Sivistyslautakunta, kokous 22.2.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 18 Sivistystoimialan projektitoiminta 2023

MjuDno-2023-79

Valmistelija

  • Sari Aarniokoski, sivistysjohtaja, sari.aarniokoski@mantyharju.fi

Kuvaus

Sivistyspalveluiden toimintayksiköissä pyörii vuosittain vaihteleva määrä pieniä projekteja, jotka ovat saaneet kunnan ulkopuolista rahoitusta. Osa avustuksilla tuetusta toiminnasta on kertaluonteisia kehittämisprojekteja ja osa suhteellisen vakiintunutta toimintaa, johon haetaan avustusta vuosittain. Yhteistä näille toiminnoille on hankesuunnitelmaan perustuva toiminta, rajattu toiminta-aika sekä velvoite raportoida talouden ja tavoitteiden toteutumisesta.

Vuoden 2023 alussa hyväksytyn rahoituspäätöksen saaneita projekteja on käynnissä seitsemän kappaletta. Projektien yhteenlaskettu kokonaisrahoitus on noin 250 000 euroa, joista ulkopuolisten avustusten osuus on 183 000 euroa ja omarahoituksen osuus noin 68 000 euroa.

Projektien esittely liitteessä. Suunnittelu- tai avustushakuvaiheessa olevaa toimintaa ei ole sisällytetty tähän listaukseen.

 

[Esittelytekstin euromäärät ja liite päivitetty 22.2.2023 tilanteen mukaisesti]

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sari Aarniokoski, sivistysjohtaja, sari.aarniokoski@mantyharju.fi

Sivistyslautakunta merkitsee liitteenä olevan projektitoiminnan esittelyn tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

 

Oikaisuvaatimus / kunnallisvalitus

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)