Kuvaus
Kokouksen kokoonkutsuja: Markku Häkkänen, kunnanvaltuuston puheenjohtaja
Kuntalaki 94 § Valtuuston kokoontuminen
Valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi.
Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällainen asia on käsiteltävä kiireellisesti.
Valtuuston kutsuu koolle puheenjohtaja.
Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta.
Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava yleisessä tietoverkossa. Kokouskutsu voidaan lähettää sähköisesti, jos kunta huolehtii, että tähän tarvittavat tekniset välineet ja yhteydet ovat käytettävissä.
Kuntalaki 103 § Päätösvaltaisuus
Valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä. Läsnäoleviksi katsotaan myös toimielimen jäsenet, jotka osallistuvat kokoukseen sähköisesti.
Kokouksesta on annettu tieto kuntalain ja hallintosäännön määräysten mukaisesti Mäntyharjun kunnan verkkosivuilla:
- kunnanvaltuuston kokouskutsu on julkaistu yleisessä tietoverkossa 2.9.2026
- tieto kokouksesta on tällöin lähetetty sähköisesti kunnanvaltuustolle ja kunnanjohtajalle
- valtuuston esityslista on julkaistu 2.9.2026 Mäntyharjun kunnan kotisivuilla
Mäntyharjun kunnan hallintosääntö §§ 97-120.
- - -
Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
- todetaan läsnäolijat / valtuutettujen esteilmoitukset
- hyväksytään esityslista työjärjestykseksi.
Seuraavat valtuutetut ovat ilmoittaneet esteestä:
Emmi Mattila, SIT
Antti Häkkänen, KOK
Annukka Räisänen, KESK
Antti Hyyryläinen, KESK
Tilalle on kutsuttu:
Emmi Mattilan tilalle on kutsuttu
- SIT 1. varavaltuutettu Jarmo Lahtinen, joka oli estynyt saapumasta,
- joten 2. varavaltuutettu Antti Mustonen oli paikalla.
Antti Häkkäsen tilalle on kutsuttu KOK 1. varavaltuutettu Jouni Pekkonen
Annukka Räisäsen tilalle on kutsuttu KESK 1. varavaltuutettu Raimo Leppäkumpu
Antti Hyyryläisen tilalle on kutsuttu KESK
- 2. varavaltuutettu Pyry Männistö, joka oli estynyt saapumasta
- 3. varavaltuutettu Harri Hautala, joka oli estynyt saapumasta
- 4. varavaltuutettu Iita Lamponen, joka oli estynyt saapumasta
- 5. varavaltuutettu Jenni Ahola, joka oli estynyt saapumasta
- joten KESK 6.varavaltuutettu Tuomo Lamponen oli paikalla.
Päätösehdotus
Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
Etäyhteyden kautta kokoukseen osallistui nuorisvaltuuston edustaja Ronja Nevanperä.