Tekninen lautakunta, kokous 2.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 43 Ylläpidettävät ulkoilu- ja liikuntapaikat 2023

MjuDno-2023-6

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Ville Partio, tekninen johtaja, ville.partio@mantyharju.fi

Kuvaus

Kunnan tehtävä on luoda paikallistasolla yleiset edellytykset liikunnalle. Yleisten edellytysten luomisella tarkoitetaan liikuntapalvelujen sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan järjestämistä, kansalais- ja seuratoiminnan tukemista sekä liikuntapaikkojen rakentamista ja ylläpitämistä. (Liikuntalaki 390/2015, 5 §)

Liikunta- ja vapaa-aikapalveluissa merkittävin kohderyhmä on opetus ja varhaiskasvatus. Tämän lisäksi tulee huomioida palvelut lapsiperheille, ikäihmisille ja erityisryhmille. Oman tärkeän kokonaisuutensa muodostavat myös matkailijoiden ja vapaa-ajan asukkaiden käytössä olevat liikunta- ja vapaa-aikapalvelut.

Liikunta- ja vapaa-aikapalveluita voivat järjestää ja ylläpitää myös yksityiset tahot tai esimerkiksi kyläyhdistykset jne.

Mäntyharjun kunnan 1.8.2021 voimaan tulleen hallintosäännön mukaan kunnan liikuntapalveluiden järjestämisestä päättää sivistyslautakunta, liikuntapalveluiden tasosta päättää sivistysjohtaja ja liikuntapaikkojen ylläpidosta päättää tekninen johtaja (Hallintosääntö 24§, 27d§, 27e§). Hallintosäännön 25§:n mukaan liikuntapaikoista päättää tekninen lautakunta.

Liikuntapalvelujen järjestäminen

Kunnan liikuntapalvelujen järjestämisvastuulla tarkoitetaan päättämistä liikuntatoiminnan ja -lajien valikoimasta. Liikuntapalveluiden järjestämisestä päättää sivistyslautakunta. Liikuntapalveluiden valikoima voidaan toteuttaa Mäntyharjun liikuntapaikkojen lisäksi tarvittaessa myös toisessa kunnassa. Sivistyslautakunnan päättämä laji- ja toimintavalikoima vaikuttaa liikuntatoiminnan toteuttamisen ja tukemisen osalta sivistystoimen talousarvioon ja liikuntapaikkojen ylläpidon osalta teknisen toimen talousarvioon.

Liikuntapalveluiden taso

Liikuntapalveluiden tasosta päättäminen on liikuntapalveluiden laajuuden operatiivista johtamista huomioiden kustannus- ja energiatehokkuuden toteutuminen. Liikuntapalveluiden tasosta päättää sivistysjohtaja. Muuttuvissa olosuhteissa (esim. talviliikuntapaikkojen kausittainen ylläpito) sivistysjohtaja ja tekninen johtaja tekevät yhteistyötä edellä mainittujen periaatteiden toteuttamiseksi.

Liikuntapaikat

Tekninen lautakunta päättää edellä mainittujen liikuntapalveluiden järjestämis- ja palvelutasopäätösten pohjalta liikuntapaikat.

Liikuntapaikkojen ylläpito

Edellä mainittujen liikuntapalveluiden järjestämis- ja palvelutaso- sekä liikuntapaikkapäätösten pohjalta suunnitellaan ja toteutetaan operatiivinen liikuntapaikkojen ylläpito ja hoito. Liikuntapaikkojen ylläpidosta päättää tekninen johtaja. Muuttuvissa olosuhteissa (esim. talviliikuntapaikkojen kausittainen ylläpito) sivistysjohtaja ja tekninen johtaja tekevät yhteistyötä edellä mainittujen periaatteiden toteuttamiseksi.

 

Liikuntapalveluiden kokonaisuus tuotetaan sivistystoimen ja teknisen toimen tehtävien jaon perusteella; sivistystoimi vastaa palvelujen järjestämisestä ja tasosta, tekninen toimi vastaa liikuntapaikoista ja niiden ylläpidosta. Päätös ylläpidettävistä liikuntapaikoista vaaditaan pohjaksi, jotta toimintaa voidaan kehittää ja määrärahojen kohdentaminen on helpompaa.

Kokouksessa on asiantuntijana paikalla liikuntapaikkojen hoitaja/työnjohtaja Veikko Pakarinen. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Ville Partio, tekninen johtaja, ville.partio@mantyharju.fi

Lautakunta käy keskustelun kokouksessa esitettävän liikuntapaikkalistauksen perusteella. Keskustelun pohjalta ja ohjeistuksella tekninen toimi valmistelee seuraavaan kokoukseen listan Mäntyharjun kunnan ylläpidettävistä liikuntapaikoista.

Päätös

Lautakunta kävi keskustelua liikuntapaikkalistauksen perusteella ja antoi ohjeistuksen ylläpidettävien liikuntapaikkojen listauksen valmisteluun seuraavaan kokoukseen.

Pykälän käsittelyn jälkeen lautakunta totesi, että loput esityslistan asiat käsitellään jatkokokouksessa 14.3.2023 klo 17.

Valmistelija

Sari Aarniokoski, sivistysjohtaja, sari.aarniokoski@mantyharju.fi

Kuvaus

Kunnan tehtävä on luoda paikallistasolla yleiset edellytykset liikunnalle. Yleisten edellytysten luomisella tarkoitetaan liikuntapalvelujen sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan järjestämistä, kansalais- ja seuratoiminnan tukemista sekä liikuntapaikkojen rakentamista ja ylläpitämistä. (Liikuntalaki 390/2015, 5 §)

Liikunta- ja vapaa-aikapalveluissa merkittävin kohderyhmä on opetus ja varhaiskasvatus. Tämän lisäksi tulee huomioida palvelut lapsiperheille, ikäihmisille ja erityisryhmille. Oman tärkeän kokonaisuutensa muodostavat myös matkailijoiden ja vapaa-ajan asukkaiden käytössä olevat liikunta- ja vapaa-aikapalvelut.

Liikunta- ja vapaa-aikapalveluita voivat järjestää ja ylläpitää myös yksityiset tahot tai esimerkiksi kyläyhdistykset jne.

Mäntyharjun kunnan 1.8.2021 voimaan tulleen hallintosäännön mukaan kunnan liikuntapalveluiden järjestämisestä päättää sivistyslautakunta, liikuntapalveluiden tasosta päättää sivistysjohtaja ja liikuntapaikkojen ylläpidosta päättää tekninen johtaja (Hallintosääntö 24§, 27d§, 27e§). Hallintosäännön 25§:n mukaan liikuntapaikoista päättää tekninen lautakunta.

Liikuntapalvelujen järjestäminen

Kunnan liikuntapalvelujen järjestämisvastuulla tarkoitetaan päättämistä liikuntatoiminnan ja -lajien valikoimasta. Liikuntapalveluiden järjestämisestä päättää sivistyslautakunta. Liikuntapalveluiden valikoima voidaan toteuttaa Mäntyharjun liikuntapaikkojen lisäksi tarvittaessa myös toisessa kunnassa. Sivistyslautakunnan päättämä laji- ja toimintavalikoima vaikuttaa liikuntatoiminnan toteuttamisen ja tukemisen osalta sivistystoimen talousarvioon ja liikuntapaikkojen ylläpidon osalta teknisen toimen talousarvioon.

Liikuntapalveluiden taso

Liikuntapalveluiden tasosta päättäminen on liikuntapalveluiden laajuuden operatiivista johtamista huomioiden kustannus- ja energiatehokkuuden toteutuminen. Liikuntapalveluiden tasosta päättää sivistysjohtaja. Muuttuvissa olosuhteissa (esim. talviliikuntapaikkojen kausittainen ylläpito) sivistysjohtaja ja tekninen johtaja tekevät yhteistyötä edellä mainittujen periaatteiden toteuttamiseksi.

Liikuntapaikat

Tekninen lautakunta päättää edellä mainittujen liikuntapalveluiden järjestämis- ja palvelutasopäätösten pohjalta liikuntapaikat.

Liikuntapaikkojen ylläpito

Edellä mainittujen liikuntapalveluiden järjestämis- ja palvelutaso- sekä liikuntapaikkapäätösten pohjalta suunnitellaan ja toteutetaan operatiivinen liikuntapaikkojen ylläpito ja hoito. Liikuntapaikkojen ylläpidosta päättää tekninen johtaja. Muuttuvissa olosuhteissa (esim. talviliikuntapaikkojen kausittainen ylläpito) sivistysjohtaja ja tekninen johtaja tekevät yhteistyötä edellä mainittujen periaatteiden toteuttamiseksi.

 

Liikuntapalveluiden kokonaisuus tuotetaan sivistystoimen ja teknisen toimen tehtävien jaon perusteella; sivistystoimi vastaa palvelujen järjestämisestä ja tasosta, tekninen toimi vastaa liikuntapaikoista ja niiden ylläpidosta. 

Päätösehdotus

Esittelijä

Sari Aarniokoski, sivistysjohtaja, sari.aarniokoski@mantyharju.fi

Sivistyslautakunta päättää liikuntalajivalikoiman liitteen 1 mukaisesti.

Päätös

Hyväksyttiin yksimielisesti sivistysjohtajan muutettu päätösesitys asian palauttamisesta valmisteluun kunnes uusi hallintosääntö tulee voimaan, tämän jälkeen asia tuodaan uudelleen lautakunnalle.

Kokouskäsittely

Keskustelun aluksi puheenjohtaja Juhani Lyytikäinen esitti, että asia palautetaan valmisteluun ja tuodaan lautakunnalle uuden hallintosäännön valmistumisen jälkeen.

Sivistysjohtaja Sari Aarniokoski muutti päätösesitystään siten, että asia palautetaan valmisteluun kunnes uusi hallintosääntö tulee voimaan, tämän jälkeen asia tuodaan uudelleen lautakunnalle. 

Valmistelija

  • Ville Partio, tekninen johtaja, ville.partio@mantyharju.fi

Kuvaus

Asian valmistelua ja käsittelyä jatketaan 7.3.2023 kokouksen ohjeistuksen perusteella.

Kunnan tulee edistää asukkaidensa liikunnallista elämäntapaa ja tarjota mahdollisuuksia monipuoliseen liikuntaan. Liikuntapaikkojen ylläpito on yksi tärkeä osa tätä kokonaisuutta.

Ylläpidettävistä liikuntapaikoista ei ole tehty aiemmin päätöstä ja toiminnan kehittämisen vuoksi tällainen päätös on välttämätön. Myös taloudelliset resurssit tulee muistaa ja kuluja saada karsittua kaikilla mahdollisilla sektoreilla. Tämä tarkoittaa, että meidän on tarkasteltava kriittisesti sitä, mitkä liikuntapaikat ovat välttämättömiä ja millaisia resursseja niiden ylläpitäminen vaatii.

Liikuntalaki velvoittaa kuntia huolehtimaan siitä, että kaikilla kuntalaisilla on riittävästi mahdollisuuksia liikuntaan. Liikuntalaki velvoittaa kuntia myös ylläpitämään liikuntapaikkoja. Kunnan tulee varmistaa, että liikuntapaikat ovat turvallisia, asianmukaisesti varusteltuja ja riittävän kunnossa ylläpidettyjä. Kunta on velvollinen huolehtimaan myös liikuntapaikkojen esteettömyydestä ja saavutettavuudesta kaikille kuntalaisille. Liikuntalaki määrittelee kunnan velvollisuudet liikunnan edistämisessä ja liikuntapaikkojen ylläpitämisessä, mutta kunnan taloudelliset resurssit asettavat rajat sille, kuinka paljon se voi tarjota liikuntapalveluita ja ylläpitää liikuntapaikkoja. Samalla kun meidän on tarkasteltava ylläpidettävien liikuntapaikkojen määrää, meidän on varmistettava, että säilytämme niiden laadun ja turvallisuuden.

Liikuntalaki ei kuitenkaan velvoita kuntaa tarjoamaan kaikkia liikuntapaikkoja tai liikuntapalveluita ilmaiseksi. Kunta voi tarjota joitakin liikuntapalveluita ilmaiseksi tai alennetuin hinnoin tietyille ryhmille, kuten lapsille, opiskelijoille ja eläkeläisille. Tällä tavalla Mäntyharjun kunnassa toimitaankin. 

Ylläpidon kehittäminen ja tilanteen selkeyttäminen edellyttää meiltä siis päätöksentekoa liikuntapaikkojen osalta. Meidän on arvioitava, mitkä liikuntapaikat ovat välttämättömiä kuntalaisten tarpeiden kannalta ja miten niiden ylläpito voidaan järjestää mahdollisimman kustannustehokkaasti. Kohteita voidaan tarjota myös kolmansien osapuolten ylläpitoon.

Lautakunnan on tärkeää muistaa kuntalaisten tarpeet ja edistää liikunnallista elämäntapaa myös epävarmassa taloustilanteessa. Päätämme asian tämänhetkisen tiedon perusteella ja palaamme asiaan tarvittaessa uudelleen.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ville Partio, tekninen johtaja, ville.partio@mantyharju.fi

Tekninen lautakunta

  1. käy keskustelun ylläpidettävistä liikuntapaikoista ja tarvittaessa täydentää liitteenä olevaa listausta ja
  2. päättää ylläpidettävät liikuntapaikat liitteenä olevan listauksen mukaan.

Päätös

Tekninen lautakunta kävi keskustelua ylläpidettävistä liikuntapaikoista ja päätti, että

  1. liitteenä olevaan listaan lisätään laavujen kohdalle Mäntysaari, jonka tilanne tulee selvittää omistaja UPM:n sekä ylläpidon osalta,
  2. tekninen johtaja hakee poikkeamislupaa Matkoslammen laavun saunalle,
  3. kohteiden nimistö tarkistetaan/yhdenmukaistetaan karttojen ym. materiaalien osalta ja
  4. päätti ylläpidettävät liikuntapaikat muutoin listauksen mukaisesti.