Kuvaus
Kuntalaki 13 luku Kunnan talous §110
"Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.
Taloussuunnitelma on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Taloussuunnitelman tasapainossa voidaan ottaa huomioon talousarvion laadintavuoden taseeseen kertynyt ylijäämä. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamisesta seuraavan vuoden alusa lukien. Tässä määräajassa tulee kattaa myös talousarvion laadintavuonna tai sen jälkeen kertynyt alijäämä. Kuntarkennelaissa tarkoitetun uuden kunnan alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa kuntajaon muutoksen voimaantulosta. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan."
Talousarviovuoden 2025 alussa Mäntyharjun ja Pertunmaan kunnat yhdistyvät uudeksi Mäntyharjun kunnaksi.Siirtymäkauden yhdistetty kunnanvaltuusto on pitänyt taloustilanteesta seminaarin 13.8.2024. Seminaarissa esillä olleesta aineistoista käy ilmi, että yhdistetyn kunnan vuoden 2025 talousarvio tulee ilman toimenpiteitä olemaan alijäämäinen noin 2,5 miljoonaa euroa. Uuden yhdistetyn kunnan taseessa on kuitenkin kertynyttä ylijäämää 1,9 miljoonaa euroa. Lisäksi tulee huomata, että valtion myöntämää yhdistymisavustusta ei ole huomiotu laskelmissa. Taseen alijäämän kattamisvelvoite ei täten konkretisoidu välittömästi.
Kuntaliitoksesta laaditussa sopimuksessa todetaan taloudesta seuraavaa:
"Uusi Mäntyharjun kunta sopeuttaa talouttaan niin, että yhdistynyttä kuntaa uhkaava negatiivinen vuosikate estetään käynnistämällä ja päättämällä välittömät sopeutustoimet kummankin yhteen liittyvän kunnan alueella. Tilinpäätöksen on oltava ylijäämäinen."
Seminaarin ryhmätöiden esittelystä voidaan tehdä seuraavat päätelmät:
- talouden tasapainoon saattaminen edellyttää usean vuoden (mahd. vaalikauden) suunnitelmaa
- keinovalikoimaan kuuluu sekä veroratkaisut että käyttötalouden säästöt vrt. ta-2024
- ns. juustohöyläys ei kuulu keinovalikoimaan vaan painopiste tulee olla rakenteellisissa ratkaisuissa
- taloustilanne edellyttää henkilöresurssien tarkastelua ja vuoden 2025 aikana yhteistoimintaneuvotteluja
Mäntyharjun kunnassa talousarvion laadintaohje on perinteisesti sisältänyt toimialoille annettavan raamin käyttötalouden menoista. Vuoden 2025 talousarvion raami perustuu 5 %:n säästöön vuoden 2024 kuntien yheenlasketuista ulkoisista toimintakuluista.
Eri lautakuntien käyttötalousraamiksi muodostuu:
- Tarkastuslutakunta 44 200 euroa
- Keskusvalilautakunta 56 700 euroa
- Kunnanvltuusto 73 400 euroa
- Kunnanhallitus 3 489 000 euroa
- Elinvoimatyö 1 828 500 euroa
- Sivistylautakunta 11 195 400 euroa
- Tekninen lautakunta 5 912 600 euroa
- Rakennuslautakunta 351 000 euroa
Mäntyharjun kunnan hallintosäännön 25 §:n kohdan 2 mukaan:
"Lautakunta päättää ehdotuksesta toimialan taloussuunnitelmaksi- ja arvioksi."
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Juho Järvenpää, kunnanjohtaja, juho.jarvenpaa@mantyharju.fi
Yhdistymishallitus
- päättää, että vuoden 2025 talousarvion käyttötalousosan (ulkoinen) laadinnan perusteena on lautakuntatasolle määritellyt seuraavat menokehykset:
-Tarkastuslautakunta 44 200 €
-Keskusvaalilautakunta 56 700€
-Kunnanhallitus 3 489 000 €
-Kunnanvaltuusto 73 400 €
-Elinvoimatyö 1 828 500 €
-Sivistylautakunta 11 195 400 €
-Tekninen lautakunta 5 912 600 €
- Rakennuslautakunta 351 000 €
- toteaa, että lautakuntien esittelijät vastaavat talousarvion valmistelusta lautakuntatasolla. Valmistelussa tarvittavat lisäohjeet antaa hallinto- ja talousjohtaja.
Pidettiin tauko klo 18.25-18.45
Kokous jatkui klo 18.45, todettiin yhdistymishallituksen olevan täysilukuisena paikalla.
Keskustelun jälkeen kunnanjohtaja muutti päätösehdotuksensa kuulumaan seuraavasti:
Yhdistymishallitus
- päättää, että vuoden 2025 talousarvion käyttötalousosan (ulkoinen) laadinnan perusteena on lautakuntatasolle määritellyt seuraavat menokehykset:
-Tarkastuslautakunta 44 200 €
-Keskusvaalilautakunta 56 700 €
-Kunnanvaltuusto 73 400 €
-Kunnanhallitus 3 389 000 €
-Elinvoimatyö 1 828 500 €
-Sivistylautakunta 11 295 400 €
-Tekninen lautakunta 5 912 600 €
- Rakennuslautakunta 351 000 €
- toteaa, että lautakuntien e0sittelijät vastaavat talousarvion valmistelusta lautakuntatasolla. Valmistelussa tarvittavat lisäohjeet antaa hallinto- ja talousjohtaja.
Päätös
Yhdistymishallitus hyväksyi kunnanjohtajan muutetun päätösehdotuksen, joka on seuraava:
- päätti, että vuoden 2025 talousarvion käyttötalousosan (ulkoinen) laadinnan perusteena on lautakuntatasolle määritellyt seuraavat menokehykset:
-Tarkastuslautakunta 44 200 €
-Keskusvaalilautakunta 56 700€
-Kunnanvaltuusto 73 400 €
-Kunnanhallitus 3 389 000 €
-Elinvoimatyö 1 828 500 €
-Sivistylautakunta 11 295 400 €
-Tekninen lautakunta 5 912 600 €
- Rakennuslautakunta 351 000 €
- toteaa, että lautakuntien esittelijät vastaavat talousarvion valmistelusta lautakuntatasolla. Valmistelussa tarvittavat lisäohjeet antaa hallinto- ja talousjohtaja.