Kuvaus
Eduskunta hyväksyi 1.3.2023 julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuun siirtämisen kunnille 1.1.2025 alkaen. Uudistuksella tavoitellaan työllisyyden lisäämistä tuomalla palvelut osaksi kunnan elinvoimatehtävää. Tehtävien järjestymiseksi kunnille siirtyy yleiskatteellista valtionosuutta sekä henkilöstöä TE-toimistoista sekä KEHA- ja ELY-keskuksista. Lakiin sisältyy kuntien omarahoittaman työttömyysturvan muuttaminen nykyistä kannustavammaksi.
Lain mukaisesti kunnat voivat järjestää palvelut itse tai sopia järjestämisvastuun siirtämisestä toiselle kunnalle tai kuntayhtymälle (Kuntalaki 8 §). Kunnat, joissa työvoima ylittää 20 000 henkilöä, voivat järjestää palvelu itse. Mikäli kunnan työvoima alittaa 20 000 henkilöä, kunnan tulee perustaa yhden tai useamman kunnan sisältävä työvoimapalvelualue. Lain mukaan työllisyysalueen tulee olla maantieteellisesti yhtenäinen, työmarkkinoiden ja työssäkäynnin kannalta toimiva alue sekä siihen tulee lähtökohtaisesti sisällyttää alueen keskuskaupunki. Työvoimapalvelualueen järjestämisvastuu voidaan myöntää poikkeusluvalla alle 20 000 työvoimapohjan omaavalle alueelle.
Etelä-Savossa Mikkelin kaupungim työvoimapohja täyttää ainoana kuntana yksin laissa esitetyn 20 000 minimirajan. Mikkelin kaupunki katsoo kuitenkin, että elinvoiman kehittämisen kannalta on eduksi, että tuleva työllisyysalue on laajempi. Mikkelin kaupunki suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti ns. vastuukunnan rooliin, mikäli muilla kunnilla on halukkuutta liittyä samaan työvoimapalvelualueeseen Mikkelin kaupungin kanssa.
Järjestämislain 12, 13 ja 15 § ja voimaanpanolain 3, 4, ja 8 § edellyttää kaikkia kuntia ilmoittamaan ratkaisunsa työvoimapalveluiden järjestämisvastuusta. Ilmoituksessa tulee olla kuntien sopimus yhteisestä toimielimestä tai vaihtoehtoisesti kuntayhtymän perussopimus.
Edellä mainitussa ilmoituksessa tulee olla mukana myös järjestämissuunnitelma, joka sisältää kannanoton (ilmoituksen) halusta vastaanottaa TE-hallinnon nyt käytössä olevia toimitiloja. Mikäli työvoimapohja alueella olisi alle 20 000, tulisi ilmoituksen mukana olla myös hakemus, jossa järjestämislain ehdoista haetaan poikkeuslupaa. Tämä ei koske Mikkelin kaupunkia eikä myöskään samaan työvoimapalvelualueeseen hakeutuvia kuntia.
Järjestämissuunnitelmassa tulee olla arvio seuraavista asioista:
- Taloudelliset ja henkilöstövoimavarat sekä niiden kohdentuminen
- Palveluiden tuottaminen ja kohdentaminen
- Toimipisteiden määrä ja sijoittuminen
- Yhteistyötahot ja -muodot
- Työperäisen maahanmuuton, työvoiman ja työpaikkojen kohtaannon sekä työvoiman liikkuvuuden edistäminen
- Varautuminen rakennemuutostilanteisiin
Kyseiset kysymykset tarkentuvat meneillään olevan valmistelun myötä. Jo tässä vaiheessa voidaan tuoda julki periaatteita, jotka tulee ottaa huomioon työvoimapalvelualuetta rakentaessa:
- Elinvoiman vahvistaminen julkisilla työvoimapalveluilla
- Paikallisen ja keskitetyn asiantuntemuksen taitava hyödyntäminen
- Annettujen resurssien tehokas ja tarkoituksenmukainen käyttö
- Viranomaispalvelujen tuottaminen yhteisvastuullisesti ja suhteellisesti samansuuruisilla resursoinneilla
- Työvoimapalvelujen suunnittelu alueellisena kokonaisuutena ilman (mahdollisia) kuntarajoja
- Henkilöstön asiantuntemuksen hyödyntäminen koko alueella
- Aktiivinen yhteistyö organisaatioiden välillä (ns. ekosysteemiajattelu)
- Vaikuttava yhdyspintayhteistyö hyvinvointialueen kanssa
- Tarkoituksenmukaiset ratkaisut tietojärjestelmien ja digitaalisten palveluiden osalta
- Aktiivinen työperäisen maahanmuuton edistäminen ja siihen liittyvän vetovoiman lisääminen
- Vaikuttava yhdyspintatyö koulutusorganisaatioiden kanssa
Valmisteluun liittyy yhteistoimintavelvoite, joka jokaisen uudistukseen liittyvän organisaation tulee täyttää. Mikkelin kaupungin YT-neuvottelukunta käsittelee asiaa seuraavassa kokouksessaan.
Mikäli Mikkelin kaupungin kanssa samaan työvoimapalvelualueeseen aikova kunta haluaa saada lisätietoa jostain erityiskysymyksestä voi kysymykset ohjata suoraan TE2024 E-Savo hankkeelle. Jokainen kysymys ja tiedustelu on osa valmistelua tulevaa uudistusta varten. Annettu aikataulu edellyttää varsinaisen kuntien välisen sopimuksen valmisteluun riittävää valmisteluaikaa tiedossa olevan tahtotilan pohjalta.
Tästä johtuen pyydetään Mikkelin kaupungin kanssa samaan työvoimapalvelualueeseen tahtovia kuntia ilmoittamaan Mikkelin kaupungille kantansa 31.5.2023 mennessä seuraaviin asioihin:
- Valtuutetaan Mikkelin kaupunki valmistelemaan yhteistä työvoimapalvelualuetta, jonka valmisteluun kunta ilmoittautuu
- Nimeää kunnasta yhteyshenkilön viranhaltijoiden valmistelutyön projektiryhmään sekä ohjausryhmään kunnanjohdon edustajat
- Mikkelin kaupungin vastuuvalmistelijana toimii työllisyyspalveluiden palvelupäällikkö/ kokeilujohtaja Pekka Patama
TE2024 uudistuksen ensimmäisen vaiheen (työvoimapalvelualueiden muotoutuminen) aikataulu on tiukka. Työvoimapalvelualueeseen mukaan tulevien kuntien valtuustopäätökset tulee olla tehtynä viimeistään 18.9.2023, joka mahdollistaa päätösten lainvoimaisuuden ja sopimuksen allekirjoittamisen lain edellyttämässä määräajassa.
Mikkelin kaupunginhallitus pyytää Etelä-Savon kunnilta kannanottoa osallistumisesta Mikkelin kaupungin kanssa valmistelemaan yhteistä työvoimapalvelualuetta; vastaus pyydetään myös siinä tapauksessa, ettei kunta aio osallistua Mikkelin kaupungin kanssa samaan työvoimapalvelualueeseen. Mikäli kunta osallistuu valmistelutyöhän, pyydetään kuntaa nimeämään kunnasta yhteyshenkilön viranhaltijoiden valmistelutyön projektiryhmään sekä ohjausryhmään kunnanjohdon edustajat. Kannanotto pyydetään toimittamaan Mikkelin kaupungille viimeistään 31.5.2023.