Tekninen lautakunta, kokous 26.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 71 Leikkipuistojen kehittäminen

MjuDno-2023-501

Valmistelija

  • Sini Kauppinen, kunnossapitotyönjohtaja, sini.kauppinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Mäntyharjun kunnan ylläpidossa on 8 leikkipuistoa. Puistojen välineistö alkaa olla ikääntynyttä. Leikkipuistoihin on tehty vuositarkastuksia 2023, joissa on havaittu puutteita lähinnä putoamisalustojen laajuudessa, laadussa, aidoissa, mutta myös leikkivälineissä. Puutteet ovat laadultaan sellaisia, että ne tulee korjata. Alustojen ja aitojen korjaaminen on kallista, joten harkittavaksi tulee kannattaako kaikkia puistoja korjata, vai voitaisiinko osasta luopua ja keskittää jatkossa vähäiset resurssit muutamaan kohteeseen niiden tasoa parantaen. Näiden lisäksi puistoissa on pienempiä korjaustarpeita, joihin kuitenkin joudutaan hankkimaan kalliitakin varaosia.

Syksyllä 2023 on laadittu Leikkipuistojen kehittämissuunnitelma vuosille 2023-2045. Siinä on tarkasteltu leikkipuistojen varusteiden ikää, kattavuutta eli lapsimäärää 500 ja 1000 m säteellä, kunnan väkilukua, välittömien korjaustarpeiden kustannuksia ja puistojen sijoittumista muihin toimintoihin nähden. Lisäksi on käsitelty leikkipuistojen yleisiä asioita ja elementtejä kuten turva-alustoja, turvallisuusmääräyksiä ja ylläpitöa. Näiden tietojen valossa on laadittu toimenpideaikatauluehdotus suunnitelmakaudelle. Peruskorjausten kustannuksia ei ole arvioitu tässä suunnitelmassa, mutta leikkipuistorakentaminen yleisesti on suuri investointi, etenkin jos halutaan muutakin kuin aivan vaatimattomimpia välineitä. Puistojen korjausvelasta johtuen ensimmäiset peruskorjaukset tulisivat olemaan raskaimmat.

Puistojen käyttöasteen ja käyttäjien mielipiteiden kartoittamiseksi on järjestetty webropol-kysely ajalla 25.8-18.9.2023. Kysely julkaistiin kunnan nettisivuilla, kunnan sosiaalisen median alustoilla ja jaettiin myös keskusteluryhmiin. Kysely lähetettiiin myös varhaiskasvatukseen ja koululle jaettavaksi heidän kanaviensa kautta kohderyhmän (0-12-vuotiaat) vanhemmille. Tästä huolimatta vastuksia saatiin kokonaisuudessaan vain 59 kpl.

Puistojen turvallisuusasiakirja on päivitetty 9/2023.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Ville Partio, tekninen johtaja, ville.partio@mantyharju.fi

Tekninen lautakunta käy periaatekeskustelun leikkipuistoista. Tämän pohjalta asian valmistelua jatketaan ja käsittelyä jatketaan tulevissa kokouksissa. Lopputuloksena saadaan päätös kunnan ylläpitämien leikkipaikkojen määrästä ja laadusta.

Päätös

Tekninen lautakunta kävi periaatekeskustelua leikkipuistoista.
Keskustelun aikana esittelijä teki muutetun päätösehdotuksen, jonka mukaan tekninen lautakunta hyväksyy leikkipuistojen kehityksen 2024-2045 liitteen mukaisena sillä muutoksella, että

  1. Kolkkalan leikkipuisto poistetaan 2024 ja
  2. Keskuspuiston leikkipuiston osalta tekninen johtaja tarjoaa leikkipuiston ylläpitoa KOY Keskivälille, muutoin leikkipuisto poistetaan.

 

Hallintolain 51 §:n mukainen kirjoitusvirheen korjaaminen, liitteen julkaisu.