Rakennuslautakunta, kokous 6.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 19 Toivola-Mynttilä-Peruvesi rantaosayleiskaavan muutos 2022-23 kaavaehdotus / Rakennuslautakunnan lausunto

MjuDno-2024-151

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Markku Lamponen, maankäyttökoordinaattori, markku.lamponen@mantyharju.fi

Kuvaus

Mäntyharjun kunnan tekninen lautakunta päätti kokouksessaan 20.9.2022 § 69 asettaa kaavamuutosten valmisteluvaiheen MRL 62 ja 63 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville.
Kaavamuutosten valmisteluvaiheen aineisto pidettiin nähtävillä 6.10.-6.11.2022 kunnan verkkosivuilla. Nähtävänäolon aikana alueiden maanomistajilla ja muilla osallisilla oli mahdollisuus esittää mielipiteensä valmisteluaineistosta.
Kaava-alueen maanomistajia ja lähimpiä naapureita tiedotettiin valmisteluvaiheen nähtävillä olosta kirjeitse ja osallisille viranomaisille toimitettiin lausuntopyyntö. Muita osallisia tiedotettiin julkisella kuulutuksella.

Etelä-Savon ELY-keskus 3.11.2022
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma käsittää kahden eri rantaosayleiskaavan muutoksia ja yhtä vähäistä laajennusta. Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) käsityksen mukaan jatkossa kaavamuutokset tulee käsitellä omina muutosasioinaan; muutos Länsiosan rantaosayleiskaavaan ja muutos Toivola-Mynttilä rantaosayleiskaavaan. Vähäisen yleiskaava-alueen laajennuksen voinee yhdistää OAS:ssa esitetyllä tavalla Länsiosan yleiskaavamuutoksen yhteydessä käsiteltäväksi. ELY-keskuksella ei ole muuta huomautettavaa OAS:n takia.

VASTINE: Muutokset eritellään ELY:n kuvaamalla tavalla.

Toivola-Mynttilä rantaosayleiskaavaan kuuluvalle tilalle 9-28 (kohde 11) rakennettu rakennus on rakennus- ja huoneistorekisterin mukaan asuinrakennus. Tilan 1-197 (kohde 12) lähialueelle on Toivola-Mynttilä yleiskaavassa osoitettu pysyvää asutusta. Yleiskaavamuutoksella osoitettuja käyttötarkoituksien muutoksia voidaan pitää perusteltuina.

VASTINE: Merkitään lausunto tiedoksi.

Savonlinnan maakuntamuseo 10.11.2022
Ei huomautettavaa Länsiosan yleiskaavakohteista arkeologian tai rakennetun kulttuuriympäristön osalta.

VASTINE: Merkitään lausunto tiedoksi.

Pohjois-Savon ELY 15.11.2022
Pohjois-Savon ELY-keskuksen Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueella ei ole kaavamuutoksista huomautettavaa maantieverkon ja liikennevaikutusten näkökulmasta.
Mikäli veneilyväylien osalta tunnistetaan vaikutuksia, tällöin osallisena tulisi huomioina vesiväylistä vastaava Väylävirasto.

VASTINE: Merkitään lausunto tiedoksi.

Palautteiden pohjalta on valmisteltu kaavaehdotus, jossa Länsiosan kaava-alueelle ja Toivola-Mynttilä-Peruvesi kaava-alueelle sijoittuvat kohteet on eriytetty ja käsitellään omina projekteinaan. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on yhteinen.

Kaavaehdotus tulisi asettaa seuraavaksi nähtäville ja siitä tulisi tiedottaa sekä pyytää lausunnot maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ville Partio, tekninen johtaja, ville.partio@mantyharju.fi

Tekninen lautakunta

  1. Hyväksyy 22.12.2023 päivätyn Toivola-Mynttilä-Peruvesi rantaosayleiskaavan muutos 2022-23 kaavaehdotuksen,
  2. asettaa kaavaehdotuksen nähtäville maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n mukaisesti ja
  3. pyytää lausunnot ja järjestää tiedottamisen.

Päätös

Tekninen lautakunta

  1. Hyväksyi 22.12.2023 päivätyn Toivola-Mynttilä-Peruvesi rantaosayleiskaavan muutos 2022-23 kaavaehdotuksen,
  2. asettaa kaavaehdotuksen nähtäville maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n mukaisesti ja
  3. pyytää lausunnot ja järjestää tiedottamisen.

Tapio Pesonen ilmoitti olevansa jäävi ja poistui pykälän käsittelyn ajaksi (Hallintolaki 28 § 1 mom).

Valmistelija

  • Pasi Hinkkuri, rakennustarkastaja, pasi.hinkkuri@mantyharju.fi

Kuvaus

Tekninen lautakunta on pyytänyt rakennuslautakunnan lausuntoa Toivola-Mynttilä-Peruvesi rantaosayleiskaavan muutoksen kaavaehdotusaineistosta 6.5.2024 mennessä.

 

Rakennusvalvonnan tehtävien hoidon kannalta on erinomaista, että kaavassa olevia virheitä ja puutteita sekä aiemmin poikkeamisluvilla mahdollistettuja rakentamistoimenpiteitä ajantasaistetaan rantaosayleiskaavaan.

Osa kohteista on rakennusvalvonnan joko valmistelu- tai valvontakatselmuksilla havainnoituja ja asiakkaille ohjeistettuja muutoksia, jotka on erityisen tärkeää saada kaavamuutokseen mukaan, jotta rakennuspaikkojen pienilmasto ja maasto-olosuhteet tulee huomioitua kaavan mukaisessa rakennusoikeudessa.

Kaavoitusprosessia tulisi kehittää jatkuvaan vuorovaikutukseen kiinteistöjen omistajien ja yleisen kehittymisen tarpeita palvelevaksi, jolloin poikkeamistarve vähenisi nykytilanteesta. Myös poikkeamisten kautta luvittuva rakentaminen tulee jatkossa päivittyisi kaavaan nykyistä reaaliaikaisemmin, jotta kaava on ajan tasalla eikä samalle kiinteistölle tarvita useampia poikkeamisia.

Kaavoituksen lähtökohta tulee olla alueiden käytön kehittäminen ja siten palvella kiinteistöjen omistajia niin, että rakentamisessa ja/ tai sen luvittamisessa ei jouduttaisi turvautumaan poikkeamismenettelyihin vaan luvitus olisi mahdollisimman pitkälle lain voimaisen kaavan toteuttamiseen perustuvaa.

Kaavamääräykset tulee ehdottomasti täydentää tukemaan rakentamislain vaatimuksia, joko määräämällä rakennusoikeus ja rakennusten etäisyydet kaavassa tai määrällä kaavassa noudatettavaksi rakennusjärjestyksessä määrättyjä rakennusoikeuksia, rakennusten etäisyyksiä rannasta ja toisistaan.
Tämä on sen kaltainen tekninen muutos ettei kaavaa pitäisi tarvita laittaa uudestaan nähtäville, koska kyseessä on nykyisen sekä maankäyttö- ja rakennuslain aikaisen käytännön kirjaus rakentamisenlain mukaiseen muotoon.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pasi Hinkkuri, rakennustarkastaja, pasi.hinkkuri@mantyharju.fi

Rakennuslautakunta puoltaa Toivola-Mynttilä-Peruvesi rantaosayleiskaavan muutosten 2022-23 KAAVAEHDOTUKSEN saattamista nopeasti valmiiksi, jotta kiinteistöjen omistajat pääsevät luvittamaan hankkeitaan rakentamista varten.

Rakennuslautakunnan mielestä kaavamääräyksiin tulee ehdottomasti täydentää rakentamislain hengen vaatimuksia, joko määräämällä rakennusoikeus ja rakennusten etäisyydet kaavassa tai määrällä kaavassa noudattevaksi rakennusjärjestyksessä määrättyjä rakennusoikeuksia, rakennusten etäisyyksiä rannasta ja toisistaan.
 

Päätös

Hyväksyttiin

Tiedoksi

Tekninen lautakunta