Kuvaus
Pertunmaan kunnan koulukuljetussopimukset ja siihen liittyvät optiovuodet on käytetty. Uuden Mäntyharjun kunnan koulukuljetukset ja asiointiliikenne valmistellaan ja kilpailutetaan keväällä 2026. Kilpailutuksen tuloksena koulukuljetukset ja asiointiliikenne astuvat voimaan 1.8.2026.
Pertunmaan koulukuljetukset on kilpailutettava lukuvuodelle 2025–2026 ennen uuden Mäntyharjun kunnan kokonaiskilpailutusta.
Lähtökohtana Pertunmaan koulutukuljetuksissa on olemassaoleva perusreitistö ja alustavat reitit, jotka täsmentyvät kesän aikana koulujen lukujärjestysten valmistuttua. Reitteihin voi tulla muutoksia myös esim. oppilaiden kuljetustarpeiden muuttuessa. Reittien laadinnassa huomioidaan mm. koulukuljetusten turvallisuus, kaluston koko ja tiestö sekä kokonaismatka-aika.
Pertunmaan koulukuljetuskustannukset vuoden 2023 tilinpäätöksessä 300 000 euroa ja vuoden 2024 talousarviossa 302 000 euroa.
Varsinaisen kilpailutuksen toteuttaa Sansia Oy. Sansia Oy on kuntien ja kuntayhtymien omistama omistajilleen hankintapalveluja ja toimitusketjun ohjauspalveluja inhouse -toimintaperiaatteella tuottava yhtiö. Yhtiön toimialana on tuottaa kuntien, kuntayhtymien ja muiden vastaavien hankintayksiköiden hankintapalveluja hankintalain mukaisena yhteishankintayksikkönä (hankintalain säätelemää toimintaa).
Sansia Oy kilpailuttaa asiakkaan puolesta tarvittavat palvelut eikä sen palvelujen käytöstä kilpailutuksissa liity kunnalle erillisiä kustannuksia.
Menettely on saatettu yhdistymishallituksen ratkaistavaksi, koska kyse on uuden kunnan toiminnan valmistelusta. Mäntyharjun ja Pertunmaan kuntien yhdistymissopimuksen mukaan Yhdistymishallitus vastaa kuntarakennelain 10 §:n mukaan yhdistymissopimuksen toimeenpanosta ja huolehtii uuden kunnan toiminnan ja hallinnon järjestämisen valmistelusta.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Juho Järvenpää, kunnanjohtaja, juho.jarvenpaa@mantyharju.fi
Yhdistymishallitus antaa Sansialle toimeksiannon Pertunmaan koulukuljetuskilpailutukseen lukuvuodelle 2025-2026.
Keskusteltaessa Tapio Hämäläinen esitti, että Pertunmaa hoitaa kilpailutuksen omana työnä.
Outi Virtanen kannatti Tapio Hämäläisen esitystä.
Seppo Hujanen esitti, että asia jätetään pöydälle lisäselvityksiä varten.
Esitystä kannattivat Jaana Partio, Jari Liukkonen ja Maarit Orava.
Tapio Hämäläinen veti esityksensä pois ja Outi Virtanen perui kannatusesityksensä.
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja tiedusteli hyväksyvätkö kaikki Seppo Hujasen esityksen asian jättämisestä pöydälle.
Kukaan ei ilmoittanut olevansa eri mieltä, joten puheenjohtaja totesi yhdistymishallituksen päättäneen jättää asian pöydälle.