Kunnanhallitus, kokous 6.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 72 Terveyskeskuksen palo-osastointi / käräjäoikeuden päätös

MjuDno-2021-351

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Lasse Kurvinen, tekninen johtaja, lasse.kurvinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Korjausmääräys 18.2.2021 Mika Siitosen johdolla Mäntyharjun terveyskeskuksessa pidettiin 10.2.2021 paloturvallisuuskatselmus, missä keskityttiin erityisesti kiinteistön palo-osastojen osastoitavuuden tarkasteluun läpivientien osalta.
Rakennusten palo-osastointi suunnitellaan pääperiaatteeltaan siten, että eri kerrokset muodostetaan omiksi palo-osastoiksi, kiinteistön eri käyttötavat osastoidaan omiksi palo-osastoiksi ja poistumistiet omiksi palo-osastoikseen. Palo-osastoinnin tarkoituksena on rajoittaa palon ja savun leviäminen rakennuksessa, turvata poistuminen sekä helpottaa palokunnan sammutustoimia.
Terveyskeskuskiinteistön palo-osastosta toiseen kulkee viemäri- ja vesiputkia, sähkökaapeleita ja ilmanvaihtohormeja. Lisäksi eri aikaan rakennettujen osien liittymäpinnassa on palo-osastoinneissa epäjatkuvuuskohtia ja muutostöiden jäljiltä avoyhteyksiä palo-osastosta toiseen.
Tarkastus tehtiin silmämääräisesti ilman rakenteiden aukaisuja ja on todennäköistä, että tässä lausunnossa mainittuja havaintoja vastaavia puutteita on kiinteistössä vielä lisää.

Paloteknisille korjauksille on myönnetty Mäntyharjun kunnan rakennuslupa 6.4.2021, jonka vaatimuksena on MRL 151 § osittainen rakennuttajavalvonta sekä hyväksytty vastaava työnjohtaja sekä ilmanvaihdon työnjohtaja. Ilmanvaihdon, kiinteistöautomaation ja paloteknisten korjausten suunnitelmat tulee esittää rakennusvalvontaviranomaiselle ennen kunkin työvaiheen toteuttamista. Ennen loppukatselmusta vaaditaan erityinen palotarkastus. Rakennusvalvontaviranomainen toteuttaa loppukatselmuksen.

Palotekniset korjauskohteet on kartoitettu koko rakennuksen alalta Insinööri Studio Oy toimesta huhtikuussa 2021. Korjauskohteita on A-, B- ja C-rakennusosien liittymissä noin 25 kpl ja rakennusosien väli- ja yläpohjissa sekä osastoivissa väliseinissä useita satoja kappaleita. Kartoituksen perusteella lähes kaikissa rakennuksen palokatkoissa on jotain huomautettavaa, pois lukien arkistot.

Korjaussuunnitelmat laaditaan periaatedetalji suunnitelmiksi ja paikannuskaaviot laaditaan työn toteuttamisen sekä laadunvalvonnan tueksi. Korjaustoimenpiteet tullaan korjaamaan selkeimpien virheiden ja rakennusosien palo-osastointien osalta ensimmäisessä vaiheessa, jonka jälkeen voidaan keskittyä yksittäisten johtojen ja pienten putkien läpivienteihin.

Korjaussuunnittelu kokonaisuudessaan ja korjaustoimenpiteet ajoittuvat loppuvuoden 2021 ajalle.

Kaikista palo-osastoinneista laaditaan toteutuksen tarkastusasiakirja ja dokumentoidaan palo-osastointi kohteessa palo-osastoinnin välittömään läheisyyteen.

Mäntyharjun kunta asettaa työlle erillisen MRL §151 mukaisen asiantuntijan laadunvalvojan, joka laatii korjaustoimenpiteistä tarkastusasiakirjan sekä laadunvarmistusraportin. Urakoitsijaa velvoitetaan kohdekohtaisen korjaustyömaapäiväkirjan ylläpitämiseen palo-osaston korjauskohteittain.

Paloteknisten korjaustoimenpiteiden kokonaiskustannusarvio on laadittu arvioimalla palo-osastokorjauksen keskimääräinen hinnoittelu rakennusosan suurempien korjausten osalta sekä arvio pienempien yksittäisten korjausten osalta. Kokonaiskustannusarvion on 95000 euroa sisältäen suunnittelu- ja valvontakustannukset. Kustannusarvio muodostuu suunnittelu- ja valvontakustannuksista arviolla 20.000 euroa sekä työ- ja materiaalikustannuksista 75.000 euroa.

Talousarviossa on varattu terveyskeskuksen korjauksille 5.000 euron määrärahavaraus äkillisten vikojen korjauksiin. Essote vuokrasopimuksen mukainen vuosittainen ylläpitovuokran kunnossapitovuokraosuus on 49.920 euroa vuodessa korjausvastuun täyttämiseen.

Päätösehdotus

Esittelijä

Lasse Kurvinen, tekninen johtaja, lasse.kurvinen@mantyharju.fi

Tekninen lautakunta

  1. hyväksyy osaltaan terveyskeskuksen käyttötalouden lisämäärärahan 95.000 euroa  ja esittää sen kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi
  2. merkitsee tiedoksi vuosittaisen ylläpidon kunnossapitovuokran 49.920 euroa korjausvastuun täyttämisen ja talousarvio määrärahavarauksen erotuksen

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Lasse Kurvinen, tekninen johtaja, lasse.kurvinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Mäntyharjun kunta on toteuttanut Terveyskeskuksen peruskorjaus ja laajennus rakennushankkeen 2015-2016, jonka rakennusurakoitsijana ja päätoteuttajana on toiminut Maarakennus Suutarinen Oy. Kohteen vastaanottotarkastus on pidetty 2.9.2016. Rakennusvalvontaviranomaisen sekä paloviranomaisen lopputarkastus on suoritettu 31.8.2016.

Mäntyharjun kunta on toteuttanut koko rakennusta koskevat sisäilma- ja kosteustekniset kuntotutkimukset vuoden 2020 aikana, jonka yhteydessä on havaittu palo-osastoinneissa virheitä ja puutteita. Mäntyharjun kunnan tekninen johtaja on sopinut palomestarin kanssa suoritettavan katselmuksen helmikuussa 2021. Lisäksi sisäilma- ja paloteknisille korjauksille on todettu turvallisuus sekä terveellisyys perustein vaadittavan rakennusluvan Maankäyttö- ja rakennuslain tulkinnan perusteella.

18.2.2021 Mika Siitosen johdolla Mäntyharjun terveyskeskuksessa pidettiin 10.2.2021 paloturvallisuuskatselmus, missä keskityttiin erityisesti kiinteistön palo-osastojen osastoitavuuden tarkasteluun läpivientien osalta.

Rakennusten palo-osastointi suunnitellaan pääperiaatteeltaan siten, että eri kerrokset muodostetaan omiksi palo-osastoiksi, kiinteistön eri käyttötavat osastoidaan omiksi palo-osastoiksi ja poistumistiet omiksi palo-osastoikseen. Palo-osastoinnin tarkoituksena on rajoittaa palon ja savun leviäminen rakennuksessa, turvata poistuminen sekä helpottaa palokunnan sammutustoimia.
Terveyskeskuskiinteistön palo-osastosta toiseen kulkee viemäri- ja vesiputkia, sähkökaapeleita ja ilmanvaihtohormeja. Lisäksi eri aikaan rakennettujen osien liittymäpinnassa on palo-osastoinneissa epäjatkuvuuskohtia ja muutostöiden jäljiltä avoyhteyksiä palo-osastosta toiseen.
Tarkastus tehtiin silmämääräisesti ilman rakenteiden aukaisuja ja on todennäköistä, että tässä lausunnossa mainittuja havaintoja vastaavia puutteita on kiinteistössä vielä lisää.

Paloteknisille korjauksille on myönnetty Mäntyharjun kunnan rakennuslupa 6.4.2021, jonka vaatimuksena on MRL 151 § osittainen rakennuttajavalvonta sekä hyväksytty vastaava työnjohtaja sekä ilmanvaihdon työnjohtaja. Ilmanvaihdon, kiinteistöautomaation ja paloteknisten korjausten suunnitelmat tulee esittää rakennusvalvontaviranomaiselle ennen kunkin työvaiheen toteuttamista. Ennen loppukatselmusta vaaditaan erityinen palotarkastus. Rakennusvalvontaviranomainen toteuttaa loppukatselmuksen.

Palotekniset korjauskohteet on kartoitettu koko rakennuksen alalta Insinööri Studio Oy toimesta huhtikuussa 2021. Korjauskohteita on A-, B- ja C-rakennusosien liittymissä ja rakennusosien väli- ja yläpohjissa sekä osastoivissa väliseinissä lukuisia määriä. Kartoituksen perusteella lähes kaikissa rakennuksen palokatkoissa on jotain huomautettavaa, pois lukien arkistot.

Korjaussuunnitelmat laaditaan periaatedetalji suunnitelmiksi ja paikannuskaaviot laaditaan työn toteuttamisen sekä laadunvalvonnan tueksi. Korjaustoimenpiteet tullaan korjaamaan selkeimpien virheiden ja rakennusosien palo-osastointien osalta ensimmäisessä vaiheessa, jonka jälkeen voidaan keskittyä yksittäisten johtojen ja pienten putkien läpivienteihin.

Korjaussuunnittelu kokonaisuudessaan ja korjaustoimenpiteet ajoittuvat loppuvuoden 2021 ajalle.

Kaikista palo-osastoinneista laaditaan toteutuksen tarkastusasiakirja ja dokumentoidaan palo-osastointi kohteessa palo-osastoinnin välittömään läheisyyteen.

Mäntyharjun kunta asettaa työlle erillisen MRL §151 mukaisen asiantuntijan laadunvalvojan, joka laatii korjaustoimenpiteistä tarkastusasiakirjan sekä laadunvarmistusraportin. Urakoitsijaa velvoitetaan kohdekohtaisen korjaustyömaapäiväkirjan ylläpitämiseen palo-osaston korjauskohteittain.

Paloteknisten korjaustoimenpiteiden kokonaiskustannusarvio on laadittu arvioimalla palo-osastokorjauksen keskimääräinen hinnoittelu rakennusosan suurempien korjausten osalta sekä arvio pienempien yksittäisten korjausten osalta. Kokonaiskustannusarvion on 95000 euroa sisältäen suunnittelu- ja valvontakustannukset. Kustannusarvio muodostuu suunnittelu- ja valvontakustannuksista arviolla 20.000 euroa sekä työ- ja materiaalikustannuksista 75.000 euroa.

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymä Essote on lausunnossaan 25.3.2021 vaatinut Mäntyharjun kuntaa toteuttamaan viipymättä paloturvallisuuskorjaukset.

Mäntyharjun kunnan teknisen johtajan käsityksestä palo-osastointien virheet ja puutteet kuuluvat Terveyskeskuksen peruskorjauksen ja laajennuksen 2015-2016 rakennusurakoitsijan sekä päätoteuttajan takuuajan jälkeiseen urakoitsijan vastuuseen rakennusalan yleisten sopimusehtojen pykälän 30 § perusteella.

Päätösehdotus

Esittelijä

Lasse Kurvinen, tekninen johtaja, lasse.kurvinen@mantyharju.fi

Tekninen lautakunta

  1. päättää vaatia Terveyskeskuksen peruskorjauksen ja laajennuksen rakennusurakoitsijalta / urakan päätoteuttajalta virheselvitystä YSE 30 § vastuusta paloturvallisuus virheistä ja puutteista 15.6.2021 mennessä
  2. valtuuttaa teknisen johtajan käyttämään muita asiantuntijoita asian vaatimissa oikeudellisissa ja teknisissä asioissa vastuuasioiden ratkaisemiseksi
  3. merkitsee tiedoksi Essoten vuokralaisen lausunnon vaatimukset
  4. merkitsee tiedoksi korjaustöiden suunnittelu- ja korjaustilanteen.

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto tekee vuoden 2021 talousarvioon käyttötalousosaan kohtaan terveyskeskus 95 000 € talousarvion muutoksen (lisäys).

Päätös

Hyväksyttiin.

Päätökseen lisättiin Markku Lamposen esittämä toivomusponsi:
Kunta selvittää urakoitsijan vastuut havaituista virheistä ja korvausvelvollisuudesta.

Päätösehdotus

Kunnanvaltuusto

  1. tekee vuoden 2021 talousarvioon käyttötalousosaan kohtaan terveyskeskus 95 000 € talousarvion muutoksen (lisäys) ja
  2. merkitsee tiedoksi kunnanhallituksen päätökseen lisätyn toivomusponnen: Kunta selvittää urakoitsijan vastuut havaituista virheistä ja korvausvelvollisuudesta.

Päätös

Hyväksyttiin.

Asia hyväksyttiin yksimielisesti otettavaksi kunnanvaltuuston käsittelyyn.

Kuvaus

Tekninen johtaja on 22.2.2021 tekemällään päätöksellä tilannut Rakennusyhtymä Putkinen Oy:ltä terveyskeskuksen rakenteelliset sisäilmakorjaukset yksikköhintaperusteisena tavoitehintaurakkana. 10.2.2021 suoritetussa paloturvallisuuskatselmuksessa on käynyt ilmi tarvetta palo-osastointien korjaustoimenpiteisiin. Korjaukset ovat kiireellisiä ja on katsottu aiheellisiksi suorittaa ne sisäilmakorjausten yhteydessä.

6.5.2021 olleessa työmaakokouksessa on todettu, että rakennusurakoitsija hankkii palokatkokorjausten aliurakoinnin ja laskuttaa tilaajaa sopimuksen mukaisesti. Palotekniset korjaukset B-osalla laskutetaan yksikköhinta työsuorituksina toteutuneiden määrien mukaisesti. Muistiossa mainitaan, että tilaaja laatii tilaukset viranhaltijapäätöksinä, mutta palokatkokorjausten osalta päätös on tuolloin jäänyt tekemättä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Tekninen lautakunta hyväksyy työmaakokouksen muistion mukaisesti Rakennusyhtymä Putkinen Oy:n Palokatkotukku Parkkinen Oy:ltä alihankintana tilaamat palokatkojen korjaustoimenpiteet.

Päätös

Tekninen lautakunta hyväksyy työmaakokouksen muistion mukaisesti Rakennusyhtymä Putkinen Oy:n Palokatkotukku Parkkinen Oy:ltä alihankintana tilaamat palokatkojen korjaustoimenpiteet, koska teknisen johtajan viranhaltijapäätös keväältä puuttuu.

Kuvaus

Asianajaja Kalle Lyytiseltä on tilattu asiantuntijapalveluita Mäntyharjun terveyskeskuksen kiinteistön rakennusvirheisiin liittyen. Asianajaja Lyytinen on pyydetty kokoukseen kertomaan asiasta ja Lyytinen osallistuu kokoukseen tämän pykälän ajan Teams-yhteydellä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ville Partio, tekninen johtaja, ville.partio@mantyharju.fi

Tekninen lautakunta keskustelee tilanteesta ja päättää jatkotoimenpiteistä kuultuaan asianajaja Lyytistä.

Päätös

Tekninen lautakunta

  1. lähettää Maarakennus Suutarinen Oy:lle virheilmoituksen täydennyksen, jossa esitetään näyttö urakoitsijan kiistämisperusteiden virheellisyydestä ja todetaan korjauksista aiheutuneet kustannukset,
  2. esittää Maarakennus Suutarinen Oy:lle neuvottelujen käynnistämistä asian ratkaisemiseksi ja
  3. saattaa neuvottelujen tuloksen kunnanhallitukselle käsiteltäväksi.

Valmistelija

Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kuvaus

Kuntaa edustava asianajaja Kalle Lyytinen lähetti 5.1.2022 Maanrakennus Suutarinen Oy:lle vastauksen 8.9.2021 päivättyyn vastineeseen ja korvausvaatimuksen (liite). Korvausvaatimuksessa Mäntyharjun kunta vaatii, että Maarakennus Suutarinen Oy korvaa kunnalle virheiden korjauskustannuksina 44.007,70 euroa sekä asianajokuluina 3.570,00 euroa. Lisäksi kirjeessä todetaan Mäntyharjun kunnan olevan valmis ensisijaisesti ratkaisemaan sopimusehtojen mukaisesti neuvottelemalla.

Tähän Maanrakennus Suutarinen Oy antoi vastauksen 18.2.2022, jossa muun muassa todetaan, että Maarakennus Suutarinen Oy katsoo, että vastineessa (liite) esitetyin perustein asiassa ei ole kyse takuuajan jälkeisestä virheestä. Mikäli kunta kuitenkin katsoo, että asiassa on vielä aihetta neuvotteluun, urakoitsija on siihen tarvittaessa valmis.

Asianajaja Lyytinen kävi 22.2.2022 vastineen läpi kunnan edustajien kanssa. Tässä palaverissa todettiin, että kunta ei luovu vaatimuksistaan, mutta on valmis neuvottelemaan asian sopimisesta. Sovintoneuvottelujen tarkoituksenmukaisuus edellyttää, että sovinnolle on sovittu jonkinlaiset reunaehdot. Tässä tapauksessa kunnan puolelta neuvottelujen reunaehtona on, että urakoitsija on valmis maksamaan korvausta kunnalle.

Maarakennus Suutarinen Oy:n asiamiehenä toimiva varatuomari Paavo Mattila Rakennusteollisuus RT ry:stä ilmoitti, että Maarakennus Suutarinen Oy ei tule sitoutumaan kunnan asettamiin ehtoihin sovintoneuvottelujen aloittamisesta. Viestissä todetaan, että Mäntyharjun kunta on reklamoinut Maarakennus Suutarinen Oy:tä Terveyskeskuksen rakennusurakan lisäksi myös Yhtenäiskoulun rakennushankkeesta. Myös tässä tapauksessa virheväitteitä on tehty takuuajan jälkeisen vastuun perusteella. Asian selvittäminen ei kuitenkaan ole edennyt syyskuussa 2021 kunnalle annetun vastineen jälkeen. Ottaen huomioon sovintoneuvotteluille asetetut reunaehdot ja Yhtenäiskoulun virheväitteitä koskevan epäselvän tilanteen, Maarakennus Suutarinen Oy katsoo, että neuvotteluja on tässä vaiheessa tarpeetonta aloittaa.

Mäntyharjun kunnan näkökulmasta kyse on kahdesta eri virheilmoituksesta, jotka käsitellään erillisinä asioina. Yhtenäiskouluun osalta asian valmistelu on vielä kesken ja se tuodaan päätöksentekoprosessiin myöhemmin.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus

  1. päättää viedä Mäntyharjun terveyskeskusta koskevan riita-asian käräjäoikeuden ratkaistavaksi ja nostaa kanteen;
  2. oikeuttaa asianajaja Kalle Lyytisen Asianajotoimisto Lyytisestä toimimaan kunnan asiamiehenä riita-asiassa.

Keskusteltaessa Seppo Hujanen esitti, että asia palautetaan uudelleen valmisteltavaksi.
1) Kunnan ja yrittäjien välillä asiat on Mäntyharjussa aikaisemminkin selvitetty ensi sijassa yhteistoimin neuvottelemalla. Nyt virallisia neuvotteluja ei ole käyty. Käräjille kunnan ei pidä lähteä epävarmoin perustein. Kunnan kehitystä ei edistetä käräjöimällä.
2) Kunnan esittämät perusteet ovat tulkinnallisia. Ne voivat johtaa oikeudessa kunnan kannalta epäonnistumiseen sekä heikentää yritysilmapiiriä.
3) Muiden saman kohteen yrittäjien kanssa kunta on neuvotellut. Näin kunta on saanut ratkaisuja aikaan. Linja pitäisi olla tasapuolisuuden vuoksi sama kaikille yrittäjille.
Esitys raukesi kannattamattomana.

Puheenjohtaja totesi kunnanjohtajan päätösehdotuksen tulleen kunnanhallituksen päätökseksi.

Päätös

Kunnanhallitus

  1. päättää viedä Mäntyharjun terveyskeskusta koskevan riita-asian käräjäoikeuden ratkaistavaksi ja nostaa kanteen;
  2. oikeuttaa asianajaja Kalle Lyytisen Asianajotoimisto Lyytisestä toimimaan kunnan asiamiehenä riita-asiassa.

Tekninen johtaja Ville Partio oli saapuvilla asian käsittelyn ajan.

Valmistelija

Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Asianajajatoimisto Lyytinen jätti 12.4.2022 Mäntyharjun kunnan toimeksiannosta kanteen Etelä-Savon käräjäoikeuteen. Maarakennus Suutarinen Oy antoi 11.7.2022 kanteeseen vastineen, johon Mäntyharjun kunta antoi kirjallisen lausuman 23.8.2022.

Etelä-Savon käräjäoikeudesta tuli päätös sovittelusta 9.9.2022, kun sekä kantajalta että vastaajalta oli tullut suostumus sovittelun aloittamisesta. Sovittelun istuntopäiväksi on vahvistunut 22.11.2022.

Päätösehdotus

Esittelijä

Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus nimeää kunnan edustajaksi sovitteluun kunnanhallituksen puheenjohtajan Markku J. Lamposen sekä teknisen johtajan Ville Partion.

Päätös

Kunnanhallitus nimesi kunnan edustajiksi sovitteluun kunnanhallituksen puheenjohtajan Markku J. Lamposen, teknisen johtajan Ville Partion ja kunnanjohtaja Jukka Ollikaisen.

Valmistelija

Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Kunnan valtuuttama asianajaja Kalle Lyytinen on lähettänyt saatuaan kunnahallituksen päätöksen 12.6.2023 tiedoksi liitteenä olevan sähköpostin. Viestissä Kalle Lyytinen toteaa, että asiakkaan ja päämiehen eriävä mielipide asiasta aiheuttaa luottamuspulan. Kalle Lyytinen ilmoittaa tähän viitaten, että hän joutuu luopumaan asian hoitamisesta koska kokee, että ei voi hoitaa asiaa päämiehen eli Mäntyharjun kunnan päätösten mukaisesti.
Samalla Kalle Lyytinen ilmoittaa, että luottamuspulan johdosta hänen pitää luopua myös kaikista vireillä olevista Mäntyharjun kunnan riita-asioista:
-Kisalan halli, käräjäasia pääsuunnittelijaa vastaan;
-Kisalan halli, käräjäasia rakennesunnittelijaa vastaan.

Kalle Lyytisen kanssa on sovittu, että ilman asiaan vaikuttavia uusia kunnan päätöksiä toimeksiantosopimukset purkautuvat 27.6.2023.

Tässä uudessa tilanteessa kunnanhallituksen on päätettävä:
-onko Kalle Lyytisen ilmoituksella vaikutusta Mäntyharjun kunnan näkemykseen nyt käsiteltävästä asiasta;
-jos/kun toimeksiantosopimus päättyy 27.6.2023 miten asian jatko hoidetaan (mm. käsitelläänkö tk erillissopimuksella vai kaikki em. kohteet yhdellä toimeksiannolla, kenellä valtuutus asianajajan kilpailuttamiseen, mikä on aikataulu asiassa, kunnan tavoite asiassa ym.).

Päätösehdotus

Esittelijä

Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Päätösehdotus annetaan kokouksessa käydyn keskustelun perusteella.

Keskustelun päätyttyä, vs. kunnanjohtaja teki seuraavan päätösehdotuksen:

Kunnanhallitus päättää, että

1. etsitään uusi asianajaja kilpailutuksen kautta;
2. kilpailutuksen hoitaa vs. kunnanjohtaja;
3. antaa toimeksiannon valittavalle asianajajalle seuraavista kohteista
- terveyskeskus
- yhtenäiskoulu
- Kisalan halli: asia pääsuunnittelijaa vastaan
- Kisalan halli: asia rakennesuunnittelijaa vastaan
4. elo-syyskuun vaihteessa kunnanhallitus tekee päätöksen asianajajan valinnasta.

Päätös

Kunnanhallitus päätti, että

1. etsitään uusi asianajaja kilpailutuksen kautta;
2. kilpailutuksen hoitaa vs. kunnanjohtaja;
3. antaa toimeksiannon valittavalle asianajajalle seuraavista kohteista
- terveyskeskus
- yhtenäiskoulu
- Kisalan halli: asia pääsuunnittelijaa vastaan
- Kisalan halli: asia rakennesuunnittelijaa vastaan
4. elo-syyskuun vaihteessa kunnanhallitus tekee päätöksen asianajajan valinnasta.

Valmistelija

Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Kunnanhallitus on 26.6.2023 § 131 käsitellyt asianajaja Kalle Lyytisen ilmoitusta toimeksiantosuhteesta luopumisesta.
Kunnan valtuuttama asianajaja Kalle Lyytinen on lähettänyt saatuaan kunnahallituksen päätöksen 12.6.2023 tiedoksi sähköpostin, jossa Kalle Lyytinen toteaa,​ että asiakkaan ja päämiehen eriävä mielipide asiasta aiheuttaa luottamuspulan. Kalle Lyytinen ilmoittaa tähän viitaten,​ että hän joutuu luopumaan asian hoitamisesta koska kokee,​ että ei voi hoitaa asiaa päämiehen eli Mäntyharjun kunnan päätösten mukaisesti.
Samalla Kalle Lyytinen ilmoittaa,​ että luottamuspulan johdosta hänen pitää luopua myös kaikista vireillä olevista Mäntyharjun kunnan riita-​asioista:
- ​Kisalan halli,​ käräjäasia pääsuunnittelijaa vastaan;​
-​ Kisalan halli,​ käräjäasia rakennesunnittelijaa vastaan.

Kalle Lyytisen kanssa on sovittu,​ että ilman asiaan vaikuttavia uusia kunnan päätöksiä toimeksiantosopimukset purkautuvat 27.6.2023.

Tässä uudessa tilanteessa kunnanhallituksen on päätettävä:
-​ onko Kalle Lyytisen ilmoituksella vaikutusta Mäntyharjun kunnan näkemykseen nyt käsiteltävästä asiasta;​
- ​jos/kun toimeksiantosopimus päättyy 27.6.2023 miten asian jatko hoidetaan (mm. käsitelläänkö tk erillissopimuksella vai kaikki em. kohteet yhdellä toimeksiannolla,​ kenellä valtuutus asianajajan kilpailuttamiseen,​ mikä on aikataulu asiassa,​ kunnan tavoite asiassa ym.).

Ehdotus
Päätösehdotus annetaan kokouksessa käydyn keskustelun perusteella.

Keskustelun päätyttyä,​ vs. kunnanjohtaja teki seuraavan päätösehdotuksen:

Kunnanhallitus päättää,​ että
1. etsitään uusi asianajaja kilpailutuksen kautta;​
2. kilpailutuksen hoitaa vs. kunnanjohtaja;​
3. antaa toimeksiannon valittavalle asianajajalle seuraavista kohteista
-​ terveyskeskus
-​ yhtenäiskoulu
-​ Kisalan halli: asia pääsuunnittelijaa vastaan
-​ Kisalan halli: asia rakennesuunnittelijaa vastaan
4. elo-​syyskuun vaihteessa kunnanhallitus tekee päätöksen asianajajan valinnasta.

Päätös
Kunnanhallitus päätti,​ että

---

Mäntyharjun kunta on pyytänyt kahdeltatoista asianajotoimistolta tarjoukset Kisalan ja terveyskeskuksen riita-asian hoitamisesta. Tarjouspyynnöt kohdennettiin toimijoille, jotka oman ilmoituksensa mukaisesti ovat erikoistuneet rakennuksia koskeviin riita-asioihin. Tarjouksia saatiin yhdeksän, yksi toimisto ilmoitti ettei voi tehdä tarjousta.
Tarjouksessa pyydettiin tuntihintaa, arviota kokonaiskustannuksesta / tapaus ja referenssejä. Saadut tarjoukset liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus

  1. keskustelee saaduista tarjouksista;
  2. valitsee keskustelun jälkeen asianajotoimiston hoitamaan Kisalaa ja terveyskeskusta koskevia riita-asioita.

Päätös

Kunnanhallitus

1. keskusteli saaduista tarjouksista;
2. valitsi Asianajotoimisto Fennon hoitamaan Kisalan ja terveyskeskuksen riita-asioita;
3. valitsi varalle Asianajotoimisto Susiluoto Oy:n;
3. pyytää Asianajotoimisto Fennoa tutustumaan aineistoon ja tekemään suosituksen asian menestymismahdollisuudesta ja tarkemman hinta-arvion, jonka jälkeen asia tuodaan kunnanhallituksen käsittelyyn 28.8.2023 mennessä;
4. pyytää Asianajotoimisto Fennoa nimeämään vastuuhenkilön asioiden hoidolle.

Valmistelija

Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Liitteenä asianajaja Tuukka Haarasen analyysi tilanteesta, arvio kunnan näkemyksen menestymismahdollisuudesta sekä arvio toteutuvista oikeudenkäyntikustannuksista. 

Liite on salassapidettävä julkisuuslain 24 § 1 mom. 19 kohta.

Päätösehdotus

Esittelijä

Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus

  1. merkitsee tiedoksi asiaan liittyvän selvityksen;
  2. päättää keskustelun jälkeen asian vaatimista jatkotoimenpiteistä.

Päätös

Kunnanhallitus

1. merkitsi tiedoksi asiaan liittyvän selvityksen;

2.  päätti, että asia viedään käräjäoikeuden ratkaistavaksi.

Seppo Hujanen, Sari Lantta ja vt. kunnanjohtaja Tuomo Penttinen jättivät eriäviän mielipiteen: Kunnan kokonaisedun mukaista olisi ollut pyrkiä sovintoratkaisuun.

Kokouskäsittely

Keskusteltaessa käytiin lävitse Asianajotoimisto Kalle Lyytisen neuvottelema sovintosopimus.

Vt. kunnanjohtaja teki seuraavan päätösehdotuksen (kohta 2): kunnanhallitus oikeuttaa asianajaja Tuukka Haarasen käymään neuvottelut sopimukseen pääsemiseksi toisen osapuolen kanssa.

Antti Hyyryäinen esitti, että asia viedään käräjäoikeuden ratkaistavaksi.
Tapio Hämäläinen kannatti Hyyryläisen esitystä.

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kunnanjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, joten on suoritettava äänestys.

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen:
ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan esitystä äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Antti Hyyryläisen esitystä äänestävät EI.
Äänestysehdotus hyväksyttiin.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 9 ääntä, joista 2 JAA- ja 7 EI-ääntä. Puheenjohtaja totesi Antti Hyyryläisen esityksen tulleen kunnanhallituksen päätökseksi.
JAA: Seppo Hujanen ja Sari Lantta.
EI: Antti Hyyryläinen, Tapio Hämäläinen, Heta Jukola, Piia Mäkilä, Maarit Orava, Jaana Partio ja Jani Paasonen.

Valmistelija

Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Etelä-Savon käräjäoikeus on 11.4.2024 antanut ratkaisun / tuomion L 736/2022/284, jolla Mäntyharjun kunnan kanne hylätään ja Mäntyharjun kunta velvoitetaan suorittamaan Maarakennus Suutarinen Oy:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa 56 443,32 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua käräjäoikeuden tuomion antamisesta lukien.

Ratkaisuun saa hakea muutosta valittamalla.
Tyyytymättömyyden ilmoitus on tehtävä 18.4.2024
Valitus on tehtävä 13.5.2024
Vastavalitus on tehtävä 27.5.2024

Asianajaja Tuukka Haaranen on Mäntyharjun kunnan puolesta ilmoittanut tyytymättömyytensä päätökseen.

Asianajotoimiston Fennon asianajaja Tuukka Haaranen on kokouksessa esittelemässä asian tilannetta.

Päätösehdotus

Esittelijä

Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi, että kunta on on ilmoittanut tyytymättömyytensä Etelä-Savon käräjäoikeuden tuomiosta L 736/2022/284. 

Keskusteltaessa Seppo Hujanen esitti, Mäntyharjun kunta ei valita käräjäoikeuden tuomiosta.
​​​Perustelu: Saatujen selvitysten perusteella vaikuttaa epätödennäköiseltä, että tuomio tulisi hovioikeudessa muuttumaan. Kunnalle prosessin jatkamisesta on selkeä mainehaitta ja taloudellinen riski.

Esittelijä Tuomo Penttinen esitti, että hän täydentää päätösehdotusta Hujasen tekemällä esityksellä: Mäntyharjun kunta ei valita käräjäoikeuden tuomiosta.
​​​Perustelu: Saatujen selvitysten perusteella vaikuttaa epätödennäköiseltä, että tuomio tulisi hovioikeudessa muuttumaan. Kunnalle prosessin jatkamisesta on selkeä mainehaitta ja taloudellinen riski.

Tapio Hämäläinen esitti, että asia jätetään pöydälle.
Esitystä kannattivat Heta Jukola ja Piia Mäkilä.

Puheenjohtaja rajasi keskustelun koskevan pöydällepanoa.

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kannatettu pöydällepanoesitys, joten on suoritettava äänestys.

Puheenjohtaja määräsi äänestyksen suoritettavaksi nimenhuudoin. Ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat asian jättämistä pöydälle äänestävät EI.
Suoritetussa nimenhuudossa annettiin 9 ääntä, joista 3 JAA- ja 6 EI-ääntä.

JAA: Seppo Hujanen, Sari Lantta, Toni Maczulskij.
EI: Antti Hyyryläinen, Tapio Hämäläinen, Heta Jukola, Piia Mäkilä, Maarit Orava, Jaana Partio.

Puheenjohtaja totesi, että asia jätetään pöydälle.

Päätös

Asia jätettiin pöydälle.

Asianajaja Tuukka Haaranen Asianajotoimisto Fennosta oli Teams-etäyhteyden kautta läsnä asian käsittelyn ajan.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Juho Järvenpää, kunnanjohtaja, juho.jarvenpaa@mantyharju.fi

Kunnanhallitus

1. merkitsee tiedoksi, että kunta on on ilmoittanut tyytymättömyytensä Etelä-Savon käräjäoikeuden tuomiosta L 736/2022/284 ja

2. päättää, että Mäntyharjun kunta ei valita käräjäoikeuden tuomiosta.

Keskusteltaessa, esitti Jaana Partio seuraavaa:
"Kun asianajaja Tuukka Haaranen selosti käräjäoikeuden päätöstä ja ilmoitti selvästi tyytymättömyyden päätökseen. Samalla selonteko varmisti oman näkemykseni, että asian uusi käsittely on kunnan etu.
Esitän, että Mäntyharjun kunta ei tyydy käräjäoikeuden tuomioon, vaan asian oikeuskäsittelyä jatketaan."
Piia Mäkilä ja Tapio Hämäläinen kannattivat Partion esitystä.

Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kunnanjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu esitys, joten on suoritettava äänestys.

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan esitystä äänestävät JAA ja Jaana Partion esitystä kannattavat äänestävät EI. 
Äänestysehdotus hyväksyttiin.
Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 9 ääntä, joista 3 JAA- ja 6 EI-ääntä, joten puheenjohtaja totesi Jaana Partion esityksen tulleen kunnanhallituksen päätökseksi.
JAA: Seppo Hujanen, Sari Lantta, Toni Maczulskij.
EI: Antti Hyyryläinen, Tapio Hämäläinen, Heta Jukola, Piia Mäkilä, Maarit Orava, Jaana Partio.

Päätös

Mäntyharjun kunta ei tyydy käräjäoikeuden tuomioon, vaan asian oikeuskäsittelyä jatketaan.

Seppo Hujanen, Toni Maczulskij ja Sari Lantta jättivät seuraavan eriävän mielipiteen:
Mäntyharjun kunnalle aiheutettu mainehaitta pahenee, kun asian käsittelyä jatketaan. Kunnalle aiheutetaan lisää taloudellisia menetyksiä.

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

Oikaisuvaatimus / kunnallisvalitus

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)