Kuvaus
Kuntalain mukaan valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten. Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Kunnanhallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Vuoden 2021 arviointikertomuksessa tarkastuslautakunta on nostanut esille seuraavia teknisiä palveluita koskevia huomioita:
Hyviä arvosanoja saivat vesihuoltolaitoksen toiminta ja liikuntapaikkojen hoito. Huomautettavaa oli kunnan kiinteistöjen hoidossa ja lupakäsittelyssä. Elinkeinotoimen ulosvuokrauksen puolesta kaikkia toimitiloja ei olla saatu täysimääräisesti vuokrattua, toimintatuotot olivat 327 572 € ja toimintamenot -1 140 090 €. Mukana on ollut kuitenkin yksittäisiä kohteita, joissa vuokra ei vastaa kuluja. Tämän voidaan katsoa olevan kuntalain vastaista yritystukea.
Vesihuoltolaitos on kunnan kirjanpidossa oma taseyksikkö, joka vastaa toiminnasta, tuloista ja menoista. Liikevaihto oli 939 001 €, tilikauden tulos oli ylijäämäinen 54 172 €.
Teknisten johtajien vaihtuvuus ja henkilöresurssien puute vaikeuttivat valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista. Monet tehtävät saatiin alulle, mutta jäivät vielä kesken.
Teknisten palveluiden tämän hetkiseen tilanteeseen viitaten, henkilöresurssivaje on saatu vihdoin paikattua ja monia kesken jääneitä tehtäviä on saatu jatkettua. Tekeillä olevan kiinteistöstrategian laatimisen yhteydessä kaikki kunnan vuokraukset tulevat tarkastelun alle, ja toiminta pyritään saamaan sellaiseksi, joissa vuokrat vastaavat kuluja eikä edellä mainitun yritystukea enää anneta nykyisessä muodossa.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Ann-Christine Wallén, ylläpitopäällikkö, ann-christine.wallen@mantyharju.fi
Tekninen lautakunta merkitsee arviointikertomuksen 2021 tiedokseen ja ottaa havainnot huomioon toiminnassaan.
Päätös
Tekninen lautakunta merkitsi arviointikertomuksen 2021 tiedokseen ja ottaa havainnot huomioon toiminnassaan.