Kunnanhallitus, kokous 19.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 25 Taloustilanne tammikuu 2024

MjuDno-2024-120

Valmistelija

  • Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Kunnanhallituksen hyväksymässä talousarvion täytäntöönpano-ohjeessa todetaan talouden seurannasta seuraavaa:
"Kunnanjohtaja vastaa siitä, että kunnanhallitus saa kuukausittain tiedoksi talouskatsauksen ja kolmannesvuosittain kattavamman osavuosikatsauksen, jonka se toimittaa edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi. Osavuosikatsaukseen tulee sisältyä kunkin lautakunnan kumulatiivinen toteuma, toteumatietojen perusteella laadittu arvio koko vuoden toimintamenojen ja -tulojen kehityksestä verrattuna hyväksyttyyn talousarvioon, tavoitteiden seuranta sekä investointien toteutuminen. Vastuu toiminnan ja talouden seurannasta on toimialajohtajilla ja vastuualueiden esimiehillä. Vastuuhenkilöiden on seurattava määrärahatilanteen kehittymistä ja sovitettava toiminnat määrärahojen mukaisesti. Toimialajohtajat raportoivat lautakunnalle kuukausittain käyttötalouden toteutumisesta. Teknisen johtajan raportointivelvollisuus sisältää myös investointien toteutumisen.

Raportointi voidaan toteuttaa vertaamalla kuluvaa vuotta edelliseen vuoteen koska hyvinvointialueiden perustamisesta johtuneet muutokset koskevat molempia vuosia. Talousarviovertailu on syytä ottaa mukaan kolmannesvuosikatsauksiin ennustettavuuden parantamiseksi.

Tammikuussa toimintatuottoja oli kertynyt 644 572,58 euroa, joka oli 271 879 euroa vuotta 2023 enemmän. Kasvua oli erityisesti myyntituotoisssa, kertymän taustalla oli kertaluontoinen metsänmyyntituottojen tilitys tammikuussa, 223 188,66 euroa (vrt vuosi 2023 kertymä 0 euroa)

Toimintakuluja oli kirjautunut 1 599 693,17 euroa, toteuma edellisen vuoden tasolla.

Verotulokertymä oli tammikuussa 1 116 752,58 euroa. Vertailussa edellisen vuoden kertymään näkyy ns. häntien puuttuminen sillä muutos edelliseen vuoteen oli -1 186 612 euroa. Kertymä oli talousravion mukainen.
Valtionosuutta kunta sai tammikuussa 76 673 euroa. Muutos edelliseen vuoteen verrattuna  -91 205 euroa. Kertymä oli talousarvion mukainen.

Tuloslaskelma näyttää 1/2024 osalta ylijää 74 085,83 euroa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juho Järvenpää, kunnanjohtaja, juho.jarvenpaa@mantyharju.fi

Kunnanhallitus merkitsee talouden toteuman 1/2024 tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

 

Oikaisuvaatimus / kunnallisvalitus

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)