Kunnanvaltuusto, kokous 19.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 70 Talousarvio 2023 ja suunnitelma 2024-25

MjuDno-2022-693

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Kuntalain 110 pykälän mukaan kunnanvaltuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi, josta talousarviovuosi on suunnitelmakauden ensimmäinen vuosi.

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Samassa asiakirjassa valtuusto hyväksyy kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Talousarviossa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.
Nyt käsiteltävä talousarvioesitys sisältää kuntastrategiaan pohjautuvat palvelualuekohtaiset tavoitteet. Valtuustokäsittelyn jälkeen lautakunnat päättävät lautakuntasoisista käyttösuunitelmista.

Kunnanjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi 2023-2025 on liitteenä.

Vuoden 2023 talousarvion perusteita on käsitelty kunnanhallituksessa 13.6., kunnanvaltuuston seminarissa 30.5. yhteistyötoimikunnassa 23.11. sekä useasti kunnan johtotiimissä.
Hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa vuoden 2023 alussa on kuntien talousarviossa poikkeuksellisen paljon muuttuvia tekijöitä. Myös verotuloennusteessa ja valtionosuusennusteessa on tapahtunut merkittäviä muutoksia talousarvion laadinnan aikana. 
Kuten suunnitelmavuosien tuloslaskelma osoittaa vaatii talouden sopeuttaminen muuttuneeseen tulorakenteeseen paljon toimia. Toimenpiteiden suunnittelu on aloitettava pikaisesti.

Vuoden 2023 talousarvioesitys noudattaa pääosin kunnanhallituksen antamia laadintaohjeita. 
Kunnan ulkoiset toimintakulut ovat talousarvioesityksessä 18 694 946 euroa. Talousarvioesitys on ylijäämäinen 13 554 euroa. Talousarvioesitys ei sisällä henkilöstön asemaan liittyviä olennaisia muutoksia. 

Investointiosan varaus vuoden 2023 osalta on 2 956 000 euroa. Suunnitelmavuosien 2023-2025 investointivaraus on yhteensä 7 231 000 euroa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto hyväksyy

  1. talousarvion ja -suunnitelman vuosille 2023-2025;
  2. käyttötalousosan sitovaksi tasoksi lautakuntatason;
  3. nettobudjetoidun yksikön sitovaksi tasoksi nettotuloksen;
  4. investointiosan sitovaksi tasoksi hankekohtaisen nettomenon;
  5. sekä myöntää kunnanhallitukselle oikeuden ottaa 6 000 000 euroa pitkäaikaista talousarviolainaa. 

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kunnanvaltuusto hyväksyy

1. talousarvion ja -suunnitelman vuosille 2023-2025;
2. käyttötalousosan sitovaksi tasoksi lautakuntatason;
3. nettobudjetoidun yksikön sitovaksi tasoksi nettotulostason;
4. investointiosan sitovaksi tasoksi hankekohtaisen nettomenon;
5. sekä myöntää kunnanhallitukselle oikeuden ottaa 6 000 000 euroa pitkäaikaista talousarviolainaa.

 

Puheenjohtaja totesi, että talousarvion käsittely etenee seuraavasti:
- ensin käydään yleiskeskustelu / ryhmäpuheenvuorot
- tämän jälkeen lautakunnittain tarkempi keskustelu.

Keskustelun lopuksi Piia Mäkilä jätti seuraavat kaksi ponsiesitystä:
"Toivoisin, että jatkossa kun valmistellaan talousarviota, käsiteltäisiin vieläkin vahvemmin strategista tasoa ja linjauksia. Se kun on meistä kiinni, että jääkö se strategia paperiksi pöytälaatikkoon, vai johtaako se käytännön toimenpiteisiin. Tai on jopa ristiriidassa sen kanssa, kuten nyt on liikuntatoimessa esimerkiksi tilanne, kun luontoaktiviteetti-infrastruktuuria on tänä vuonna purettu, eikä niinkään pidetty yllä, kuten valtuustossa 5.9.2022 eli vasta 3 kuukautta sitten käsitellyssä kuntastrategiassa linjattiin.
Minusta olisi silti syytä myös lautakuntatasolla tarkemmin käydä ikään kuin välitilinpäätökset kolmannesvuosittain tulevaa talousarvioseurantaa varten. Nyt strategiset painopistealueet eivät minusta ole kovin onnistuneesti tässä taloussuunnitelmassa esillä.

Ponsi 1: Strategisen tason kytkeminen vahvemmin mukaan talousarvioon
Ehdotan, että vuoden 2024 talousarvioon lisätään kuntatasoinen sisäinen arviointi, joka sisältää vahvuudet, mahdollisuudet, heikkoudet ja riskitekijät. Ajatuksena on strategian kytkeminen vieläkin vahvemmin  taloussuunnitteluun.

Ponsi 2: Strategisten painopisteiden kytkeminen osaksi vuosiraportointia
Ehdotan, että lautakuntatasolla (eli käyttötaloussuunnitelmavaiheessa) strategiset painopistealueet avataan niin, että ne sisältävät tavoiteltavat tulokset sekä mittarit.
Esitän myös, että saavutettuja tuloksia seurataan lautakuntatasolla säännöllisesti niin, että seuranta ja tehdyt johtopäätökset myös kirjataan (esimerkiksi pöytäkirjaan tai arviointiraportiksi ja toimenpidesuunnitelmaksi) aina kolmannesvuosiraportoinnin yhteydessä.

Puheenjohtaja tiedusteli hyväksyvätkö valtuutetut päätökseen liitetettäväksi Piia Mäkilän jättämät kaksi ponsiesitystä. 
Kukaan valtuutetuista ei vastustanut ponsien liittämistä päätökseen.

Päätös

Kunnanvaltuusto hyväksyi

1. talousarvion ja -suunnitelman vuosille 2023-2025;
2. käyttötalousosan sitovaksi tasoksi lautakuntatason;
3. nettobudjetoidun yksikön sitovaksi tasoksi nettotulostason;
4. investointiosan sitovaksi tasoksi hankekohtaisen nettomenon;
5. sekä myöntää kunnanhallitukselle oikeuden ottaa 6 000 000 euroa pitkäaikaista talousarviolainaa.

Lisäksi hyväksyttiin päätökseen liitettäväksi seuraavat ponnet:

Ponsi 1: Strategisen tason kytkeminen vahvemmin mukaan talousarvioon
Ehdotan, että vuoden 2024 talousarvioon lisätään kuntatasoinen sisäinen arviointi, joka sisältää vahvuudet, mahdollisuudet, heikkoudet ja riskitekijät. Ajatuksena on strategian kytkeminen vieläkin vahvemmin  taloussuunnitteluun.

Ponsi 2: Strategisten painopisteiden kytkeminen osaksi vuosiraportointia
Ehdotan, että lautakuntatasolla (eli käyttötaloussuunnitelmavaiheessa) strategiset painopistealueet avataan niin, että ne sisältävät tavoiteltavat tulokset sekä mittarit.
Esitän myös, että saavutettuja tuloksia seurataan lautakuntatasolla säännöllisesti niin, että seuranta ja tehdyt johtopäätökset myös kirjataan (esimerkiksi pöytäkirjaan tai arviointiraportiksi ja toimenpidesuunnitelmaksi) aina kolmannesvuosiraportoinnin yhteydessä.

Tiedoksi

johtotiimi, lautakunnat, talousarvion valmistelijat, taloussuunnittelija

Muutoksenhaku

Valitusosoitus
Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
Päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon,jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa, tai
  • päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranoaminen
Kunnallisvalitus tehdään Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 1744, 70101 Kuopio
Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64, 70100 Kuopio
Sähköpostiosoite: ita-suomi.hao@oikeus.fi
Faksinumero: 029 56 42501
Puhelinnumero: 029 56 42500
Hallinto-oikeuden kirjaamon aukioloaika: 8.00-16.15

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi, sekä
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä,
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuimaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mäntyharjun kunnan kirjaamosta.

Postiosoite: PL 76, 52701 Mäntyharju
Käyntiosoite: Asematie 3, 52700 Mäntyharju
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mantyharju.fi
Faksinumero: (015) 770 1212
Puhelinnumero: 044 7707 346
Kunnan kirjaamon aukioloaika: maanantaista perjantaihin 9-12 ja 13-15