Rakennuslautakunta, kokous 29.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 35 Talousarvio 2023 / Rakennuslautakunta

MjuDno-2022-620

Valmistelija

  • Pasi Hinkkuri, rakennustarkastaja, pasi.hinkkuri@mantyharju.fi

Kuvaus

Mäntyharjun kunnahallitus on kokouksessaan 13.6.2022 § 100 hyväksynyt talousarvion laadintaohjeen ja raamibudjetin vuodelle 2023.  Tavoitteena on ollut talousarvio, joka on ylijäämäinen vuoden 2023 osalta ja joka antaa hyvät lähtökohdat vuosien 2024-2025 suunnitelmavuosien talousarvion laadintaan. Tulokseen vaikuttavat verotulo- ja valtionosuusennusteet ovat tarkentuneet talousarvion laadinnan edetessä ja näin vaikuttaneet tulosaluieden menoraameihin.

Rakennuslautakunnan talousarvioon on aikaisempiin vuosiin verrattuna lisätty 50.000 € Digitointihakkeen toteuttamiseen, jossa siirretään pysyvästi säilytettävää materiaalia sähköiseen muotoon. Digitointi tullaan toteuttamaan "omana työnä" sillä tavoin, että kunta on hankkinut tarvittavat laiteet ja ohjelmat loppuvuodesta 2022 ja rakennusvalvontaan on rekrytoitu yksi henkilö digitointityöhön vuoden 2023 alusta alkaen. Lisäksi kunta järjestää toisen henkilön työpanoksen Digitointihankkeeseen, sekä rakennusvalvonnan toimistotyöntekijä siirtyy täyspäiväiseksi rakennusvalvonnan työntekijäksi (Digitoinnin laadunvalvontaa 20 %). Rakennusvalvonnan talousarvion 50.000 € lisäyksellä katetaan uuden digitoijan palkkakulut, toimistotyöntekijän Digitoinnin laadunvalvontaan liittyvä työn osa sekä kahden digitointia suorittavan henkilön koneiden ja ohjelmien käyttökulut.

Talousarviossa on varauduttu rakennustarkastajan sijaistuksen ostoon katselmusten osalta kesällä 2023, sekä eduskuntakäsittelyssä olevan Rakentamislain tuomien mutosten koulutustarpeisiin ja vähäisiin laitehankintoihin (tietomallipohjainen lupien haku).

Talousarviota on mukautettu verotulokertymäennusteen vuoksi -3.000 €, johtotiimin antaman ohjeen mukaisesti.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Pasi Hinkkuri, rakennustarkastaja, pasi.hinkkuri@mantyharju.fi

Rakennuslautakunta:

  1. hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2023 talousarvion ja keskeiset muutokset sekä tavoitteet, mittarit ja toimenpiteet 
  2.  esittää talousarvion ja keskeiset muutokset kunnanhallituksen ja edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

Päätös

Hyväksyttiin.