Kuvaus
Pöytäkirjan nähtävilläolo
Hallintosääntö 120 § Päätösten tiedoksianto kunnan jäsenille
Valtuuston pöytäkirja siihen liitettyine valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kunnan verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä säädetään.
Pöytäkirja pitää olla tarkastettu ennen kuin se voidaan panna nähtäville.
KuntaL 140 § Päätöksen tiedoksiano kunnan jäsenelle
Valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan sekä kuntayhtymän 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Jos asia on kokonaan salassa pidettävä, pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan maininta salassa pidettävän asian käsittelystä. Pöytäkirjassa julkaistaan ainoastaan tiedonsaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot. Pöytäkirjan sisältämät henkilötiedot on poistettava tietoverkosta oikaisuvaatimus- tai valitusajan päättyessä.
Kunnan ja kuntayhtymän muun kuin 1 momentissa tarkoitetun viranoamisen pöytäkirja pidetään vastaavasti yleisesti nähtävänä, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi.
Kunnan jäsenen ja 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Valtuustokaudella 2021-2025 valtuuston pöytäkirja on ollut nähtävänä kunnantalolla kokouksen jälkeisenä kolmantena arkipäivänä (yleisemmin torstaina).
Pöytäkirjan tarkastus ja allekirjoitus
Hallintosääntö 159 § 2-3, 5 mom.
Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla.
Pöytäkirja voidaan allekirjoittaa ja tarkastaa sähköisesti. Sähköisessä päätöksentekomenettelyssä tehtyjä päätöksiä koskeva pöytäkirja tai sen osa voidaan tarkastaa erikseen ennen kokousta.
Pöytäkirjantarkastavat kaksi henkilöä.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Juho Järvenpää, kunnanjohtaja, juho.jarvenpaa@mantyharju.fi
Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuuston pöytäkirja
1. julkaistaan nähtäville kunnan kotisivuille kokousta seuraavana kolmantena arkipäivänä ja
2. tarkastetaan sähköisesti.