Kuvaus
Mäntyharjun kunnassa on valmisteltu tilahankkeiden suunnitteluohje, jonka tarkoituksena on yhtenäistää kunnan rakennus-, peruskorjaus- ja muiden tilahankkeiden valmistelua, päätöksentekoa ja toteutuksen ohjausta. Ohjeen tavoitteena on varmistaa, että tilahankkeet valmistellaan tarvelähtöisesti, kustannustietoisesti ja riittävällä dokumentaatiolla ennen päätöksentekoa.
Ohjeessa kuvataan rakennushankkeen pääprosessi seuraavien vaiheiden kautta:
- tarveselvitys
- hankesuunnittelu
- suunnittelu
- rakentaminen
- takuuaika
Ohjeessa määritellään myös vaiheittaiset päävastuut. Tarveselvitysvaiheen päävastuu on käyttäjätoimialalla. Hankesuunnittelusta alkaen hankkeen valmistelun, suunnittelun ja toteutuksen päävastuu on teknisellä toimialalla. Tekninen toimiala vastaa hankesuunnittelusta, suunnittelun ohjauksesta, rakennuttamisesta, hankintojen valmistelusta sekä takuuajan seurannasta. Käyttäjätoimiala vastaa palvelutarpeen, toiminnallisten tavoitteiden ja alustavan tilatarpeen määrittelystä sekä osallistuu suunnitteluun ja käyttöönottoon käyttäjänäkökulmasta.
Ohjeen tarkoituksena ei ole korvata hallintosääntöä, hankintaohjetta, talousarvion täytäntöönpano-ohjeita tai muuta sitovaa ohjeistusta, vaan koota niiden käytännön soveltamista tilahankkeisiin. Ohje toimii käytännön valmistelu- ja johtamisvälineenä erityisesti investointiohjelman laadinnassa, hankkeiden vaiheistuksessa, kustannusten hallinnassa ja päätöksenteon valmistelussa.
Toimivalta
Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus ja lautakunnat määräävät alaisensa toimialan organisaatiosta ja tehtävistä siltä osin kuin hallintosäännössä ei ole asiasta määrätty, ja kunnanhallitus päättää toimialojen välisestä tehtäväjaosta siltä osin kuin hallintosäännössä ei ole asiasta määrätty.
Tekninen lautakunta käsittelee asian teknisen toimialan ja rakennushankkeiden valmistelun näkökulmasta sekä esittää ohjeen kunnanhallitukselle vahvistettavaksi.
Vaikutusten arviointi
Ohjeella ei päätetä yksittäisen tilahankkeen käynnistämisestä, rahoituksesta, hankintapäätöksestä tai rakentamisen aloittamisesta. Yksittäiset hankkeet päätetään jatkossakin hallintosäännön, talousarvion, hankintaohjeen ja erillisten päätösten mukaisesti.
Ohjeen käyttöönoton arvioidaan:
- selkeyttävän tilahankkeiden valmisteluvastuita
- parantavan hankkeiden ennakoitavuutta ja kustannusten hallintaa
- vahvistavan tilojen käyttäjätoimialojen ja teknisen toimialan yhteistyötä
- tukevan investointiohjelman laadintaa ja hankkeiden priorisointia
- vähentävän riskiä siitä, että hankkeet etenevät päätöksentekoon puutteellisella valmisteluaineistolla
- parantavan hankkeiden dokumentointia ja päätöksenteon läpinäkyvyyttä
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Mikko Viitala, tekninen johtaja, mikko.viitala@mantyharju.fi
Tekninen lautakunta päättää:
1. Hyväksyä osaltaan liitteenä olevan Mäntyharjun tilahankkeiden suunnitteluohje – asiakirjan
2. Esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus hyväksyy ja vahvistaa tilahankkeiden suunnitteluohjeen käytettäväksi Mäntyharjun kunnan tilahankkeiden valmistelussa, päätöksenteossa ja toteutuksen ohjauksessa.