Kunnanhallitus, kokous 9.5.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 74 Kurkilahden alueen asemakaava / valitus

MjuDno-2018-268

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jenni Oksanen, maankäyttöinsinööri, jenni.oksanen@mantyharju.fi

Kuvaus

Mäntyharjun kunnan tavoitteena on päivittää voimassa olevaa asemakaavaa Kurkilahden lähialueelta. Kaava on olennainen osa kunnan jo vuosia jatkunutta keskustan kehittämisen hanketta. Yleisesti ottaen myös Mäntyharjun kunnan kokonaiskehityksen kannalta on tärkeää, että kaavat ovat ajanmukaisia. Alueella on voimassa Kuntakeskuksen ja Pyhäveden alueen osayleiskaava (Kv 13.11.2008). Kaavan laatijaksi on valittu Karttaako Oy / DI Jarmo Mäkelä.

Asemakaavan muutostyön ensimmäinen vaihe on ollut osallistumis- ja arviointisuunnitelman laatiminen, joka on päivätty 23.3.2018.

Suunnittelutyön alkuvaiheen aikana on kaavoittajan ja kunnan virkamiestyöryhmän toimesta listattu seuraavia tavoitteita ja selvityskohteita suunnittelualueelta:

  • Kunnantalon kortteli kunnan hallinnollisena ja liike-elämän tehokkaana keskuksena 
  • Rautatieaseman palvelualue
  • Kunnan venesataman siirto
  • Asematien muuttaminen yleisestä tiestä kaduksi
  • Virkistysreittien, venesataman ja uimarannan ym. toiminnan yhteensovittaminen
  • Hyvin säilyneen virastokeskuksen uusiokäyttö ja arvojen turvaaminen
  • Entisen kenkätehtaan alueen tulevaisuus 
  • Kenkätehtaanniemen kehittäminen matkailualueena 
  • Muiden jo rakennettujen alueiden täydennysrakentaminen
  • Nykyisen kiinteistöjaotuksen huomiointi alue- ja tonttirajauksissa
  • Vanhentuneiden kaavamääräysten päivitys MRL:n mukaisiksi

 

Päätösehdotus

Esittelijä

Tapio Montonen, tekninen johtaja, tapio.montonen@mantyharju.fi

Tekninen lautakunta hyväksyy 23.3.2018 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja asettaa sen nähtäville (MRL 62 ja 63 §). 

Päätös

Hyväksyttiin.

Maankäyttöinsinööri Jenni Oksanen oli kokouksessa läsnä tämän asian käsittelyn ajan ja poistui kokouksesta asian käsittelyn päätyttyä.

Sihteeri Raili Rimaila poistui kokouksesta ennen tämän asian käsittelyn alkamista (HallintoL § 28 kohta 1). Sihteerinä tämän asian aikana toimi esittelijä, tekninen johtaja Tapio Montonen.

Valmistelija

Lasse Kurvinen, tekninen johtaja, lasse.kurvinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Jarmo Mäkelä / Karttaako Oy on valmistellut liitteenä olevan päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä 12.8.2020 päivätyn alustavan kaavaluonnosaineiston (kaavakartta ja -määräykset).

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) oli nähtävillä 7.6. – 9.7.2018. Samanaikaisesti pyydettiin viranomaislausunnot, ei mitään palautetta.

Nyt laadittavana oleva asemakaava on keskeinen osa kunnan keskustaajamaa, eikä sen tavoitteet olennaisesti poikkea voimassa olevasta osayleiskaavasta. Siitä huolimatta on päädytty laatimaan ensin alustava kaavaluonnos, jonka keskeisistä periaatteista ja päivitetyistä tavoitteista keskustellaan lautakunnassa ennen kaava-aineiston täydentämistä (selostusosa). Kaavan laatija esittelee ja vastaa kysymyksiin lautakunnan kokouksen aikana.

Kaava-alueen maanomistajia ja muita osallisia kuullaan vielä kaavan luonnos- sekä ehdotusvaiheen kuulemisten yhteydessä. Osallisten kuulemisesta ja vaikutusten arvioinnista on kerrottu lisää liitteenä olevassa osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa.

Päätösehdotus

Esittelijä

Lasse Kurvinen, tekninen johtaja, lasse.kurvinen@mantyharju.fi

Tekninen lautakunta

  1. hyväksyy 12.8.2020 päivätyn Kurkilahden asemakaavan alustavan kaavaluonnoksen sekä päivitetyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman,
  2. asettaa kaavaluonnosasiakirjat selostusosalla ja teknisillä tarkennuksilla täydennettynä julkisesti nähtäville MRL 62 §:n ja MRA 30 §:n mukaisesti 30 vrk:n ajaksi ja
  3. pyytää tarvittavat lausunnot sekä järjestää tiedottamisen.

Päätös

Hyväksyttiin.

Kaavanlaatija DI Jarmo Mäkelä oli kokouksessa läsnä tämän asian käsittelyn aikana.

Valmistelija

Markku Lamponen, maankäyttökoordinaattori, markku.lamponen@mantyharju.fi

Kuvaus

Karttaako on toimittanut kuntaan 6.10.2021 päivätyn Kurkilahden asemakaavan kaavaehdotusaineiston.

Tekninen lautakunta hyväksyi alustavan kaavaluonnoksen kokouksessaan 25.8.2020 § 49. Kaavaluonnos pidettiin MRA 30 §:n mukaisesti nähtävänä 15.10. – 15.11.2020 ja siitä pyydettiin lausunnot asianosaisilta viranomaisilta. Kaavaluonnoksen nähtävillä olosta tiedotettiin kuulutuksella, joka julkaistiin kunnan verkkosivuilla ja Pitäjänuutisissa. Kaava-alueen maanomistajia sekä lähimpiä naapureita tiedotettiin kirjeitse.

Lausunnot saatiin seuraavilta viranomaisilta: Etelä-Savon pelastuslaitos 15.10.2020, Savonlinnan maakuntamuseo 20.10.2020, Etelä-Savon maakuntaliitto 6.11.2020, Pohjois-Savon ELY-keskus; liikenne- ja Infrastruktuuri - vastuualue 16.11.2020, Mäntyharjun rakennuslautakunta 17.11.2020, Mikkelin seudun ympäristöpalvelut 20.11.2020, Väylävirasto 20.11.2020, Etelä-Savon ELY-keskus 4.12.2020. Lisäksi saapui huomautuksia 7 kpl.

Kaavaan on tehty lausuntojen ja huomautusten perusteella tarkennuksia. Lausuntojen ja huomautusten referoinnit ja niihin annetut vastineet ovat kaavaselostuksen liitteenä 6. Viranomaisten lausuntojen perusteella on tarkennettu kaavaratkaisun teknisiä yksityiskohtia ja täydennetty kaavaselostusta. Suurin periaatteellinen muutos kaavaluonnokseen verrattuna on korttelin 355 ottaminen mukaan suunnittelualueeseen. Ote kaavaselostuksen liitteestä 6, vastine kohtaan 2:

Huomautuksista selkeästi suurin osa (nro:t 2, 3, 4, 5 ja 7) koski Kurkilahden länsirannan asemakaava-alueen rajausta ja ns. rantaraittia. Nykyisessä asemakaavassa alueella on puistoalue ja kunnalla olisi periaatteessa mahdollista pakkolunastaa se. Sen sijaan yleiskaavassa 2008 aluevaraus kerrostaloille ylettyy rantaan asti. Asemakaavan luonnoksessa kyseinen alue oli jätetty suunnittelun ulkopuolelle ja nykyisen asemakaavan varaan tuoreempia kehittämissuunnitelmia noudattaen.

Kaavoittaja lähetti keväällä 2021 kunnanvaltuuston jäsenille kyselyn koskien kyseistä rantaraittia. Vaikka vastausprosentti jäikin matalaksi, noin 70 prosenttia päättäjistä oli sillä kannalla, ettei pakkolunastukseen ryhdytä rantaraitin toteuttamiseksi. Näin ollen voidaan todeta, että nykyinen asemakaavaratkaisu on vanhentunut. Kaava-alueen rajaus ulotetaan nyt koskemaan koko korttelia 355 ja ns. rantaraitti poistetaan kaavasta yksityisiltä maanomistajilta. Alueen päämerkintä taajaman keskeisellä alueella säilyy kerrostalorakentamisessa (AK).

Seuraavaksi laadittu kaavaehdotus tulisi asettaa nähtäville ja siitä tulisi pyytää lausunnot tarvittavilta viranomaisilta sekä osallisia olisi tiedotettava kaavaehdotuksen nähtävilläolosta.

Pykälän esittelyssä asiantuntijana oli läsnä Teams-yhteydellä Karttaako Oy:stä DI Jarmo Mäkelä.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ville Partio, tekninen johtaja, ville.partio@mantyharju.fi

Tekninen lautakunta

  1. hyväksyy laaditut vastineet sekä 6.10.2021 päivätyt kaavaehdotusasiakirjat,
  2. hyväksyy, että kaavan pohjakarttaan ja johtoaluevarauksiin tehdään mahdollisesti teknisiä tarkistuksia ennen nähtäville laittoa,
  3. asettaa kaavaehdotuksen julkisesti nähtäville MRA 27 §:n mukaisesti 30 vrk:n ajaksi sekä
  4. pyytää lausunnot tarvittavilta viranomaisilta ja järjestää osallisille tiedottamisen.

Päätös

Tekninen lautakunta

  1. hyväksyy laaditut vastineet sekä 6.10.2021 päivätyt kaavaehdotusasiakirjat siten, että Koulutie palautetaan asemakaavatieksi,
  2. hyväksyy, että kaavan pohjakarttaan ja johtoaluevarauksiin tehdään mahdollisesti teknisiä tarkistuksia ennen nähtäville laittoa,
  3. asettaa kaavaehdotuksen julkisesti nähtäville MRA 27 §:n mukaisesti 30 vrk:n ajaksi sekä
  4. pyytää lausunnot tarvittavilta viranomaisilta ja järjestää osallisille tiedottamisen.

Valmistelija

Markku Lamponen, maankäyttökoordinaattori, markku.lamponen@mantyharju.fi

Kuvaus

Kurkilahden alueen asemakaava oli julkisesti nähtävillä 18.11.-19.12.2021. Kuulutus nähtäville asettamisesta julkaistiin 18.11.2021 kunnan ilmoitustaululla ja verkkosivuilla. Kaava-alueen lähimpien tilojen omistajia on lisäksi tiedotettu kirjeitse kaavaehdotuksen nähtävilläolosta. Kaavaehdotuksesta on pyydetty lausunnot Etelä-Savon ELY-keskukselta, Pohjois-Savon ELY-keskukselta, Väylävirastolta, Etelä-Savon pelastuslaitokselta, Etelä-Savon maakuntaliitolta, Mäntyharjun rakennusvalvonnasta ja Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta.

Asiakirjoista saapui viisi lausuntoa ja yksi muistutus, jotka ovat referoituna seuraavassa. Mukana kaavan laatijan vastine lausuntoihin ja muistutukseen.

1. Väylävirasto 30.11.2021

Väylävirasto on tutustunut asemakaavaehdotukseen ja antaa lausuntonsa rautateiden näkökulmasta. Väylävirasto antoi lausunnon kaavaluonnoksesta 20.11.2020, joka on huomioitu kaavatyössä. Väylävirastolla ei ole muuta huomautettavaa kaavahankkeesta. Maanteiden osalta lausunnon antaa toimivaltainen ELY-keskus.

Vastine: Merkitään tiedoksi.

2. Etelä-Savon pelastuslaitos 6.12.2021

Ei huomautettavaa.

3. Pohjois-Savon ELY-keskus: Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue 17.12.2021

Pohjois-Savon ELY-keskuksen Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue näkee myönteisenä, että Asematie on osoitettu kaavaehdotuksessa katuna. Kaavaselostukseen on syytä vielä lisätä informaationa, että Asematie on siirtynyt kunnan kunnossapidon piiriin jo 1.10.2019 alkaen, maantien 4162 parantamisen yhteydessä tehdyllä sopimuksella. Kaavan hyväksymisen jälkeen kunnan tulee tehdä vielä kadunpitopäätös (MRL 86 a §) ja huolehtia, että Asematien kiinteistötoimitukset ja -tiedot hoidetaan asianmukaisesti rekistereihin. Asematien osoittaminen katualueena perustuu maankäyttö- ja rakennuslain 83.4 §:n mukaiseen tavoitetilaan maantieverkon laajuudesta.

Vastine: Merkitään tiedoksi ja täsmennetään selostusosaa tältä osin lausunnon mukaisesti. Kaavan laatijan vastineissa (6.10.2021) mainitaan ”Liikenneratkaisut täsmennetään aseman alueella juuri valmistuneen suunnitelman mukaisiksi”.

Kaava-aineistossa ei kuitenkaan ole tähän viittaavaa suunnitelmaa. Muutoinkin aseman alueen kehittäminen rautatieliikenteen solmupisteen ja matkailun näkökulmasta jää melko ohueksi kaava-aineistossa. Pohjois-Savon ELY-keskuksen Liikenne ja infrastruktuuri - vastuualue kehottaa asemanalueen tarkemmassa suunnittelussa huomioimaan myös aseman saatto- ja liityntäliikenteen toimivuuden sekä liityntäpysäköinnin tarpeen, myös pyöräliikenteen osalta. Asemanseudun liikenteellisten tarpeiden kehittäminen on syytä huomioida P/s - kaavamääräyksessä, jossa mainittaisiin erikseen myös pyöräkatosten ja liityntäpysäköinnin tarpeet.

Vastine: Merkitään tiedoksi ja täsmennetään kaavamerkintää tältä osin lausunnon mukaisesti.

4. Etelä-Savon ELY-keskus 21.12.2021

Kaavaehdotuksen maankäyttö noudattaa pääsääntöisesti alueen oikeusvaikutteisen Kuntakeskuksen ja Pyhäveden osayleiskaavan sisältöä. Kaavaehdotuksessa on kuitenkin sijainniltaan ja mittakaavaltaankin yleiskaavasta poikkeava RM-aluevaraus Kenkätehtaan alueella, jonne se on siirretty Kurkiniemen alueelta. Tämän osalta Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) esitti jo luonnosvaiheen lausunnossa, että tältä osin ratkaisua on syytä perustella luonnoksessa esitettyä tarkemmin. Varsinaisesti kaavaehdotuksen selostuksessa on asiaa melko kevyesti perusteltu, joskin ratkaisua voi katsoa tukevan kaavaselostuksessa mainittu vuonna 2016 olleen hankkeen `Vapaa-ajan kehittäminen Mäntyharjun keskustassa` yhteydessä esille tuotuja ajatuksia Kenkätehtaan alueen kehittämisestä juuri matkailun tarpeisiin. Yleiskaava on ELYkeskuksen näkemyksen mukaan ollut riittävällä tavalla ohjeena asemakaavaehdotuksen maankäytölle.

Vastine: Merkitään tiedoksi.

Kaavaluonnoslausunnossa esitetyt yksityiskohtaisemmat lisäys- ja täsmennystarpeet on otettu monin paikoin huomioon; mm. luonto- ja maisemaselvitys on tehty ja se on myös ohjannut maankäyttöä Kenkätehtaanniemessä ja rakennussuojelukohteisiin osoitetut kaavamääräykset ovat luonnosvaihetta parempia, joskin ELY-keskus muistuttaa, että sr-määräyksen purkamiskielto "ilman pakottavaa syytä" tulee nykyisen oikeuskäytännön mukaisesti sovellettavaksi vain äärimmäisissä poikkeustapauksissa ollen siten käytännössä varsin turha.

Vastine: Merkitään tiedoksi.

Kulttuuriympäristöarvojen osalta ELY-keskuksen mielestä on kovin harmillista, ettei Mäntyharjun kunta arvosta modernia rakennusperintöä ja sen myötä kerroksellista sekä arkkitehtuuriltaan tasokasta ydinkeskustaansa. Myöskin voimassa olevan asemakaavan mukainen Kurkilampea kiertävä rantaraitti, joka mm. kytkisi matkailualueen keskustaan ja muodostaisi virkistysreitin lammen ympäri, olisi voinut olla perusteltua jättää kaavaehdotukseen.

Vastine: Merkitään tiedoksi. Perustelut löytyvät kaava-asiakirjoista, varsinkin selostusosan liite 6 / Kaavanlaatijan vastineet luonnosvaiheen kuulemisesta.

5. Rakennuslautakunta 1.2.2022

Kaavan "pikkutarkkuutta" tulee vielä keventää, jotta se palvelee alueen kehitystä sekä toimii oikeasti rakentamisen luvittamisen työkaluna ilman poikkeamistarpeita. Esimerkiksi rakennusalojen tarkat rajaukset tulee laajentaa tai määräys muuttaa ohjeelliseksi, jotta kaava palvelee myös tulevaisuuden kehitystarpeita.

Vastine: Rakentamisalueiden rajoissa on jo pyritty välttämään turhaa pikkutarkkuutta. Muutenkin ratkaisulla on haettu joustavuutta, jotta poikkeamisiin ei helposti jouduta. Asemakaavan tarkkuusvaatimukset on kuitenkin säilytettävä, onhan kyseessä hyvin keskeinen alue taajamassa.

Rakennusoikeuksien riittävyys, erityisesti aluevarausten kohdalla (mm. rantatori, venesatama ja uimaranta) tulee vielä tarkastella, koska maaseutukunnissa on rakentamiselle tilaa. Palvelurakennusten ja Rantatorin kaavamääräyksiin on kirjattu sallittu kerrosala ja samaan yhteyteen kirjoitettu katokset (tässä yhteydessä pysäköintipaikoilla varmastikin tarkoitetaan "tallia"), joita ei lasketa kerrosalaan. Tämä ei selkeytä kaavan käyttöä/ tulkintaa rakentamisen luvituksen työkaluna.

Vastine: Kaavaprosessi on käyty pian läpi ja viranomaisten kuulemiset hoidettu kyseisillä kerrosaloilla. Maisemallisesti herkillä alueilla rakentamisen määrät tulee säilyttää hyvin maltillisina. Rakennusoikeuden lisääminen ei tässä yhteydessä onnistu ilman kaavaehdotuksen uudelleen nähtäville laittoa. Kaavaratkaisu on laajasti hyväksytty, joten tähän ei ole syytä ryhtyä enää tässä vaiheessa.

Kaavakokonaisuuden selkeyttämiseksi tulee kortteli 350 olla kokonaan mukana Kurkilahden asemakaavassa.

Vastine: Korttelin eteläosassa ei ole ilmennyt kaavan korjaamisen tarvetta, joten se on jätetty kaavamuutoksen ulkopuolelle. Kaavateknisesti alueet nivoutuvat yhteen ilman ongelmia mm. ajantasakaavayhdistelmässä.

MUISTUTUS 16.12.2021 / Kannanotto koskien ns. vahtituvan tilaa Ratavartija 507-413-7-701.

Maanomistaja ei edelleenkään hyväksy kevyen liikenteen polun, ns. rantaraitin menemistä tilan läpi; perusteluina mm. vapaa-ajan asunnon yksityisyyden menettäminen, kulttuurimaiseman ympäristön säilyttäminen, omaisuuden suojelu rannassa, kotirauhan häirintä ja todennäköinen ilkivalta. Lisäksi mainitaan jo tilan itäreunaa kulkeva tierasite, rantaviivan menettäminen jne. Muistuttaja ei myöskään pidä yhdenvertaisena kohtelua, jolla lahden länsirannalta poistettiin vastaava rantaraitti. Muistuttajan mukaan asemakaavaehdotus aiheuttaa tilalle kohtuutonta ja merkittävää haittaa. Ks. tarkemmin alkuperäinen muistutus.

Vastine: On erityisesti huomioitava kaavatyön lähtökohta, eli kyseisen tilan alue on tällä hetkellä asemakaavassa sekä yleiskaavassa pelkästään rautatiealuetta ja puistoa, joka sisältää myös kiistanalaisen rantaraitin. Nykyiset omistajat ovat olleet tietoisia tästä alueen ostamisen aikana. Kauppakirjassa todetaan, että ostaja on tutustunut kiinteistörekisteriotteeseen, jossa selkeästi sanotaan kaavan mukaisen käyttötarkoituksen olevan rautatiealuetta ja puistoa. Kaavaratkaisussa säilyy rantaan varattu kevyen liikenteen yhteys puistossa, jonka alueen vapaaehtoinen kauppa tai lunastaminen kunnalle pitkällä tähtäimellä on mahdollista. Tämä mahdollistaisi ns. rantaraitin rakentamisen edes itärannan osalta yhtenäisenä. Länsirannan tilanteesta kyseinen osa-alue poikkeaa olennaisesti asemakaavoitusta ohjaavan yleiskaavan osalta. Yleiskaavassa rantaraitti ei ole yhtenäinen länsirannan osalta.

Kyseisen alueen rakennukset on osoitettu asiaan kuuluvilla suojelumerkinnöillä ja aluevarauksena toimii luontevasti asema-alueen laajempi palvelukokonaisuus (P/s). Alue soveltuu huonosti loma-asumiseen monestakin syystä, yksi keskeisimmistä on rautatien läheisyys (melu ja tärinä). Tämä on selkeästi todettu myös tilan kauppakirjassa. Kiinteistön lohkomisessa (toimitusnumero 2013- 438971) on asianmukaisesti käyty läpi alueen kaavatilanne ja todettu mm. seuraavaa: ”Toimitusinsinööri totesi, että määräaloja ei voida lohkoa rakennuspaikoiksi, ja kysyi, että suoritetaanko lohkominen kaavan osoittamaan käyttötarkoitukseen, jolloin asianosaiset ilmoittivat, että suoritetaan.”

Ympäristön laatua turvataan myös yleisillä määräyksillä: ”Valtakunnallisesti merkittävällä asema-alueella (RKY) on erityistä huomiota kiinnitettävä siihen, että rakennettaessa uutta, korjattaessa tai laajennettaessa rakennus sopii historiallisesti ja kyläkuvallisesti ympäristöönsä, kunnioittaa rakennetun ympäristönsä syntyaikaan liittyviä tyylipiirteitä sekä eheyttää ympäristöä. Tämä koskee sekä tonttien asuinrakennuksia, talousrakennuksia, aitoja ja muita rakennelmia että katujen, puistojen ja muiden yleisten alueiden ja yhdyskuntateknisten verkkojen rakentamista. Suunnittelualue on taajamakuvallisesti tärkeä alue, jossa uudisrakentaminen tulee toteuttaa taajamakuvallisesti korkeatasoisesti ja alueen historiaan, ympäristöarvoihin ja järvimaisemaan soveltuen. Museoviranomaiselle tulee varata tilaisuus lausunnon antamiseen ennen P/s-aluetta koskevien lupahakemusten ratkaisemista.”

Seuraavaksi asemakaava voidaan viedä hyväksymiskäsittelyyn. Muistuttajaa informoidaan hyväksymisprosessista.

Päätösehdotus

Esittelijä

Ville Partio, tekninen johtaja, ville.partio@mantyharju.fi

Tekninen lautakunta

  1. merkitsee tiedoksi saapuneen lausunnon,
  2. hyväksyy laaditut vastineet ja toimittaa vastineen muistuttajalle,
  3. esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle Kurkilahden alueen asemakaavan hyväksymistä (MRL 52§).

Päätös

Asian käsittelyssä asiantuntijana läsnä DI Jarmo Mäkelä Karttako Oy:stä.

Tekninen lautakunta

  1. merkitsee tiedoksi saapuneen lausunnon,
  2. hyväksyy laaditut vastineet ja toimittaa vastineen muistuttajalle sekä
  3. esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle Kurkilahden alueen asemakaavan hyväksymistä (MRL § 52).

Päätösehdotus

Esittelijä

Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy Kurkilahden alueen asemakaavan (MRL 52 §).

Päätös

Hyväksyttiin.

Kaavan laatija DI Jarmo Mäkelä Karttaako Oy:stä esitteli kaavaa etäyhteyden kautta klo 17.03-17.30.

Tekninen johtaja Ville Partio oli saapuvilla asian käsittelyn ajan etäyhteyden kautta.

Päätösehdotus

Kunnanvaltuusto hyväksyy Kurkilahden alueen asemakaavan (MRL 52 §).

Päätös

Hyväksyttiin.

 

Päätös on nähtävillä 10.3.2022 alkaen kunnan kirjaamossa ja yleisessä tietoverkossa.

Valmistelija

  • Tuomo Penttinen, hallinto- ja talousjohtaja, tuomo.penttinen@mantyharju.fi

Kuvaus

Itä-Suomen hallinto-oikeus (12.4.2022/Diaarinumero 755/03.04.04.04.16/2022) on pyytänyt Mäntyharjun kunnanhallitusta antamaan lausuntonsa Kurkilahden asemakaavan hyväksymispäätöksestä tehdystä valituksesta (valitus 7.4.2022, tarkennukset 11.4.2022). Lausunnon tulee sisältää selostus asiasta, vastaus valittajan esittämiin vaatimuksiin ja niiden perusteluihin sekä lausuma esitetystä selvityksestä. Lausunto tulee toimittaa Itä-Suomen hallinto-oikeudelle viimeistään 13.5.2022.

Lausunnon toimittamisen yhteydessä on mainittava asian diaarinumero 755/2022.

Lausunnon toimittamisen yhteydessä hallinto-oikeudelle on toimitettava kaikki valituksenalaisen päätöksen perusteena olleet asiakirjat ja muu tarvittava selvitys. Hallinto-oikeudelle toimitettava asiakirjalistaus löytyy lausuntopyynnöstä.

Tiivistelmä valituksesta: 
Valittaja ei hyväksy kaavaa siltä osin, kun puistoalue ja kevyen liikenteen polku, ns. rantaraitti on merkitty kulkemaan hänen omistamansa tilan *********alueella.

Valittaja vaatii, että hallinto-oikeus kumoaa valtuuston hyväksymän kaavan tältä osin lainvastaisena ja muuttaa päätöstä ja kaavaa siten, että rantaraitti ja puistoalue poistetaan tilan alueelta tai palauttaa kaavan kuntaan tällä tavalla muutettavaksi.

Rantaraitti (puistoalue) on jo kaavan valmisteluvaiheessa poistettu Kurkilahden lounaisrannalta yksityisten maanomistajien maalta. Samassa asemassa olevia maanomistajia tulee kohdella yhdenvertaisesti.

Myöskään kunnan menettely kaavaa valmisteltaessa ja tiedoksi annettaessa ei kaikilta osin täytä lain säännöksiä.

Mäntyharjun kunta tulee velvoittaa korvaamaan valittajan oikeudenkäyntikulut asiassa.

Perusteluina valituksessa esitetään mm. rantaviivan ja ranta-alueen menettäminen, piha-alueen pieneneminen, tilan arvon aleneminen, kulttuurimaiseman muuttuminen, omaisuuden suojelu rannassa, kotirauhan häirintä ja todennäköinen ilkivalta. Lisäksi mainitaan jo tilan itäreunaa kulkeva tierasite. Valittaja ei myöskään pidä yhdenvertaisena kohtelua, jolla lahden lounaisrannalta poistettiin vastaava rantaraitti. Valittajan mukaan asemakaavaehdotus aiheuttaa tilalle suurta ja kohtuutonta haittaa. Myös yleiskaavan vanhentuneisuus mainitaan. Ks. tarkemmin alkuperäinen valitus.

Vastaus valittajan esittämiin vaatimuksiin
Valituksessa on esitetty lähes samat perustelut kuin kaavaehdotuksesta jätetyssä muistutuksessa, joten ensin voidaan toistaa pääosin myös kaavoittajan laatimat ja kunnan hyväksymät aiemmat vastineet kaavaprosessin ajalta.

On erityisesti huomioitava kaavatyön lähtökohta, eli kyseinen tila on tällä hetkellä asemakaavassa sekä yleiskaavassa pelkästään rautatiealuetta ja puistoa, joka sisältää myös valituksenalaisen rantaraitin. Nykyiset omistajat ovat olleet tietoisia tästä alueen ostamisen aikana. Kauppakirjassa todetaan, että ostaja on tutustunut kiinteistörekisteriotteeseen, jossa selkeästi sanotaan kaavan mukaisen käyttötarkoituksen olevan rautatiealuetta ja puistoa. Kaavaratkaisussa säilyy rantaan varattu kevyen liikenteen yhteys puistossa, jonka alueen vapaaehtoinen kauppa tai lunastaminen kunnalle pitkällä tähtäimellä on mahdollista. Tämä mahdollistaisi ns. rantaraitin rakentamisen itärannan osalta yhtenäisenä.

Länsirannan tilanteesta kyseinen osa-alue poikkeaa olennaisesti asemakaavoitusta ohjaavan yleiskaavan osalta. Yleiskaavassa rantaraitti ei ole yhtenäinen länsirannan osalta. Näin ollen valittajaa ei aseteta eriarvoiseen asemaan toisiin maanomistajiin nähden, kuten valituksessa väitetään (yhdenvertaisuusperiaate). Yhdenvertaisuusperiaate edellyttää, ettei alueiden maanomistajia aseteta toisistaan poikkeavaan asemaan, ellei siihen kaavan sisältöä koskevat säännökset huomioon ottaen ole maankäytöllisiä perusteita (yleiskaava!). Missään viranomais-lausunnoissa tms. ei ole myöskään todettu, että yleiskaava olisi vanhentunut tältä osin.

Havainnollistava karttaote valituksen alaisesta alueesta (osa-alue tilasta 507-413-7-701) liitteenä. Valitus kohdistuu vain karttaliitteen punaisella rajatulle nuolen osoittamalle alueelle, joka on sisällöltään käytännössä täysin sama kuin jo nykyisessä asemakaavassa. Näin ollen tila ei voi kaavaratkaisun myötä menettää rantaviivaa, ranta-aluetta, piha-aluetta, arvoaan tai myytävyyttään kuten valituksessa väitetään. Muilta osin kaavaratkaisussa on parannettu valittajan omistaman tilan käytettävyyttä jatkossa P/LR -> P/s.

Kyseisen tilan rakennukset on osoitettu asiaan kuuluvilla suojelumerkinnöillä ja aluevarauksena toimii luontevasti asema-alueen laajempaan palvelukokonaisuuteen (P/s) liittyvä puistoalue (VP). Alue soveltuu huonosti loma-asumiseen monestakin syystä, yksi keskeisimmistä on rautatien läheisyys (melu ja tärinä). Tämä on selkeästi todettu myös tilan kauppakirjassa. Kiinteistön lohkomisessa (toimitusnumero 2013-438971) on asianmukaisesti käyty läpi alueen kaavatilanne ja todettu mm. seuraavaa: ”Toimitusinsinööri totesi, että määräaloja ei voida lohkoa rakennus-paikoiksi, ja kysyi, että suoritetaanko lohkominen kaavan osoittamaan käyttötarkoitukseen, jolloin asianosaiset ilmoittivat, että suoritetaan.”

Ympäristön laatua turvataan myös yleisillä määräyksillä: ”Valtakunnallisesti merkittävällä asema-alueella (RKY) on erityistä huomiota kiinnitettävä siihen, että rakennettaessa uutta, korjattaessa tai laajennettaessa rakennus sopii historiallisesti ja kyläkuvallisesti ympäristöönsä, kunnioittaa rakennetun ympäristönsä syntyaikaan liittyviä tyylipiirteitä sekä eheyttää ympäristöä. Tämä koskee sekä tonttien asuinrakennuksia, talousrakennuksia, aitoja ja muita rakennelmia, että katujen, puistojen ja muiden yleisten alueiden ja yhdyskuntateknisten verkkojen rakentamista. 

Suunnittelualue on taajamakuvallisesti tärkeä alue, jossa uudisrakentaminen tulee toteuttaa taajamakuvallisesti korkeatasoisesti ja alueen historiaan, ympäristöarvoihin ja järvimaisemaan soveltuen. Museoviranomaiselle tulee varata tilaisuus lausunnon antamiseen ennen P/s-aluetta koskevien lupahakemusten ratkaisemista.”

Tiedottamisessa kunta on noudattanut MRL:n säädöksiä ja toimittanut mm. vastineen kaavaehdotuksesta jätettyyn palautteeseen jo ennen kaavan hyväksyntää. Valittajan osalta valitusaika alkoi, kun valtuuston päätös toimitettiin muistutuksen jättäjälle. Olennaista on se, että valittaja on ollut tietoinen kaavaprosessin etenemisestä. Vuorovaikutus ei ole ollut puutteellista sillä perusteella, ettei osallisen esittämiä vaatimuksia tai mielipiteitä ole kaikilta osin toteutettu kaavassa taikka että esitetyt mielipiteet ja muistutus eivät ole johtaneet kaavan muuttamiseen.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jukka Ollikainen, kunnanjohtaja, jukka.ollikainen@mantyharju.fi

Kunnanhallituksen esittää Itä-Suomen hallinto-oikeudelle, että Kurkilahden asemakaavan hyväksymispäätöksestä tehty valitus tulee hylätä aiheettomana.
Kunta on laatinut asemakaavan MRL:n säädöksiä ja yleiskaavaa noudattaen. Nykyinen yleiskaava, asemakaava ja lähtökohdat laajemminkin huomioon ottaen kaavaratkaisua ei voida pitää kyseisen tilan osalta kohtuuttomana. Myöskään korvausvaatimukset eivät näin ollen ole perusteltuja.

Aikaisemmissa päätöksissä on myös yleisesti ottaen todettu, että hallinto-oikeus ei voi muuttaa eikä velvoittaa muuttamaan kaavaa eikä kumota kaavaa sillä perusteella, että jokin toinen ratkaisu olisi mahdollinen tai valittajien mielestä parempi tai tarkoituksenmukaisempi. 

 

Valitusasiakirja liitteineen on nähtävillä hallintosihteerin huoneessa.

Päätös

Hyväksyttiin.


Kaavoittaja DI Jarmo Mäkelä Karttaako Oy:stä oli saapuvilla Teams-etäyhteyden kautta asian käsittelyn ajan.

Tiedoksi

Itä-Suomen hallinto-oikeus, Karttaako Oy, maankäyttökoordinaattori

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

 

Oikaisuvaatimus / kunnallisvalitus

Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136 §)