Kunnanhallitus, kokous 25.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 45 Tilinpäätös 2023

MjuDno-2024-177

Valmistelija

  • Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Kuntalain 113 §:n mukaan kunnan tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.

Mäntyharjun kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseen konsernitilinpäätös.

Kuntalain mukaan tilinpäätös on laadittava tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä, minkä jälkeen tilinpäätös luovutetaan tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on KuntaL:n mukaan tarkastettava tilinpäätös viimeistään toukokuun loppuun mennessä.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen antamisen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä sekä talouden tasapainottamista koskevista toimenpiteistä.

Mäntyharjun kunnan vuoden 2023 tilinpäätös on  125.215,50 euroa ylijäämäinen.

Toimintatuottojen, toimintakulujen, verotulojen ja valtionosuuksien vertailu edelliseen vuoteen ei ole perusteltua hyvinvointialueiden rahoituksen aiheuttamien muutosten johdosta.

Verrattuna vuoden 2023 talousarvioon tilinpäätös on toteutunut seuraavasti:
Kokonaisverotulot olivat 13.954.649,33 euroa. Toteuma oli 468.649,33 euroa talousarviota suurempi.
Valtionosuuksia kertyi 1.872.986,00 euroa. Toteuma valtionosuuksien osalta alitti talousarviovarauksen 114.114 eurolla.
Toimintatuotot (ulk+sis) olivat 7.106.327,85 euroa, kertymä on 63.521 euroa talousarviovarausta suurempi.
Toimintamenot (ulk+sis) olivat 21.126.868,64 euroa, kertymä oli 140.977 euroa talousarviovarausta pienempi. 

Vuosikatteeksi muodostui 2.105.399,79 euroa.
Vuoden 2023 tilinpäätös sisältää varauksia 550.000 € kunnantalon ja vanhan paloaseman purkuun sekä taloushallinto-ohjelman uusimiseen.

Mäntyharjun kunnan investointimenot vuonna 2023 olivat 1.040.785,46 euroa.
Kunnan lainakanta tilikauden lopussa oli  20.074.000 euroa.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juho Järvenpää, kunnanjohtaja, juho.jarvenpaa@mantyharju.fi

Kunnanhallitus

  1. esittää kunnanvaltuustolle, että tilikauden 2023 ylijäämä 125.215,50 € kirjataan oman pääoman tilikauden ali-/ylijäämätilille;
  2. allekirjoittaa vuoden 2023 tilinpäätöksen ja jättää tilinpäätöksen tilintarkastajien tarkastettavaksi;
  3. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi ja
  4. sallii, että tarvittaessa tilinpäätösasiakirjaan voidaan tehdä teknisiä muutoksia ennen valtuustokäsittelyä ilman, että muutoksista tarvitsee kunnanhallituksen erikseen päättää;
  5. merkitsee tiedoksi hallintopalveluiden tilinpäätöksen 2023.

Päätös

Hyväksyttiin.


Hallinto- ja talousjohtaja Tuomo Penttinen ja sivistysjohtaja Sari Aarniokoski oli saapuvilla asian käsittelyn ajan.


Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

 

Oikaisuvaatimus / kunnallisvalitus

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)