Kuvaus
Kunnan hallintosäännön 25 § mukaan tekninen lautakunta päättää mm. ruokapalveluista.
Tällä hetkellä Mäntyharjun kunta tuottaa ruokapalvelua oman organisaation lisäksi hyvivointialueelle. Hyvinvointialueelle myydään suoritteista hieman yli 50%. Kausivaihteluna kesäaikaan suoritteistä yli 90% menee hyvinvointialueelle. Nykytilanne on Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016 15 § ja 16 § vastainen ja viimeistään vuoden 2022 lopussa toiminta tässä muodossa päättyisi joka tapauksessa.
Muutoksesta on keskusteltu lautakunnassa aiemmissa kokouksissa. Valtuuston iltakoulussa on esitelty eri vaihtoehtoja 7.3.2022.
Eri vaihtoehtoja kunnan ruokahuollon toteuttamiseksi tulevaisuudessa on käytännössä kolme.
1. Kunta jatkaa ruuan tuottamista vain omaan tarpeeseen.
- Tässä vaihtoehdossa suoritteiden kokonaismäärä putoaa n. puoleen nykyisestä ja erityisesti kesäaikaan annosmäärät ovat erittäin alhaiset. Tämä ratkaisu nostaisi annosten hintaa huomattavasti ja lisäksi aiheuttaisi haasteita henkilöstön työaikajärjestelyihin työn painottuessa koulujen tarpeen mukaan.
2. Kunta kilpailuttaa ateriansa joko yksin tai yhdessä hyvinvointialueen kanssa.
- Olisi mahdollista saada sopimuskaudelle hieman nykyistä edullisempi annoshinta.
- Mahdollisen urakan suuruusluokka olisi sellainen, että oletettavasti kokonaisuus kiinnostaisi useampaa valtakunnallista toimijaa.
- Edellyttäisi ehdottomasti yhteistyötä hyvinvointialueen kanssa. Muuten annosmäärät jäävät pieniksi.
- Hinta saataisiin vain ensimmäiselle sopimuskaudelle ja oma toiminta ajettaisiin kokonaan alas.
- Varautuminen täytyisi järjestellä uudelleen. Ruokapalvelut ovat merkittävä osa varautumista.
- Ulkopuolisen toimijan kautta nykyisten työntekijöiden jatko olisi epävarmaa.
3. Ruokapalvelut järjestää jatkossa kuntien ja hyvinvointialueen yhdessä omistama yhtiö.
- Tällainen yhtiö (Järvi-Saimaan Palvelut Oy) on jo olemassa ja järjestää ruokapalveluja vastaavalla tavalla lähialueen kunnissa.
- Tämä järjestely on Laki hyvinvointialueesa 53 § mukaista yhteistoimintaa.
- Tukee ja edistää kuntien välistä yhteistyötä.
- Paikallinen toimija mahdollistaa paikallisuuden esimerkiksi raaka-aineiden hankinnassa paremmin kuin valtakunnallinen toimija.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Ville Partio, tekninen johtaja, ville.partio@mantyharju.fi
Hyvinvointialueen aloittamiseen liittyen tekninen lautakunta päättää:
- Käynnistää valmistelun ateriapalvelutuotannon siirtämisestä Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n vastuulle oheismateriaalina olevan ratkaisuehdotuksen pohjalta,
- käynnistää tähän liittyvän liikkeenluovutuksen ja apporttiluovutuksen valmistelun ja
- käynnistää apporttiluovutukseen liittyvän osakemerkinnän valmistelun kunnanhallituksen käsittelyä varten.
Päätös
Hyvinvointialueen aloittamiseen liittyen tekninen lautakunta päätti:
- Käynnistää valmistelun ateriapalvelutuotannon siirtämisestä Järvi-Saimaan Palvelut Oy:n vastuulle oheismateriaalina olevan ratkaisuehdotuksen pohjalta,
- käynnistää tähän liittyvän liikkeenluovutuksen ja apporttiluovutuksen valmistelun ja
- käynnistää apporttiluovutukseen liittyvän osakemerkinnän valmistelun kunnanhallituksen käsittelyä varten.