Kuvaus
Mäntyharjun kunnassa asuu jo noin 400 vieraskielistä. Ukrainan pakolaisten lisäksi kuntaan on tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia perheineen esimerkiksi hoitoalalle ja tehtaisiin.
Kotoutumisen onnistuminen edellyttää kunnan osalta sitä, että kunnassa on toimivat kotoutumispalvelut ja että kotoutumisen tuen käytännöt ja osaaminen maahan muuttaneiden huomioimiseen ovat kunnossa kaikilla toimialoilla.
Mäntyharjulla maahan muutto tässä mittakaavassa vielä suhteellisen nuori ilmiö, ja meillä on kehittämisen tarvetta toimivien käytäntöjen ja roolitusten rakentamiseksi kunnassa.
Sivistystoimen alalla tarvitaan keskustelua ja kehittämistä esimerkiksi sen osalta, mikä on Mäntyharjun linja valmistavan opetuksen/luokkien suhteen, tilanne S2-opetuksessa ja sen riittävyydessä sekä miten huomioidaan nivelvaiheessa Suomeen muuttavat, peruskoulun omassa maassaan suorittaneet mutta vielä oppivelvolliset ja suomea taitamattomat nuoret.
Koko perheen kielen oppiminen:
Kotoutumislain puolesta kunta on velvollinen järjestämään kielen opetusta niille työnhakijana oleville maahan muuttaneille, joilla on vielä kotoutumisaikaa jäljellä (kotoutumisaika on nykyisin 2 vuotta ensimmäisen oleskeluluvan saamisesta). Käytännössä tätä toteuttaa työllisyysalue. Nämä kurssit ovat kokopäivätoimista opiskelua.
Tämän lisäksi kunta järjestää pienimuotoisempana kielikursseja, kielikahviloita ja kielikaveritoimintaa kaikille, jotka haluavat oppia suomea. Näihin osallistutaan kivasti, mutta haasteina ovat osalla työajat, kuormittuneisuus ja motivaatio oppia kieltä. Pyrimme huomiomaan erilaiset tarpeet mahdollisuuksien mukaan. Kielikaveritoiminnan ja kielikahvilatoiminnan kehittämiseen ollaan juuri saamassa 1,5 vuoden ESR-rahoitus.
Tulkkeja käytetään esimerkiksi varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmien tekemiseen, terveydenhuollossa, kotoutumispalveluissa ja työllisyysalueella asioimiseen silloin, kun yhteistä kieltä ei ole. Kielitaidon kohentuessa tulkkauksen tarve vähenee.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jari Hautamäki, sivistystoimialan johtaja, jari.hautamaki@mantyharju.fi
Sivistyslautakunta merkitsee asian tiedokseen.