Kunnanhallitus, kokous 9.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 198 Järjestelyvaraerä 2023 kirjasto, nuoriso-, kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut sekä koulunkäyntiavustajat

MjuDno-2023-537

Valmistelija

  • Tuomo Penttinen, vt.kunnanjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) sopijaosapuolet ovat sopineet, että vuoden 2023 kehittämisohjelman erä on paikallinen järjestelyerä. Kehittämisohjelman lähtökohtana on palkkauksen ja palkkausjärjestelmän kehittäminen.
Kehittämisohjelman tavoitteena on parantaa kunta- ja hyvinvointialan työpaikkojen kilpailukykyä, henkilöstön saatavuutta, työelämän laatua ja palvelutuotannon tuloksellisuutta. Tarkoituksena on uudistaa palkkausjärjestelmää siten, että tarvittavan osaamisen ja vastuun huomioiminen sekä yksilön palkitseminen hyvistä työsuoritukista toteutuvat nykyistä paremmin.

Kesäkuussa 2023 jaettavan kehittämisohjelman mukaisen paikallisen järjestelyerän suuruus on 1,2 prosenttia KVTES:n palkkasummasta. Paikallista järjestelyerää voi käyttää mm. työvoiman saatavuudesta liittyviin perusteisiin. Erää voi kohdentaa tehtäväkohtaiseen palkkaan ja / tai henkilökohtaiseen lisään.

Ohjeen mukaan erän käytöstä neuvotellaan ao. pääsopijajärjestön edustajan kanssa pyrkien mahdollisuuksien mukaan yksimielisyyteen. Jollei asiasta päästä yksimielisyyteen, työnantaja voi päättää järjestelyerä käytöstä tarkemmin kehittämisohjelmassa ilmenevin kohdennuksin ja rajoituksen.

Mäntyharjussa erän käytöstä on neuvoteltu työnantajan ja pääsopijajärjestöjä edustavien pääluottamushenkilöiden kesken. Neuvottelussa on päästy esityksen mukaiseen yksimielisyyteen asiassa.
KVTES:n toimistohenkilöstöä koskeva erä on liitteessä ilmenevällä tavalla suunniteltu käytettäväksi samapalkkaisuuden edistämiseksi palkkausjärjestelmää kehittäen työnvaativuuden mukaisesti.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Tuomo Penttinen, vt.kunnanjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus 

  1. päättää, että 1,2 prosentin paikallinen järjestelyerä kohdennetaan liitteen mukaisesti sopimusalan tehtäväkohtaisten palkkojen korotukseen;
  2. toteaa, että tehtäväkohtaisten palkkojen korotus tulee voimaan sopimuksen mukaisesti 1.6.2023 lähtien.

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

 Valituskielto

Virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa koskevat erimielisyydet ratkaistaan työtuomioistuimessa.

Kunnallisen virkaehtosopimukslain 26 §:n mukaan viranhaltija ei saa valittamalla hakea muutosta viranomaisen päätökseen 2 §:ssä tarkoitetussa asiassa taikka saattaa sitä oikaisuvaatimuksena tai hallintoriita-asiana käsiteltäväksi, jos hänellä tai viranhaltijayhdisdtyksellä on oikeus saada asia vireille työtuomioistuimessa.