Kunnanhallitus, kokous 26.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 140 II kolmannesvuosiraportti 2022

MjuDno-2022-478

Valmistelija

  • Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Kuluvan vuoden toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista seurataan kolmannesvuosittain raportin yhteydessä. Raportissa lautakunnat esittävät käsityksensä tavoitteiden toteutumisesta 1-8 kuukausien osalta ja arvionsa koko vuoden taloudellisesta toteumasta.
Mahdollisista määrärahan ylityksistä on myös raportoitava tässä yhteydessä.
Kolmannesvuosiraportti II/2022 toimii myös vuoden 2023 talousarvion valmistelun apuna.

Raportin ensisijainen tavoiteena on arvioida kuluvan vuoden toteumaennustetta sekä tavoitteiden että talouden osalta. Raportti on käsitelty lautakunnissa ennen kunnanhallituksen käsittelyä.

Tuloslaskelma 31.8.2022 näyttää 70 716,53 €:n ylijäämää.

Raportin käsittelyn yhteydessä lautakunnat ovat myös arvioineet toimintakatteen toteutumista vuonna 2022. Taloudellisesti merkittävimpien lautakuntien ja kunnanhallituksen osalta arviot toimintatteen toteutumisesta näyttävät seuraavilta:
-kunnanhallitus 3.345.900 eruoa yli talousarvion
-sivistyslautakunta 200.530 euroa yli talousarvion 
-tekninen lautakunta talousarvion mukainen
-rakennuslautakunta 3860 euroa yli talousarvion

Vuoden 2022 verkertymä  (kuntaliiton ennuste 19.8.2022) näyttää, että toteuma  olisi  24.970.00. Kertymä olisi siten 1.883.000 yli talousarvion.
Vuoden 2022 valtionosuutta kertynee (päivitys 31.8.2022) 373.445 € yli talousarvion.

Tuloslaskelman perusteella ajalla 1-8/2022:
Toimintatuotot ovat toteutuneet 72,4 prosenttisesti.
Toimintakulut ovat toteutuneet 69,7 prosenttisesti.

Kunnan vuoden 2022 investointivarauksesta 1.820.000 on toteuma ajalla 1-8  176.900€.

Liitteessä mukana on kunnan tytäryhtiöiden raportit 1-8/2022.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus

  1. merkitsee vuoden 2022 II-kolmannesvuosiraportin tiedoksi;
  2. saattaa raportin kunnanvaltuustolle tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin.