Sivistyslautakunta, kokous 23.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 43 Koulukuljetusperiaatteiden uudistus 2022

MjuDno-2022-34

Valmistelija

  • Sari Aarniokoski, sivistysjohtaja, sari.aarniokoski@mantyharju.fi

Kuvaus

Mäntyharjun kunnan esi- ja perusopetuksen oppilaista lähes puolet käyttää koulumatkaliikkumiseensa oppilaskuljetuksia. Oppilaskuljetukset perustuvat perusopetuslain pykälään 32, jonka mukaan esi- ja perusopetuksen oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen matkan kouluun tai esiopetukseen ollessa yli viisi kilometriä tai matkan ollessa oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen liian vaikea, rasittava tai vaarallinen. Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä riittävä avustus. Toissijaisen koulupaikan vastaanottaneiden kohdalla voidaan edellyttää, että huoltaja vastaa kuljetuskustannuksista. 
Perusopetuksen oppilaita koskeva voimassa oleva sivistyslautakunnan päätös koulukuljetuksissa noudatettavista periaatteista 21.4.2022 (§ 42) on seuraava:
1. Maksuton koulukuljetus myönnetään hakemuksesta, kun koulumatka lyhyintä kulkureittiä pitkin kunnan käytössä olevalla karttaohjelmalla mitattuna on:
- esiopetuksen oppilaat yli 1 km
- 1. ja 2. luokan oppilaat yli 2 km
- 3.- 9. luokan oppilaat yli 5 km
2. Maksuton koulukuljetus voidaan myöntää myös 
- koulumatkan vaarallisuuden ja olosuhteiden perusteella: vaarallisuusarviointiin käytetään Koululiitu-ohjelmaa. Lisäksi, jos oppilaan koulumatkalla ei ole kävelyyn kevyen liikenteen väylää eikä reitillä ole valaistusta, voidaan oppilaalle myöntää maksuton koulukuljetus. Olosuhteilla tarkoitetaan vuoden eri aikojen vaihteluita.
- matkan vaikeuden tai rasittavuuden perusteella: Arviointia varten huoltaja pyytää lausunnon kuljetustarpeesta kunnan monialaiselta Oppilashuollon työryhmältä.  
3. Kuljetuksiin voi kuulua omatoimisesti kuljettava matka kotoa kuljetuspisteeseen.
Omatoimisesti kuljettavan matkan pituuden arvioinnissa huomioidaan matkan pituuden lisäksi kohdassa 2 mainitut vaarallisuus, vaikeus tai rasittavuus. 
Perusopetuslain mukaan oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas on lukuvuoden alkaessa täyttänyt 13 vuotta, saa koulumatka kestää enintään kolme tuntia. 
Maksuttomaan koulukuljetusetuuteen liittyvä omatoimisesti kuljettavan matkan pituus voi olla: 
- esiopetuksen oppilaat 0-0,5 km 
- 1. ja 2. luokan oppilaat 0,5-1 km
- 3.-9. luokan oppilaat 3 km 
4. Kunnan järjestämän perusopetuksen oppilaan kuljetuksen vaihtoehtona huoltajalle voidaan maksaa kuljetuksen järjestämisestä KVTES:n mukainen kilometrikorvaus oman auton käytöstä. Korvaus maksetaan siltä osalta matkaa, kun oppilas on kyydissä.   
5. Toisessa kunnassa tai muussa kuin omassa lähikoulussa käyvien esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia ei korvata. Mäntyharjun kunnan oppilaskuljetusten kuljetussopimukset mahdollistavat perheille, joissa ei maksuttoman oppilaskuljetuksen oikeutta ole, maksullisen kuljetuksen hankkimisen, mikäli autossa on tilaa.
Päätöksen jälkeen on tullut tarve päivittää periaatteita. Erityisesti oppilaiden omaehtoiseen arkiliikkumiseen on kiinnitetty huomiota. Kunta on mukana Fiksusti kouluun -hankkeessa, joka edistää koulumatkaliikkumista ja hanke toimii yhteistyössä Liikkuva koulu -ohjelman kanssa. Hankkeessa kiinnitetään huomiota aktiivisesti kuljettuihin koulumatkoihin. LIITU -tutkimuksen (2022) mukaan alakoululaisten alle viiden kilometrin koulumatkoista suuri osa kuljetaan kävellen tai pyörällä (3. luokalla 81 % ja 5. luokalla 85 %), mutta sääolosuhteet vaikuttavat aktiivisuuteen. Koulujen ja alueiden väliset erot fiksussa liikkumisessa ovat suuria. Myös vanhempien työmatkojen liikkumistapa vaikuttaa lasten koulumatkoihin. Koulukuljetuksen oppilaiden päivittäistä aktiivisuutta lisää kävelymatka koulukuljetuksen pysäkiltä kouluun/kotiin. LIITU -tutkimukseen vastanneiden lasten ja nuorten mukaan koulut kannustavat aktiivisiin koulumatkoihin useimmin nuorimpia ikäluokkia. Kaikenikäiset nuoret kulkivat useammin koulumatkansa aktiivisesti, jos koulussa kannustetaan kulkemaan koulumatkat kävellen tai pyörällä.
Koulukuljetusperiaatteita on tarve päivittää myös taloudellisesti kestäväksi. Koulukuljetuksissa ajettujen kilometrien kokonaismäärän vähentäminen vaikuttaa kustannuksiin merkittävissä. Alustavien laskelmien mukaan uudistetut koulukuljetusperiaatteet vähentävät 15 reitillä yhteenlaskettuna n. 1000 km ajoa viikossa. Vähennyksen merkitys taloudellisesti on n. 200 000 euroa kustannusten laskua vuodessa.
Koulukuljetusperiaatteiden uudistamisesta järjestettiin kuntalaisilta 24.4.2024. Kuntalaisillassa sekä verkossa pyydettiin kommentteja esitettyihin uudistuksiin. Kommentit on julkaistu kunnan verkkosivulla.
Koulukuljetusperiaatteiden uudistamisesta on tehty lapsivaikutusten arviointi, jossa on tarkasteltu päätöksen vaikutusta lasten ja nuorten aktiiviseen koulumatkaliikkumiseen sekä talouteen. Päätöksellä arvioidaan olevan positiivinen vaikutus molempiin.

Perusopetuksen koulukuljetusten periaatteiksi esitetään seuraavaa:
1. Maksuton koulukuljetus myönnetään hakemuksesta, kun koulumatka lyhyintä kulkureittiä pitkin kunnan käytössä olevalla karttaohjelmalla mitattuna on:
- esiopetuksen oppilaat yli 2 km
- 1. ja 2. luokan oppilaat yli 3 km
- 3.-4. luokan oppilaat yli 4 km
- 5.-9. luokan oppilaat yli 5 km
2. Maksuton koulukuljetus voidaan myöntää myös 
- koulumatkan vaarallisuuden ja olosuhteiden perusteella: vaarallisuusarviointiin käytetään Koululiitu-ohjelmaa ja paikan päällä tehtyä arviointia. Olosuhteilla tarkoitetaan vuoden eri aikojen vaihteluita. Olosuhteiden perusteella koulumatkaetuus voidaan myöntää myös osaksi lukuvuotta.
- jos oppilaan koulumatkalla ei ole kävelyyn soveltuvaa kevyen liikenteen väylää tai piennarta, voidaan oppilaalle myöntää maksuton koulukuljetus. 
- matkan vaikeuden tai rasittavuuden perusteella: Arviointia varten huoltaja pyytää lausunnon kuljetustarpeesta kunnan monialaiselta oppilashuoltoryhmältä.  
3. Kuljetuksiin voi kuulua omatoimisesti kuljettava matka kotoa kuljetuspisteeseen.
Omatoimisesti kuljettavan matkan pituuden arvioinnissa huomioidaan matkan pituuden lisäksi kohdassa 2 mainitut vaarallisuus, vaikeus tai rasittavuus. 
Perusopetuslain mukaan oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas on lukuvuoden alkaessa täyttänyt 13 vuotta, saa koulumatka kestää enintään kolme tuntia. 
Maksuttomaan koulukuljetusetuuteen liittyvä omatoimisesti kuljettavan matkan pituus voi olla: 
- esiopetuksen oppilaat 1 km 
- 1. ja 2. luokan oppilaat 2 km
- 3.-4. luokan oppilaat 3 km
- 5.-9. luokan oppilaat 4 km 
4. Kunnan järjestämän perusopetuksen oppilaan kuljetuksen vaihtoehtona huoltajalle voidaan maksaa kuljetuksen järjestämisestä KVTES:n mukainen kilometrikorvaus oman auton käytöstä. Korvaus maksetaan siltä osalta matkaa, kun oppilas on kyydissä.   
5. Toisessa kunnassa tai muussa kuin omassa lähikoulussa käyvien esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia ei korvata. 
Mäntyharjun kunnan koulukuljetuksia on mahdollista käyttää myös maksavana asiakkaana, mikäli autossa on tilaa. Maksu tehdään suoraan autoilijalle.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sari Aarniokoski, sivistysjohtaja, sari.aarniokoski@mantyharju.fi

Sivistyslautakunta päättää perusopetuksen maksuttoman koulumatkaetuuden periaatteista seuraavasti:

Päätös

Hyväksyttiin.