Kuvaus
Kiinteistön omistaja on kirjeitse lähestynyt Mäntyharjun kunnan vesihuoltolaitosta pyytäen huojennusta vesilaskutuksensa osalta.
Vesimittarin osoittama vedenkulutus on suurimmaksi osaksi vuotanut maaperään eikä vesihuoltolaitoksen viemäriin.
Kiinteistön omistaja on velvollinen pitämään vesi- ja viemärilaitteensa sellaisessa kunnossa, etteivät ne aiheuta haittaa vesihuoltolaitoksen toiminnalle. Vesihuoltolaitoksen laskutus perustuu kiinteistön vesimittarilukemaan, minkä perusteella kiinteistön kuluttama talousvesi ja tuottama jätevesi laskutetaan. Kuluttaja on velvollinen seuraamaan kiinteistönsä vedenkulutusta säännöllisin väliajoin ja ilmoittamaan vesimittarilukemat vesihuoltolaitokselle pyydettäessä (jollei mittaria lueta vesihuoltolaitoksen toimesta etänä). Vesihuoltolaitokselle tulee jokaisesta vuodonpaikantamisesta omia etsintäkuluja sekä valvonnan lisäyksestä muodostuvaa työmäärää.
Vesihuoltomestari: Esitän, että vuotoveden määrästä hyvitetään 80 % osuus jäteveden osuudelta lukema:1305 m3 hyvitys 1044m3
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Ville Partio, tekninen johtaja, ville.partio@mantyharju.fi
Tekninen lautakunta päättää, että vuotoveden määrästä hyvitetään 80 % osuus jäteveden osuudelta lukema:1305 m3 hyvitys 1044m3 .
Päätös
Tekninen lautakunta päätti, että vuotoveden määrästä hyvitetään 80 % osuus jäteveden osuudelta lukema:1305 m3 hyvitys 1044m3 .