Kuvaus
Päiväkoti Keinulan kuntotutkimuksen tulosten perusteella tila ei sovellu varhaiskasvatuksen käyttöön sellaisenaan eikä sen saneeraaminen ole kannattavaa.
Varhaiskasvatuksen toiminnalle on hankittava pikaisesti väistötilat syksyksi 2026.
Tarkoitus on hankkia siirtokelpoinen päiväkotirakennus 1-2 vuodeksi. Tila sijoitetaan Pertunmaan yhtenäiskoulun pihapiiriin, jolloin koulun ruokala ym. ovat myös varhaiskasvatuksen käytettävissä.
Tässä yhteydessä Kuortin Kuuttilan toiminnan siirtäminen samoihin tiloihin on taloudellisesti järkevää.
Siirtokelpoisen rakennuksen toteutusta varten on haettava lisämäärärahaa 200 000 €.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jouni Huusari, vt. tekninen johtaja, jouni.huusari@mantyharju.fi
Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle 200 000 € lisämäärärahan myöntämistä Pertunmaan varhaiskasvatuksen tilaratkaisuja varten.