Kuvaus
Ylläpitopäällikkö on irtisanoutunut ja hänelle on myönnetty ero tehtävästä. Hänen viimeinen työpäivänsä on 21.5.2023.
Teknisen toimen ylläpitopäällikön palvelussuhteen luonteen muuttaminen virkasuhteeksi on perusteltua toiminnan järjestämisen kannalta.
Työsuhteen muuttamisella virkasuhteeksi varmistetaan poikkeusaikojen toimintaa ja mahdollistetaan teknisen johtajan sijaistamiseen kuuluva julkisen vallan käyttö.
Viran perustaminen ja virkasuhteeseen ottaminen on perusteltua, kun on kyse tehtävästä, jossa käytetään julkista valtaa tai siihen on muu perusteltu syy.
Julkista valtaa käytetään mm. tehtävissä, joissa
• tehtävän suorittaja voi lakiin perustuvan toimivaltansa perusteella yksipuolisesti päättää toisen edusta, oikeudesta tai velvollisuudesta
• tehtävän suorittaja voi lakiin perustuvan toimivaltansa nojalla yksipuolisesti antaa toista velvoittavan määräyksen tai muulla tavalla tosiasiallisesti puuttua toisen etuun tai oikeuteen
• tehtävässä, johon kuuluu esittelyä kunnallisessa päätöksentekoprosessissa
• tehtävässä, jossa käytetään kunnan delegoitua päätösvaltaa valmistelutoimenpiteissä, joilla on merkittävä vaikutus julkisen vallan käyttöä koskevaan päätöksentekoon (vastuullinen valmistelu).
Kuntalaki 88 § Viran perustaminen ja lakkauttaminen
"Viran perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää valtuusto tai hallintosäännössä määrätty kunnan muu toimielin."
Mäntyharjun kunnan hallintosäännön § 36 2 mom. mukaan:
" Kunnanhallitus päättää muiden virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta."