Kuvaus
Mäntyharjun kunnan vuoden 2022 talousarviossa on varattu yksityisteiden kunnossapitoavustuksien jakamista varten 120 000 € ja perusparannusavustuksien 10 000 €.
Avustettavan tien tulee olla järjestäytynyt tiekuntana ja avustettavan tienosan on oltava vähintään yhden vakituisen asukkaan käytössä tai sen on oltava merkittävä läpikulkutie. Lisäksi avustettavan osuuden on oltava pituudeltaan vähintään 0,5 km.
Liitteenä olevaan laskelmaan on tehty tiekuntien hakemuksista esiin tulleet muutokset sekä tarkastettu vakituinen asutus ja tien pituus muutamien tiekuntien osalta.
Edellä mainittujen perusteiden ja tarkastelujen jälkeen kunnossapitoavustusten maksettavaksi yhteissummaksi on saatu 119 920 €.
Mäkkiinmaan yksityistien avustushakemusta ei voi ottaa huomioon, koska saadun ilmoituksen mukaan vakituisen asutuksen sijainti on alle 0,5 km, eikä avustuksen saamiseen ole muitakaan perusteita.
Perusparannusavustuksia haki 12 yksityistietä. Hakemuksien yhteismäärä on 22 700 €.
Perusparannusavustusten jakamisessa on periaatteena ollut se, että pääsääntöisesti avustusta voi saada vain kerran kolmen vuoden sisällä. Hyvin perustellusta syystä, esim. valtionavustuksen saanut tiekunta saa myös kunnan perusparannusavustusta.
Periaatteena on ollut myös, että kunnossapitoluontoisia kustannuksia ei perusparannusavustuksena makseta, vaan tiekunnan tulee kattaa ne keräämillään tiemaksuilla.
Oheinen taulukko haetuista perusparannusavustuksista sisältää esityksen maksettavaksi perusparannusavustukseksi.
Myönnetyistä avustuksista ilmoitetaan tiekunnille ensisijaisesti sähköpostitse ja niille joiden sähköpostiosoite ei ole tiedossa lähetetään päätös postitse.
Mäntyharjun kunnan Hallintosäännön 1.8.2021 25 §:n mukaisesti tekninen lautakunta päättää kunnan myöntämistä tieavustuksista.
Päätös
Tekninen lautakunta
- myöntää yksityisteiden kunnossapitoavustukset liitteenä olevan laskelman mukaisesti,
- päätti, että kunnossapitoavustukset maksetaan tiekuntien tileille valitusajan päätyttyä,
- myöntää yksityisteiden perusparannusavustukset liitteenä olevan laskelman mukaisesti,
- totesi, että perusparannustöiden tulee olla tehtynä ja työstä aiheutuneiden kulujen kuitit esitettynä viimeistään 30.11.2022 ja
- päätti, että perusparannusavustukset maksetaan tiekunnan tilille joulukuun 2022 loppuun mennessä.
Sari Lantta ilmoitti olevansa esteellinen Haukiniemen, Huopolan, Kallalahden, Kalliotien, Kivilahden, Kotilan, Lahnaniemen, Lyytikkälän, Pakaan, Parkkosen, Rauhamäen, Riinin, Ruotimonkosken, Sakarin jaTuomimäki-Koira-ahon yksityisteiden avustusten käsittelyyn (HallintoL § 28).
Kari Mouhu ilmoitti olevansa esteellinen Haimin ja Rantalan yksityisteiden avustusten käsittelyyn (HallintoL § 28).
Tapio Pesonen ilmoitti olevansa esteellinen Erämajan yksityistien avustuksen käsittelyyn (HallintoL § 28).
Sari Lantta, Kari Mouhu, Tapio Pesonen ja Markku Lamponen poistuivat kunnossapitoavustusten käsittelyn ajaksi ja puheenjohtajana toimi varapuheenjohtaja Jani Paasonen.