Kunnanhallitus, kokous 15.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 116 Kehitysalustoilla innovaatiota ja elinvoimaa Mäntyharjuun - Kangasniemen hankkeen rinnakkaishanke

MjuDno-2022-414

Valmistelija

  • Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kuvaus

Mäntyharjun kunta on hakenut keväällä Etelä-Savon maakuntaliitosta kansallista ”Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen” (AKKE) -rahoitusta elinvoimatyöhön. Kyseessä on kaksivuotinen hanke, jonka rahoituksen turvin voidaan palkata kuntaan elinvoimakehittäjä ja jonka tehtävänä on organisoida yhteiskehittämisen prosessi valituilla kehitysalustoilla. Parhaimmillaan tuloksena syntyy uudenlaiseen yhteistoimintaan tähtääviä kumppanuuksia ja innovaatioverkostoja. Keskeistä on tuoda yhteiskehittämisen piiriin erilaisia osaajia ja toimijoita paikallisen innovaatiotoiminnan vauhdittamiseksi. Mäntyharjun hankkeella on Kangasniemellä rinnakkaishanke, jonka kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä. Kangasniemen ja Mäntyharjun erillisissä rinnakkaishankkeissa elinvoimapanokset kohdennetaan strategisesti valittuihin kehityskohteisiin tai kehityksen pullonkauloihin, joissa katsotaan olevan erityistä innovaatiopotentiaalia ja jotka mahdollistavat osaavan työvoiman houkuttelun, monipaikkaisuuden edistämisen, yritysten kasvun sekä uusien työpaikkojen, tuotteiden ja palvelujen kehittämisen.

Mäntyharjun kehitysalustat ja kokeiluympäristöt ovat

-          Kirkonkylän ja Kisalan kehitysalusta, joka keskittyy kulttuuri-, luonto- ja liikuntamatkailun palvelukokonaisuuksiin

-          Kurkilahden alueen ja keskustan kehitysalusta, joka keskittyy Askeleen entisen kenkätehtaan, rautatieaseman ja torin ympäristön palvelujen ja yritysyhteistyön kehittämiseen

-          teollisuusyritysten kehitysalusta, jossa kehitetään uusia toimintamalleja teollisten yritysten osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseksi

 

Etelä-Savon maakuntaliitto teki rahoitushakemuksesta myönteisen tukipäätöksen 8.7.2022. Hankkeen kokonaisbudjetti on 128 391 euroa, johon kunta saa 102 713 euroa (80 %) AKKE-rahoitusta. Sen avulla kuntaan voidaan palkata elinvoimakehittäjä, jonka palkkakuluista 75 % voidaan kohdentaa hankkeelle. Kunta palkkaa 1.10. alkaen kokopäiväisen elinvoimakehittäjän kahdeksi vuodeksi ja 25 % työntekijän työpanoksesta käytetään hankkeen ulkopuoliseen kehittämistyöhön.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus merkitseen tukipäätöksen tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.