriallisia ja maisemallisia arvoja ja se on maakunnallisesti merkittävä. Sen kulttuurihistorialliset ja maisema-arvot tulee säilyttää. Pihapiiriin kuuluu päärakennuksen lisäksi myös punamullatut, valkonurkkaiset liiteri, luhti, sauna ja tuparakennus. Talossa toimi kievari vuosisadan vaihteesta 1920-luvulle. Rakennukset ovat pääosin hyväkuntoiset. (ES_kulttuuriperintökanta, kohdeid 20184)
Suunnitelmassa rakennusmassat laskevat Penttilän talon suuntaan ja Penttilän tien varressa olevien autopaikkojen yhteyteen tulee istutuksia. Uuden rakennuksen korkeampi massa sijoittuu tontin Varpasentien puoleiseen reunaan.
Mäntyharjun matkailupalveluiden kokonaiskehittäminen ->
Hanke monipuolistaa Mäntyharjun matkailutarjontaa tuomalla keskustaan siltä puuttuneita uusia toimintoja, kuten uimahalli / kylpylän sekä majoituspalveluita. Hankkeeseen voidaan liittää myös muita synergiaa lisääviä palveluita, kuten terveys-, hyvinvointi ja liikuntapalveluita. Hanke tukee kokonaisuudessaan alueen elinkeinotoimintaa.
POHJOIS-SAVON ELY / Liikenne:
Maantiealue LT mukaan muutokseen ->
Hanke sijoittuu olemassa olevaan liikenneverkkoon. Maantiealueen laajempi kehittäminen tapahtuu omana hankkeenaan. Voimassa oleva kaavakartta Varpasentien (st 381) osalta -> virallinen kaavakartta tarkistettu liitetty myös kaavaselostukseen Pysäköinti (polkupyörät) -> lisätty sijoituspaikat asemapiirrokseen ja suunnitelmaan ja tekstinä määrä
Saatto- ja huoltoliikenne ->
Saattoliikenne Savontien puolella ja huoltoreitti tontille esitetty kaavaluonnoksessa ja selostuksessa.
ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOS:
Pelastusjärjestelyiden perusperiaatteet ja tontin sisäiset järjestelyt tulee esittää kaavassa ->
Rakennuksessa on kaksi porrashuonetta ja omatoiminen pelastautuminen tapahtuu pihakannen puolella varatieluukkujen kautta pihakannelle. Varpaistentien puolella nostopaikat sijoittuvat talon päätyihin. Keskimmäisten asuntojen parvekkeille tulee varatieluukut viereisille parvekkeille.
Rakennuksen ylin taso on alle 24m maanpinnasta.
RIIHISAARI – SAVOLINNAN MUSEO:
Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on haluttu täydennettävän tietoja suunnittelualueen rakennuskannasta ->
Nykyinen keskusta on muodostunut Varpasentien ja Mäntyharjuntien risteykseen 1960-luvulla. Tontilla 507-413-7-324 sijaitseva liikerakennus on rakennettu 1960-luvulla. Alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut pankkirakennus. Nykyisin rakennuksessa toimii mm kahvila ja kiinteistövälitysliike. Osa tiloista on tyhjillään. Torin reunalla Varpaisentien länsi puolella on Aravataloksi kutsuttu Mäntyharjun ensimmäinen kerrostalo KOY Keskiväli. (Mäntyharjun Kurkilahden Kulttuuriympäristöselvitys, 2018)
MÄNTYHARJUN LIIKEKESKUS:
Vaikutukset naapurikiinteistön arvoon ->
Hanke on lähtölaukaus Mäntyharjun taajaman laajemmalle kehittämiselle (ks. Rakennuslautakunnan lausunto). Se ei sulje pois naapurikiinteistöjen kehittämistä, vaan tukee sitä. Eräänä lähtökohta voi olla Varpasentien ympäristön rakentuminen tiiviimmäksi keskustamaiseksi alueeksi. Tällöin Kurkilahti ympäristöineen saa kehittyä asumiseen ja vapaa-ajantoimintoihin liittyvänä alueena. Hanke mahdollistaa uusia asiakasvirtoja naapurinkiinteistöjen yrityksille sekä nostaa nykyisten kiinteistöjen arvoa.
Kaavan laatija Juhani Takkinen on pykälän käsittelyn ajan läsnä Teams-yhteydellä.
Päätös
Tekninen lautakunta
- hyväksyy laaditut vastineet sekä 3.10.2022 päivätyt kaavaehdotusasiakirjat,
- asettaa kaavaehdotuksen julkisesti nähtäville MRA 27 §:n mukaisesti 30 vrk:n ajaksi,
- pyytää lausunnot tarvittavilta viranomaisilta ja järjestää osallisille tiedottamisen ja
- selvittää maankäyttösopimuksen tarpeen.
Juhani Takkinen oli läsnä pykälän käsittelyn ajan.