Sivistyslautakunta, kokous 16.2.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 18 Lukion sisäänpääsyn keskiarvoraja

MjuDno-2021-135

Valmistelija

  • Sari Aarniokoski, sivistysjohtaja, sari.aarniokoski@mantyharju.fi

Kuvaus

Oppivelvollisuuslaki astuu voimaan 1.8.2021. Hakeutumisvelvoitetta koskevat säädökset tulivat kuitenkin voimaan jo 1.1.2021 eli lakia sovelletaan ensimmäisen kerran niihin oppivelvollisiin, jotka keväällä 2021 ovat perusopetuksen 9. luokalla (pääosin vuonna 2005 syntyneet).

Lukiot voivat halutessaan määrätä etukäteen alarajan keskiarvolle, jolla opiskelija valinnat tehdään. Mäntyharjun lukioon on aikaisemmin päässyt perusopetuksen päättöarvioinnin keskiarvolla 7,0. Oppivelvollisuuden laajentuessa tavoitteena on tarjota mahdollisuus lukiopaikkaan aikaisempaa laajemmin peruskoulunsa päättäville. Tästä syystä esitetään, että lukion keskiarvon alarajaksi asetetaan 6,8. Opiskelijaksi ottamisen toteutuneissa keskiarvossa on vuosittaista vaihtelua.

Mäntyharjun lukion aloituspaikkojen määrä 75, hakijoita on ollut vuosittain reilu 50. Valittuja, keskiarvorajan ylittäviä opiskelijoita on ollut vuosittain kuitenkin alle 50. Keskiarvorajan muutoksen arvioidaan lisäävän valittujen opiskelijoiden määrää muuttamalla.

Lukioon pääsyn keskiarvo muodostuu peruskoulun päättötodistuksen seuraavien oppiaineiden arvosanojen keskiarvosta: äidinkieli ja kirjallisuus, toinen kotimainen kieli, vieraat kielet, uskonto tai elämänkatsomustieto, historia, yhteiskuntaoppi, matematiikka, fysiikka, kemia, biologia, terveystieto, maantieto.

Lukioon haetaan peruskoulun päättötodistuksella tai vastaavalla todistuksella. Lukioon voidaan ottaa opiskelijaksi myös hakija, jolla on riittävät edellytykset lukio-opinnoista suoriutumiseen, vaikka peruskoulun päättötodistusta tai vastaavaa todistusta ei olisikaan. Tällöin hakijan on haettava lukioon harkinnanvaraisen haun kautta ja lukio arvioi erikseen hakijan valmiudet suoriutua lukio-opinnoista.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Sari Aarniokoski, sivistysjohtaja, sari.aarniokoski@mantyharju.fi

Sivistyslautakunta päättää, että Mäntyharjun lukioon valitaan syksyksi 2021 opiskelijat, joiden perusopetuksen päättöarvioinnin lukuaineiden keskiarvo on vähintään 6,8. Lisäksi lautakunta vahvistaa Mäntyharjun lukion aloituspaikkojen määräksi 75.

Päätös

Hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimus on toimitettava Mäntyharjun kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Mäntyharjun sivistyslautakunta.

Postiosoite: PL 76, 52700 Mäntyharju
Käyntiosoite: Asematie 3
Sähköpostiosoite: kirjaamo@mantyharju.fi
Faksinumero: 015 770 1212
Puhelinnumero: 044 77007 346
Kirjaamon aukioloaika: maanantaista perjantaihin klo 9-12 ja 13-15

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.
Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Mäntyharjun kunnan kirjaamosta.