Sivistyslautakunta, kokous 15.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 113 Perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat 2023-2024

MjuDno-2022-704

Valmistelija

  • Sari Aarniokoski, sivistysjohtaja, sari.aarniokoski@mantyharju.fi

Kuvaus

Koulujen työ- ja loma-ajoissa kunnalla on varsin laaja päätäntävalta. Mäntyharjun kunnan hallintosäännön 24§ mukaan sivistyslautakunta päättää koululaitoksen lukuvuoden työ- ja loma-ajoista. Perusopetusta koskevassa lainsäädännössä on säädetty perusopetuksen koulupäivien lukumäärästä ja lukuvuoden koulutyön päättymisajankohdasta. Lukiolainsäädännössä ei ole säädöksiä työ- ja loma-ajoista. Mäntyharjun perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa pyritään noudattamaan mahdollisimman yhteneväisiä työ- ja loma-aikoja.

Perusopetuslain 23 § määrää perusopetukseen lukuvuodessa 190 työpäivää. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vapunpäivä. Perusopetusasetuksen 7 §:n mukaan perusopetuksen lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä.

Lukuvuoden 2023-2024 koulupäivien lukumäärä on 188. Lukuvuoden työpäivistä on vähennetty arkipäiviksi osuvat itsenäisyyspäivä ja loppiainen.

 

Esitys esi- ja peruskoulujen sekä lukion lukuvuoden 2023-2024 työ- ja lomapäivistä:

 

Syyslukukausi 9.8.2023-22.12.2023 (92 työpäivää)

Syysloma vko 43 23.-29.10.2023

Itsenäisyyspäivä 6.12.2023

Joululoma 23.12.2023-7.1.2024

 

Kevätlukukausi 8.1.2024-1.6.2024 (96 työpäivää)

Talviloma vko 9 26.2.-3.3.2024

Pääsiäinen 29.3.-1.4.2024

Vapunpäivä 1.5.2024

Helatorstai 9.5.2024

Vapaa päivä 10.5.2024

Lukuvuosi päättyy 1.6.2024 (esiopetus 31.5.2024)

 

Päätösehdotus on koulujen henkilökunnan ja oppilaskuntien hallitusten näkemysten mukainen ja siihen on pyydetty kommentteja myös vanhempainyhdistykseltä. Perusopetusasetuksen 9 §:n mukaan työajoista tulee ilmoittaa ennalta oppilaille ja huoltajille ja vastaavasti lukioasetuksen 3 §:n mukaan työajoista tulee ilmoittaa ennalta opiskelijoille.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sari Aarniokoski, sivistysjohtaja, sari.aarniokoski@mantyharju.fi

Sivistyslautakunta päättää esi- ja perusopetuksen sekä lukion lukuvuoden 2023-2024 työ- ja lomapäivistä esityksen mukaisesti:

 

Syyslukukausi 9.8.2023-22.12.2023 (92 työpäivää)

Syysloma vko 43 23.-29.10.2023

Itsenäisyyspäivä 6.12.2023

Joululoma 23.12.2023-7.1.2024

 

Kevätlukukausi 8.1.2024-1.6.2024 (96 työpäivää)

Talviloma vko 9 26.2.-3.3.2024

Pääsiäinen 29.3.-1.4.2024

Vapunpäivä 1.5.2024

Helatorstai 9.5.2024

Vapaa päivä 10.5.2024

Lukuvuosi päättyy 1.6.2024 (esiopetus 31.5.2024)

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Perusopetuksen rehtori, lukion rehtori

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimus on toimitettava Mäntyharjun kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mäntyharjun sivistyslautakunta.

Postiosoite: PL 76, 52700 Mäntyharju
Käyntiosoite: Asematie 3
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mantyharju.fi
Puhelinnumero: 044 7707 210
Kirjaamon aukioloaika: maanantaista perjantaihin klo 9-12 ja 13-15

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.
Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mäntyharjun kunnan kirjaamosta.